Ajankohtaista

Päätoimittaja

Yrittäjäkuvassa Mikko Wynne-Ellis

lohja

Vuonna 2024 Ykkös-Lohja haluaa tuoda esille paikallisia yrittäjiä ja yrityksiä kertomalla heidän tarinoitaan lehden sivuilla. Tällä kertaa vuorossa on monille lohjalaisille tuttu silmälasien ja näkemisen maailmasta: Mikko Wynne-Ellis, jonka liike löytyy aivan Virkkalan keskustasta.

Kysyimme Mikolta, mikä sai sinut alun perin miettimään yrittäjyyttä? Oliko se joku henkilö, vai jokin asia?

– Aloitin Lohjalla Uudenmaan optiikassa, joka myöhemmin myytiin Keskolle. Työskenneltyäni reilut kymmenen vuotta myymäläpäällikkönä Virkkalassa tuli senhetkisen ketjun luopuessa liiketoiminnasta tilaisuus alkaa yrittäjäksi.

Mikä sai sinut aloittamaan, miten aloitit ja koska?

– 1978 aloitin myyjänä optikkoliikkeessä Mannerheimintiellä Helsingissä. Sillä tiellä ollaan muutamia lisäkouluja käyneenä toki. Yritys aloitti 2010 eli siitä alkaen Opti-Mikko niminen liike on löytynyt Virkkalasta, jossa liike on ollut samoissa tiloissa aloituksesta alkaen.

– Vuosien aikana palvelukattauskin on kehittynyt. Uusia tuotteita olen ottanut toimintaan matkan varella. Kuvapalvelut, kelloparistot ja mm. passikuvat.  Pienen yrityksen on helppo olla ketterä tuossa mielessä.

Mikä yrittämisessä on parasta, mikä vaikeinta?

– Parasta on, kun saa käyttää kaiken ammattitaidon, joka on vuosien mittaan kertynyt. Kehyksiä ostin sisään jo Lohjalla Uudenmaan Optiikassa, Virkkalassa sain sitten koota täysin oman mieleni mukaisen malliston. Linssipuolella olen nähnyt monitehojen, pinnoitteiden ja materiaalien kehityksen 70- luvun lasilinsseistä nykyisiin huippupolymeereihin.

Mikä on yrittäjän elämäsi paras muisto tai erikoisin muisto?

Tony Sheridan soitti ja halusi siniset lasit 🙂 Tonyhan oli Beatlesin laulusolisti aikanaan. Vein lasit hänelle Hampuriin ja käytiin katsastamassa kulmat, joilla John, Paul ja George hengailivat.

Mitä sanoisit henkilölle, joka miettii oman yrityksen aloittamista?

– Jos löytyy osaamista ja huomaat jonkun asian, jonka voit tehdä muita paremmin niin kannatta ryhtyä toimeen.

Kiitämme Mikkoa ajasta ja toivomme että kenties jo ensi viikolla meillä on uusi yrittäjä esillä tällä palstalla. Jos tunnet naapurissa hyvän paikallisen yrittäjän, tai olet itse sellainen – laita viestiä toimitukseen. Vaikka juttu ei ehtisi ensi viikolle, niin tässä vuodessa on vielä monta mahdollista lehteä jäljellä.