Ajankohtaista

Päätoimittaja

Yliopiston Apteekin uusi kumppaniapteekki Lohjalle

Keskeisellä paikalla Lohjan keskustassa sijaitseva Lohjan 1. apteekki (Lohjan Ykkösapteekki) on marraskuusta 2025 alkaen Yliopiston Apteekin kumppaniapteekki. Yliopiston Apteekin kumppaniapteekkikonseptiin kuuluvat laajat aukioloajat, kattava tuotevalikoima, koko perheen hyvinvointiin tarkoitetut YA-tuotteet, ensiluokkainen palvelu ja kanta-asiakasohjelma.

– Olen todella iloinen, että aloitamme Yliopiston Apteekin kumppanina marraskuussa. Yliopiston Apteekki on edelläkävijä apteekkipalveluiden kehittämisessä Suomessa. Kumppanuuden myötä voimme tarjota asiakkaillemme entistä paremman tuotevalikoiman ja asiakasedut, apteekkari Anu Skriko sanoo.

– On todella hienoa, että kumppaniapteekkiketjumme laajenee ja voimme yhdessä tarjota erinomaista palvelua asiakkaille Lohjan seudulla, operatiivinen johtaja Marita Leminen Yliopiston Apteekista sanoo.

Yliopiston Apteekilla on 17 oman apteekin ja valtakunnallisen verkkoapteekin ya.fi lisäksi kuusi kumppaniapteekkia, jotka sijaitsevat Lohjan lisäksi Espoossa, Hämeenlinnassa, Kotkassa, Rovaniemellä ja Vantaalla. Yliopiston Apteekin tavoitteena on kasvattaa kumppaniapteekkiketjua valtakunnallisesti.