Ajankohtaista

Yrittäminen ja yritysuutiset

Valokuitunen Oy rakentaa valokuituyhteyksiä taajamien koteihin ja yrityksiin valtakunnallisesti sinne, missä kysyntää on eniten.

Valokuitunen Oy: Kysely: Suomalaiset pitävät toimintavarmoja tietoliikenneyhteyksiä tärkeinä maamme kilpailukyvyn kannalta

Suomalaisista yli 80 prosenttia on sitä mieltä, että toimivat tietoliikenneyhteydet ovat tärkeitä Suomen nykyisen ja tulevaisuuden kilpailukyvyn kannalta, selviää Valokuitusen toukokuussa teettämässä kyselytutkimuksessa. Vastaajien mielipide oli asiasta sitä vahvempi, mitä iäkkäämmästä vastaajasta oli kyse. Liikenne- … Lue lisää

Microsoft osti Vihdin kunnasta tontin tulevalle datakeskukselle

Vihtiin rakentuva datakeskusalue liittyy osaksi Microsoftin maailmanlaajuista pilvi-infrastruktuuria, johon kuuluu yli 60 datakeskusaluetta, yli 200 datakeskusta ja yli 280 000 kilometriä valokuitukaapelia. Microsoftin pilvi-infrastruktuuri palvelee yli miljardia asiakasta 140 maassa. Kuva Keilaniemestä: Microsoft Microsoft ja … Lue lisää
Jaakko Soini, maajohtaja Jula Finland OY

Jula Lohjalle ensi keväällä

Jula pitää vauhtia yllä Suomessa. Nyt on varmaa, että kodinfiksaajaketju avaa tavaratalon Lohjalla. – Jula panostaa paljon Suomeen, ja meillä on ilo kertoa, että avaamme alkuvuodesta 2024 tavaratalon Lohjalle. Uskomme Julan laajentavan siellä myymälävalikoimaa entisestään, … Lue lisää
Roots Blues Band hurmasi kuuntelijat.

Viime lauantaina Villa Kokkokalliossa viihdytti jazz-musiikki

Viime lauantaina Lohjan Jazz Klubi ry:n sekä Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston jazz-yhtyeet esiintyivät Villa Kokkokallion tunnelmallisessa puutarhassa. Aluksi paikalla oli rauhallisempaa, mutta iltapäivän kuluessa yhä useampi saapui fiilistelemään lämmintä kesäsäätä ravintolan ainutlaatuiseen ympäristöön.  Roots Blues Band hurmasi … Lue lisää

Ykkös-Lohjaa julkaistaan koko kesän – joka viikko

Koko 35 vuotisen historiansa aikana ei Ykkös-Lohja lehti ole jäänyt kuin yhtenä viikkona julkaisematta kesällä, ja silloinkin syynä oli Suomen koronan pahin vaihe. Nykyään Ykkös-Lohjaa julkaistaan viikoittain koko vuosi, lukuun ottamatta joulun ja uuden vuoden … Lue lisää

Asuntovene Lohjan Helmi tarjoaa uniikin elämyksen järvellä

Lohjan Helmi on asuntovene, joka tarjoaa uuden ja ainutlaatuisen tavan nauttia kesäisestä vapaa-ajasta Uudellamaalla Lohjanjärven kauniissa maisemissa. Korkeatasoinen ja mukavuuksilla varustettu vene toimii liikkuvana lomakotina, jossa pääsee lomatunnelmaan upeiden järvimaisemien lipuessa ohitse. Veneessä lomailu tarjoaa … Lue lisää

Tuiskula Farm on uudistavaan maatalouteen keskittyvä tila Siuntiossa

Siuntiossa, Lappersin kylässä, sijaitsee uudistavaan maatalouteen keskittynyt Tuiskula Farm. Tilaa pyörittävät Pieter-Jan Van Damme ja Essi Ruuskanen. Tuiskulan tila onkin nimetty tuulisen sijaintinsa mukaan. Idyllinen maatila sijaitsee vain kymmenen kilometriä Lohjan keskustasta, kuitenkin tarjoten maatilan … Lue lisää

Kahvin aromi leijailee ilmassa, kun astuu sisälle Cafetorian paahtimolle.

Cafetoria Roastery on suomalainen pienpaahtimo, jolla on eteläamerikkalainen sydän. Perulainen Ivan Ore perusti kahvipaahtimon yhdessä vaimonsa, Mia Nikanderin kanssa vuonna 2002. Cafetorian tarina alkaa vuodesta 2001, jolloin perustajapari tutustui kahvin maailmaan Perun matkallaan. Sen jälkeen … Lue lisää

Kulttuurihistoriallisesti merkittävä Töllin mylly jauhaa asiakkaidensa viljaa edelleen

Vuonna 1922 perustettu Töllin mylly sijaitsee lähellä Pusulan kirkonkylää, ja on ehdottomasti yksi Länsi-Uudenmaan tunnelmallisimmista nähtävyyksistä. Vanhasta, pienestä myllystä erikoisen tekee se, että se on edelleen toiminnassa ja jauhattaa asiakkaidensa viljoja lähes päivittäin. Maalaisromanttisissa maisemissa … Lue lisää

Alitalon viinitilan idylliset maisemat vetävät puoleensa kävijöitä

Yhteys maaseutuun, aito rakkaus maatalouteen ja innovatiivinen käsityöläismeininki yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla Alitalon viinitilalla Lohjansaaressa. Omenatarhojen kukkivien maisemien katveessa sijaitseva viinitila on omistautunut erityisesti yksilöllisten ja laadukkaiden tuotteiden valmistukseen. Yrittäjäpariskunta Sanna ja Marko Maula ovat pyörittäneet … Lue lisää

Leipomotoimintaa jo yli sata vuotta

Leipomo J. W. Virtanen Oy on pääkaupunkiseudun vanhimpia leipomoita, joka on tunnettu niin tuotteistaan kuin joustavasta palvelustaankin. Toukokuussa perinteikäs leipomo täytti jo kunnioitettavat 103 vuotta. Monelle yritys saattaa olla tuttu esimerkiksi päivittäistavarakaupoista löytyvien täytettyjen bageleiden … Lue lisää

Sjundbyn jäätelö on lähellä tuotettu artesaaniherkku

Sjundbyn jäätelö on vuonna 2012 syntynyt, Purnuksen tilan huvilassa toimiva pieni artesaanijäätelötehdas, jossa tuotetaan aitoa kotimaista jäätelöä käsityönä. Jäätelö syntyy puhtaista kotimaisista raaka-aineista, se on aina lisäaineetonta ja laktoositonta. Maku on peräisin aidoista lähialueen marjoista … Lue lisää

Kettukallion Elämystila on upea kokemus luonnon keskellä

Kettukallion Elämystila sijaitsee Karstulla, vain 13 kilometriä Lohjan keskustasta Sammatin suuntaan. Elämystilalla voi järjestää tapahtumia ja juhlia aina leirikouluista kesäjuhliin. Tunnelmallinen paikka onkin ihanteellinen erilaisiin tilaisuuksiin, kuten yritysten työhyvinvointipäiviin, pikkujouluihin tai syntymäpäiviin. Kettukalliolla voi myös … Lue lisää

Delitaste -herkkuauto on artesaanijuustojen kiertävä erikoisliike

Delitaste -herkkuauton on yrittäjä Jan Weckmanin erilaisiin premium- ja artesaanijuustoihin keskittyvä herkkupuoti, joka kiertää Uudellamaalla. Jan Weckmanilla on pitkä tausta yrittäjänä – jo vuodesta 1991 alkaen. Elintarvikealalle hän suuntautui vuonna 2006 marjamyynnin kautta ja nykyisin … Lue lisää

Caramillan karamellit valmistuvat Inkoossa käsityönä

Caramillan karamellitehdas sijaitsee idyllisessä Inkoossa. Vanhaan navettaan rakennetuissa tuotantotiloissa korkealaatuiset raaka-aineet muuttuvat huolellisesti käsityönä valmistetuiksi herkullisiksi makeisiksi. Caramilla saattaakin olla monelle tuttu esimerkiksi TikTok -sovelluksen kautta, missä heidän videoidensa kautta voi tutustua vielä tarkemmin karamellien … Lue lisää

Hunajaista työtä jo yli 20 vuoden ajan

Hannu Torkkel on toiminut mehiläistarhaajana Lohjalla Mynterlässä jo yli 20 vuoden ajan. Yleisesti ottaen, vaikka mehiläistarhaus on perinteikäs ammatti, se on osiltaan muuttunut ja kehittynyt vuosien saatossa. -Tämä on myös tietyllä tapaa elämäntapa. Parasta tässä … Lue lisää

Hyvät vinkit ovat arkeen aina tarpeen- ota tästä pari omaasi

Arki voi olla täynnä haasteita ja tehtävien lista tuntuu loputtomalta. Tässä kohtaa hyvät vinkit tulevat avuksi. Ne voivat auttaa meitä navigoimaan päivittäisessä elämässämme ja tekemään arjestamme sujuvamman ja miellyttävämmän. Ajanhallinta Yksi arjen suurimmista haasteista on … Lue lisää

Ainutlaatuinen mahdollisuus heinäkuussa Degerbyssä

Jo perinteeksi muodostunut Degerby Delin kesätapahtuma eli heinäkuun Degerbyn Possujuhlat vetää tänä kesänä uuden ennätyksen, nimittäin keikkapalkkiossa. Heinäkuun 8.päivä lauantaina Degerbyssä esiintyy Smokie – brittipopin elävä legenda. Smokien lämppäreinä esiintyvät 60-vuotisjuhliin valmistautuva Topmost (perustettu 1964) … Lue lisää