Yrityksen tiedotteille lisää kattavuutta

Nettisivustoja hyötykäyttöön Lohjalaiset ER-tuki ja Kettu Markkinointi ovat tehneet kotisivuja internetin päättymättömältä tuntuvaan maailmaan jo viime vuosituhannelta. ER-tuen Kari Oksanen teki ensimmäiset kotisivut asiakkaille jo 90-luvulla ja vaikka välissä pidettiin […]

Keltaisista sivuista internetin maailmaan

Useat meistä yrityspäättäjistä olemme eläneet tuota Keltaisten sivujen aikaa, ja valitettavasti se näkyy myös monen meidän käyttäytymisessä.  Keltaisia sivuja eli yritysten puhelinluetteloita tehtiin Suomessa 1980-luvulta tai 2010-luvulle saakka, kunnes niiden […]

Säästä säännöllisesti

Säännöllisesti säästämällä pienistäkin summista kerryttää ajan mittaan hyvän pesämunan. Kun säästät esimerkiksi samalla kun maksat asuntolainaa, lainanmaksun loputtua sinulla on vararahasto. Säännöllinen säästäminen tuo turvaa talouteen ei vaadi suuria tuloja […]

Vaurastumisen vuodesta investointien vuoteen

Pankinjohtaja Samu Rouhe (vas) ja OP Länsi-Uudenmaan toimitusjohtaja Jarmo Viitanen avasivat OP Länsi-Uudenmaan kuulumisia ja kertoivat uusista tuotteista ja palveluista.   OP Länsi-Uusimaan toimitusjohtaja Jarmo Viitanen kuvailee vuotta 2017 vaurastumisen […]