Ajankohtaista

Päätoimittaja

Vivamon Raamattukylän kesäteatteri

kesäteatteri

Teatteri Raamattukylän kesän ohjelmistossa nähdään kaksi eri musiikkinäytelmää.

Uuden musiikkinäytelmän, Rohkea Tuomas ensi-ilta on 19.6. klo 13.

Tuomas on yksi Jeesuksen tunnetuimmista opetuslapsista. Hänet tunnetaan epäilevänä Tuomaana, mutta hän oli paljon muutakin: vilpitön etsijä, joka esitti Jeesukselle vaikeitakin kysymyksiä.

Perimätiedon mukaan Tuomas lähetettiin Intiaan kertomaan sanomaa ylösnousseesta Jeesuksesta, joten näytelmässä nähdään mielenkiintoisia hahmoja ja värikkäitä tilanteita.  

Salomen valinta – musiikkinäytelmä kertoo Galilealaisen kalastajaperheen elämästä. Jeesus kutsuu perheen kaksi poikaa Jaakobin ja Johanneksen seuraajikseen, jolloin koko perheen tilanne muuttuu. Miten asiaan suhtautuvat perheen isä Sebedeus ja mikä on äidin, Salomen valinta?

Esitysajat

Toukokuu

18.5. Salome klo 13
19.5. Salome klo 13
24.5. Salome klo 13
25.5. Salome klo 13
26.5. Salome klo 13

Kesäkuu

8.6. Salome klo 13
9.6. Salome klo 13
12.6. Salome klo 18
13.6. Salome klo 13
14.6. Salome klo 13
15.6. Salome klo 15
19.6. Tuomas (ensi-ilta) klo 13
20.6. Tuomas klo 13 21.6. Tuomas klo 18 (juhannusaatto)

Heinäkuu

18.7. Tuomas klo 13
19.7. Tuomas klo 13
20.7. Tuomas klo 13
21.7. Tuomas klo 13
24.7. Tuomas klo 13
25.7. Tuomas klo 13
26.7. Tuomas klo 13
27.7. Tuomas klo 13

Elokuu

3.8. Tuomas klo 18
4.8. Tuomas klo 13
17.8. Tuomas klo 18
18.8. Tuomas klo 13

Vivamon Raamattukylä on Raamatun kertomusten esittämiseen erikoistunut teatteri Lohjalla. Teatteri Raamattukylä luo elämykselliset puitteet Raamatun sanoman elämiselle, kokemiselle ja oppimiselle kauniissa Vivamon miljöössä. Nykyajan ihmistä askarruttavat Raamatun kysymykset ja teemat sekä Raamatun ikiaikaiset kertomukset heräävät eloon draaman, musiikin, ja tanssin keinoin. Näytelmät esitetään ulkoilmassa, jossa yleisö kulkee näyttämöltä toiselle. Esitykset sopivat kaikenikäisille.

Raamattukylä aloitti toimintansa vuonna 2005. Esityskausia Vivamossa on kolme. Joulu, pääsiäinen ja kesäkausi. Näiden lisäksi ohjelmistossa on tilattavissa oleva näytelmä Tuhlaajapoika.

Lisätiedot www.vivamonraamattukyla.fi