Ajankohtaista

Articles for author: Toimittaja

Kesä käyntiin kulttuurilla

Lohjan Teatteri ja Lohjan yleinen kulttuuritoimi järjestävät kulttuuritäyteisen Kesätempauksen Puu-Anttilan pihapiirissä lauantaina 18.6. klo 13.00–15.00. Tapahtumassa on useita Lohjan kulttuuri-/taidetoimijoita kertomassa toiminnastaan. Lohjan Teatteri esittelee uuden ohjelmiston ja saatamme jopa kuulla pienen maistiaisen ensi vuoden … Lue lisää

Luonnonkukkien päivä – retkiä ja luontotekoja

Yhteispohjoismaista Luonnonkukkien päivää vietetään tänä vuonna sunnuntaina 19.6. Luonnonkukkiin on helppo tutustua opastettujen kasviretkien avulla, joita järjestetään kymmeniä eri puolilla Suomea. Tänä vuonna Luonnonkukkien päivänä tuodaan esille luontotekojen merkitys, kuten perinnemaisemien hoito talkootyönä. Vuoden teemalaji … Lue lisää

Ympäristöministeriöltä tukea Lohjalle

Lohjan kaupunki sai kesän alkuun iloisia uutisia. Ympäristöministeriö avustaa kaupunkia 70 000 eurolla ilmasto- ja kiertotalousjohtamisen käytäntöjen vakiinnuttamisessa. Hankkeen myötä kaupunki saa oman kokoaikaisen ilmasto- ja kiertotalouskoordinaattorin. Lohjan tekninen toimi käyttää avustuksen palkatakseen hanketyöntekijän, joka koordinoi … Lue lisää

Microsoftin datakeskus Vihtiin

Microsoft on tänään kertonut, että yhtiön Etelä-Suomeen suunnitteleman datakeskusalueen kolmas sijaintipaikka on Vihti. Maaliskuussa Microsoft ja Fortum kertoivat Espooseen ja Kirkkonummelle sijoittuvista datakeskuksista. Vihtiin suunniteltu kolmas datakeskus täydentää Microsoftin datakeskusalueen konseptin, johon kuuluu kolme erillistä … Lue lisää

Haitallisten vieraslajien hävittäminen

Kesän kynnyksellä parhain kukinta-aika on alkamassa. Samalla nyt on juuri oikea aika poistaa pihoista ja puutarhoista haitalliset vieraslajit, kuten jättipalsami, kurtturuusu, lupiini ja jättiputki. Alle kahden kuution kuormat vieraslajijätettä otetaan maksutta vastaan kotitalouksilta kaikilla Rosk’n … Lue lisää

Trogen keskeytti Nürburgringin 24h-kisan

19-vuotiaalla Sami-Matti Trogenilla oli epäonnea Nürburgringin Nordschleifessä 26.–29.5. käydyssä kilpailussa, sillä kisa keskeytyi auton ohjausongelmien takia. Uudenkarheita BMW M4 GT3-luokan autoja osallistui kisaan peräti viisi, joista vain yksi pääsi maaliin. –Noin 14 tuntia oli vielä … Lue lisää

Neuvoja vesiensuojeluun

Länsi-Uudenmaan Vesientila-sivusto on täynnä mielenkiintoista ja hyödyllistä vesistöihin ja vesiensuojeluun liittyvää tietoa. Sivustoa julkaisee ja ylläpitää Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry (LUVY) yhteistyössä alueen kuntien kanssa. LUVYn asiantuntijat päivittävät sivuille säännöllisesti tietoa alueella tehdyistä kunnostuksista … Lue lisää

Kysely kylien asukkaille

Kulttuuri kylässä -kehittämistehtävä selvittää kyselyn avulla Lohjan kylien asukkaiden tyytyväisyyttä ja toiveita liittyen kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluihin. Kokonaisuudessaan kysely kattaa Länsi- ja Keski-Uudenmaan kuntien kylät ja haja-asutusalueet. Tuloksia hyödynnetään kulttuuripalveluiden suunnittelussa. Porvoon kaupungin koordinoima Kulttuuri kylässä … Lue lisää