Ajankohtaista

Kuva Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:lle Linda Saukko-Rauta / Redanredan Oy.

Päätoimittaja

Vinkkejä mökkiläiselle: näin pidät huolta käyttö- ja jätevesistä sekä vesistöistä

Kesämökin vesiin liittyy monta huomioitavaa asiaa niin käyttöveden puhtauden ja turvallisuuden kuin vesiensuojelunkin näkökulmasta. Poimi tästä vinkit, joiden avulla nautit terveellisestä ja puhtaasta vedestä ja ympäristöstä mökillä!

Kaivovesi kunnossa?

Kaivoveden laatu tulisi tutkituttaa noin kolmen vuoden välein, Suomen ympäristökeskus (SYKE) ja viranomaiset suosittelevat. Noin joka kuudes vuosi on suositeltavaa teettää pelkkää mikrobiologista tutkimusta laajempi tutkimus.

Tämän lisäksi kaivovesi tulisi tutkittaa aina, jos

  • veden väri, maku tai haju on muuttunut
  • veden epäillään aiheuttavan oireita tai terveyshaittaa
  • ollaan ottamassa käyttöön uutta kaivoa
  • ollaan ostamassa tai myymässä kiinteistöä, jolle kaivo kuuluu
  • perheeseen on syntymässä lapsi
  • kaivo on ollut pitemmän aikaa käyttämättömänä

Jätevesien käsittely hallussa?

Tulevan veden lisäksi kiinteistön omistaja vastaa myös lähtevistä vesistä: jos kesämökkiä ei voi liittää kunnalliseen tai esimerkiksi vesiosuuskunnan ylläpitämään viemäriverkostoon, on mökillä oltava oma jätevesijärjestelmä. Tarkista oman kuntasi ohjeet ympäristönsuojelumääräyksissä, kaavamääräyksissä, rakennusjärjestyksessä ja rakennuslupaehdoissa.

Huussi voi olla mökillä hyvä vaihtoehto vesivessalle! Älä kuitenkaan sijoita huussia liian lähelle rantaa tai kaivoa, ja huolehdi huussijätteen oikeasta käsittelystä. 

Tiesitkö? Järveen tai mereen ei kannata pissata: yksi virtsa-annos voi aiheuttaa 0,5 kg sinilevää.  

Veneile ja kalasta vesistöystävällisesti

Veneiden käymäläjätevedet pitää tyhjentää satamien imutyhjennysasemilla. Ethän päästä vesiin myöskään öljyä, polttoainetta, venemaalia tai muita aineita veneestä. Edes tiskivettä ei pitäisi kipata vesistöön. Käytä veneen pohjan kunnossapitoon mekaanista pesua myrkkymaalien sijaan.

Anna rauha eläimille, linnuille ja muille vesillä liikkujille sekä mökkeilijöille – rauhallisella vauhdilla on mukavaa ja turvallista nauttia veneilystä.

Kalastellessa mökillä muista kalastusluvat, merkitse pyydykset asianmukaisesti ja ota selvää kalastusrajoituksista alueella.

Rakentaminen, ruoppaus ja niitto

Haaveiletko rantasaunasta? Tai onko suunnitelmissa ruopata pusikoitunut ranta käyttökuntoon? Rakentamisasioissa tutustu ensin kunnan rakennusjärjestykseen! Rakentamiselle ranta-alueilla voi olla rajoituksia.

Muista, että ruoppaus vaikuttaa vedenalaiseen luontoon. Ruoppaukseen tarvitaan määrästä riippuen ilmoitus tai lupa viranomaiselta, samoin koneella tehtävään vesikasvien niittämiseen. Viikatteella voi niittää rantakaislikon ilman lupia, mutta huomioithan, että kasvillisuus antaa suojaa mm. kaloille ja linnuille. Vie leikattu kasvimassa maalle ja kompostoi se.

Muita vesiensuojeluvinkkejä

Pihamaalla on hyvä suosia vettä läpäiseviä pintoja asfaltin ja kiveyksen sijaan, jotta sade- ja sulamisvedet pääsevät imeytymään maahan eivätkä valu suoraan vesistöön.

Peseytyminen järvessä ei tee hyvää luonnolle, sillä shampoo ja saippuakin rehevöittävät vesistöä. Älä päästä myöskään esimerkiksi maton- tai autonpesuvesiä valumaan vesistöön.

Ethän polta kokkoa rannassa, sillä tuhkan mukana vesiin päätyy paljon rehevöittäviä ravinteita. Roskien poltto on kiellettyä.

Tiesitkö, että jokainen voi myös itse seurata lähivesistön tilaa ja kirjata havaintoja esimerkiksi kasvillisuudesta, sinilevästä ja vieraslajeista verkkopalveluihin, kuten Järvi-meriwikiin, muidenkin hyödynnettäväksi? Kivaa kesätekemistä, joka edistää samalla vesiensuojelua!

Kaisa Korteniemi ja Raisa Autio
Kirjoittajat ovat LUVYLabin ja LUVYn asiantuntijoita