Kesällä liikenteessä

Kesäisin liikenteessä liikkujien pitää olla tarkkaavaisempia kuin talvella – siitä yksinkertaisesta syystä, että liikenteessä on kesällä paljon enemmän kaksipyöräisiä. Polkupyörät, mopot ja moottoripyörät tulevat liikenteeseen ja valitettavasti vain kaikki eivät heistä vielä tiedä tai välitä liikennesäännöistä. – Kukaan ei saa ajaa suojatiellä…

Keskikesän juhla

Juhannuksen vieton syy on muuttunut vuosien varrella ja nykyään se onkin lähinnä keskikesän juhla, joka kerää tutut yhteen juhlimaan kesäkauden alkua, lomien alkua ja yleensäkin viettämään juhlaa. Tiesitkö, että juhannusta vietettiin alun perin vuoden valoisimpana päivänä eli kesäpäivänseisauksen aikaan, josta katolinen kirkko…

Kesällä tapahtuu

Ei sitä turhaan televisiomainoksissa asti sanota, että Suomen kesä on aurinkoinen – silloin torstaina viime viikolla, sillä täällä pohjoisessa kesä todellakin on lyhyt. Mitä sitten me teemme kesällä? Ainakin kaikki ne jotka suinkin voivat, ottavat lomansa juuri niille harvoille viikoille, joilla toivomme…

Torilla tavataan

Maailmamme muuttuu ja kehittyy – yksi ilmentymä siitä on torikulttuurin jatkuva muutostila. Ennen torit olivat paikkoja, missä ihmiset tapasivat toisiaan ja keskusteltiin päivän polttavista aiheista. Politiikkaa käytiin toreilla ja tärkeistä asioista keskusteltiin yhdessä. Vähitellen toreista muokkautui kauppapaikkoja, jonne matkustelevat kauppamiehet tulivat myymään…

Miten ennen etsittiin tietoa?

Ajatelkaapas sitä, että internet on ollut nykymuodossaan käytössämme vasta reilut kymmenen vuotta. Onhan se ollut jo yli 20 vuotta olemassa, mutta todellisuudessa viimeiset kymmenen vuotta ovat olleet aikakautta, minkä aikana käytännössä kaikki oleellinen tieto on siirtynyt internet aikakauteen. Se ei tarkoita sitä,…

Ai parturi ei olekaan kampaaja

Äitini vei minut aina pienenä hiustenleikkuuseen lähellä meitä sijainneeseen parturikampaamoon. Paikka taisi olla sama, missä hän itsekin kävi – en ole aivan varma.   Minulla meni monta vuotta ennenkuin ymmärsin, mitä tuo parturikampaamo sana oikeasti tarkoitti, taisin olla jo varmaan lukiossa. En…

Kesäkuntoon?

Vielä viime viikolla tuntui hyvältä ottaa tälle viikolle aiheeksi ”kesä kuntoon”-teema. Nyt ulos katsoessani näen vain tupruavaa lunta ja kinoksia uutta valkoista märkää materiaalia pihassa ja auton päällä, mutta pitää uskoa, että kyllä se kevät ja kesä on tulossa. Vaikka pieni takatalven…

Tietotekniikka ja koti

Oletko pysähtynyt miettimään, miten kodit ja asuminen on muuttunut tietokoneiden tultua? Muistan vielä sen ajan, kun ostin kesätyörahoillani ensimmäisen tietokoneeni Commodore VIC20:n niin siihen aikaan ei kotona ollut käytännössä mitään tietokoneistettua – televisiokin taisi olla vielä mustavalkoinen(!). Toisin ovat asiat nyt. Suomi…

Kodissa riittää aina rempattavaa

Jokainen meistä tietää, että asuu sitä missä tahansa, niin aina kodissa on jotain remontoitavaa, mutta se, että asuuko asunto-osakeyhtiössä, vuokralla vai omakotitalossa tuo tuohon ajatteluun erilaisia ulottuvuuksia. Itsehoituva piha on utopiaa Otetaan aluksi esimerkiksi vaikka pihatyöt. Useimmissa omakotitaloissa siellä asuva perhe hoitaa…

Lunta ja pakkasta

Nyt lomalaisia hellitään kunnon talvisäällä. Meillä on Lohjalla lunta ja pakkasta ja tulossa vielä talven paikallinen kokoperheen talvitapahtuma, mitä muuta voisikaan talvilomalainen toivoa? Ulkoilu ja liikunta Monessa paikassa kirjoitetaan, kuin lasten liikunta ja varsinkin nuorten liikunta on vähentynyt ja nyt olisi tällä…