Ajankohtaista

Articles for category: uutinen, yhteiskunta

Yhteisvastuulla apua niin paikallisyhteisöille kuin maailmallekin

Tänä vuonna Yhteisvastuukeräyksellä kerätään varoja kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ikäihmisten auttamiseksi Suomessa ja maailmalla. Osa vuoden 2021 keräystuotoista ohjataan ikäihmisten digitaitoja edistäviin koulutuksiin. Yhteisvastuukeräyksen toteuttaman selvityksen mukaan merkittävä osa vanhuusväestöstä Suomessa syrjäytyy yhteiskunnan alati lisääntyvän … Lue lisää

Muovin uusi tuleminen – innovaatiokilpailu muovin uusiokäytöstä

Muovin päätyminen maailman vesistöihin ja luontoon on maailmanlaajuinen ongelma. Suomalaiset yritykset pyrkivät tienraivaajiksi kierrätysmuovin hyödyntämisessä. Prosessi alkaa muovin keräämisellä, erottelulla ja jalostamisella, jotta materiaalia voidaan käyttää uudelleen ekologisten tuotteiden valmistamiseen. Biopohjaiset ja ekologisista muoveista valmistetut … Lue lisää

Made in Vihti – lahja vihtiläisille vauvoille

Vihdin kunta muistaa vihtiläisiä vauvoja ja heidän perheitään antamalla jokaiselle vastasyntyneelle pienen lahjan. Muistamiskäytäntö on uusi, ja idea siihen syntyi kuntaan saapuneesta yhteistyöhaasteesta. Lahja sisältää tänä vuonna luomupuuvillaisen Made in Vihti -bodyn sekä käsintehdyt villatossut. … Lue lisää

Luksia auttaa yrittäjiä

Paikallisesti olemme jo vuosien ajan tottuneet siihen, että paikallinen oppilaitoksemme Luksia toimii läheisessä yhteistyössä yritysten kanssa. Nyt noihin yhteistyökuvioihin on tullut lisää helposti lähestyttäviä ja yrittäjille maksuttomia palveluita. Oppilaitos pystyy tuottamaan palvelut yrityksille maksuttomina, koska … Lue lisää

OP Uusimaa tarjoaa Kesäduunin 150 nuorelle

– Nuorten työpaikoiksi etsitään yleishyödyllisiä yhdistyksiä OP Uusimaa etsii helmikuun ajan yleishyödyllisiä yhdistyksiä, jotka voivat tulevana kesänä tarjota 15–17-vuotiaille nuorille kesätyötä. Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjassa yhdistys tarjoaa nuorelle työpaikan vähintään kahdeksi viikoksi ja OP Uusimaa … Lue lisää

Lohjalla kokeillaan lääkeainejäämien puhdistamista jätevedestä

Lohjalla Pitkäniemen jätevedenpuhdistamolle toimitetaan helmikuussa järjestelmä, joka puhdistaa jätevedestä lääkeainejäämiä. Kyseessä on pilottikokeilu, jossa jätevedenpuhdistamolle asennetaan Mellifiqin suunnittelema uusi puhdistusjärjestelmä. Tarvetta sille on, sillä Lohjanjärveen laskettavassa vedessä on havaittu lääkeainejäämiä. –Pieniä pitoisuuksia havaittiin. Jäämiä oli … Lue lisää

Valtuusto: Uusi päiväkoti rakennetaan Saukkolaan

Lohjan kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan 20.1. mm. Nummi-Saukkolan alueen päiväkodin tarveselvitystä, Lohjan elinvoimaohjelmaa (2020-2025) sekä Lohjan Yrityskiinteistöt Oy:n perustamista. Nummi-Saukkolan alueen päiväkodin osalta valtuustossa käytiin keskustelua siitä, tulisiko uuden päiväkodin sijoittua Nummelle vai Saukkolaan. Kaupunginhallitus esitti, … Lue lisää

Nuorisotyö tukee nuorten kesätyöllistymistä

Lohjan kaupungin nuorisotyö tukee lohjalaisten nuorten kesätyöllistymistä erilaisin keinoin. Kesäduunileiriltä kokemusta kesätöistä Tuleville 7.-luokkalaisille – 17-vuotiaille järjestetään Kesäduunileirejä Sammatissa, Nummella, Karjalohjalla ja Lohjan keskustassa. Kesäduunileirit järjestetään 7.6.–18.6.2021. Jokainen leiri kestää kaksi viikkoa ja leiripäivät ovat … Lue lisää