Ajankohtaista

Päätoimittaja

Eeva Havulehto esittää Ravelin pianoteoksia Laurentius-salissa

Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston syyskausi on jo täydessä vauhdissa. Ennen oppilaskonserttien alkua musiikin ystäviä hemmotellaan Maurice Ravelin musiikilla musiikkiopiston oman kasvatin, pianotaiteilija Eeva Havulehdon resitaalissa, joka pidetään Laurentius-salissa torstaina 18.9.2025 klo 19.00.

Maurice Ravel oli ranskalainen säveltäjä, jonka syntymästä on tänä vuonna kulunut 150 vuotta. Ravelin tunnetuin teos lienee orkesterisävellys Bolero. Teos on yksi niistä, joissa ilmenee Espanjan kulttuurin suuri vaikutus säveltäjän tuotantoon – Ravel nimittäin syntyi 1875 pienessä kylässä aivan Espanjan rajan lähellä. Pianomusiikki oli keskeinen osa Ravelin tuotantoa ja konsertin taiteilija Eeva Havulehto on uransa alkuvaiheesta asti niittänyt mainetta nimenomaan Ravelin pianomusiikin hienovaraisena tulkkina. 

Eeva Havulehto aloitti pianonsoiton opiskelunsa Lohjan musiikkiopistossa Anneli Lasolan opastuksella. Opinnot jatkuivat Turun konservatoriossa mm. Marketta Valveen ja Sibelius-Akatemiassa Matti Raekallion johdolla. Ensikonserttinsa Eeva soitti Sibelius-Akatemialla vuonna 1992. Opiskeluaikoinaan hän osallistui menestyksekkäästi kilpailuihin saavuttaen mm. jaetun toisen palkinnon vuoden 1988 Maj Lind-kilpailussa.  Eeva soittaa konserteissaan usein 1900-luvun alkupuolen musiikkia, Ravelin ohella mm. Debussya ja Sibeliusta. Hän on tehnyt Ylelle useita nauhoituksia ja konsertoi aktiivisesti soolokonsertein eri puolilla Suomea. Eeva toimii Oulun konservatorion pianonsoiton lehtorina oltuaan sitä ennen vastaavissa tehtävissä Lahden konservatoriossa.

Torstain 18. syyskuuta konsertissa kuullaan useita Ravelin tunnettuja pianoteoksia kuten Miroirs sekä Pavane kuolleelle prinsessalle. Teos Hanhiemo kuullaan konsertissa 4-kätisenä versiona.  Konsertti on maksuton.

Sen esittää konsertissa Eeva Havulehdon kanssa pianotaiteilija Eero Manninen. Eero on opiskellut pianonsoittoa Sibelius-Akatemiassa, Budapestin Liszt-Akatemiassa sekä Pariisissa. Kuten Havulehto, Eero Manninen piti ensikonserttinsa Sibelius-Akatemiassa vuonna 1992. Soolotehtävien lisäksi hän on esiintynyt liedpianistina ja kamarimuusikkona eri puolilla Suomea. Eero on toiminut Itä-Helsingin musiikkiopiston pianonsoiton opettajana vuodesta 1994 alkaen, vuodesta 2000 pianonsoiton lehtorina.