Vaahterateatteri tuo Lohjalle Agatha Christien klassikkodekkariin perustuvan näytelmän Eikä yksikään pelastunut. Ensi-iltansa tämä dekkarihelmi saa 2.3. kello 17.00 Puu-Anttilassa. Näytelmässä kymmenen toinen toisilleen vierasta ihmistä saa tuntemattomalta Owenilta kutsun lomailemaan tai työskentelemään Devonin rannikolla sijaitsevalle saarelle. Salin seinälle on ripustettu vanha lastenloru, jossa kuvataan kuinka kymmenestä orjapojasta yksi toisensa jälkeen aina häviää. Takan reunalla on niin ikään kymmenen orjapoikapatsasta, jotka salaperäisesti katoavat yksitellen. Eräänä iltana gramofonista alkaa kuulua musiikin sijaan puhetta, jossa jokaista paikalla olijaa syytetään murhasta. Jännitys tiivistyy ja ihmisten menneisyyden takautumien paljastuttua epäilyn ilmapiiri nousee ihmisten keskuuteen.

Ensi-ilta lähestyy kovaa vauhtia ja Vaahterateatterissa jännitys tiivistyy, kun vuorosanalehtiset on heitetty nurkkaan ja näytelmää on päästy viimeistelemään yleisöä varten. Dekkariin on teatteriväen kesken tartuttu innolla, koska tyylilajina se on monille uusi tuttavuus.

–On kiva, että pääsen testaamaan tämänkin tyyppistä, omalle kohdalleni ei ole ennen sattunut dekkaria, kommentoi Markku Oksanen.

Hän kertoo, että rytmitys on näytelmissä aina tärkeä asia, mutta dekkaria tehdessä se korostuu entisestään.

–Jännityksen on säilyttävä koko ajan. On iso työ saada se nostettua uudelleen, jos tunnelma pääsee latistumaan.

Ohjaaja Anna Rimpinen kertoo, että näytelmäversio kunnioittaa Agatha Christien tunnelmaa ja henkeä. Sitä ei ole sidottu tiettyyn aikakauteen, mutta lavastuksesta päätellen ollaan kuitenkin muutaman vuosikymmenen takana.

–Emme ole hakeneet tiettyä aikakautta, koska nämä asiat voisivat tapahtua milloin tahansa, Rimpinen sanoo.

Hän kokee, että dekkarin tekeminen haastaa ammattilaistakin aivan uudella tavalla. Rimpinen on valmistunut teatteri-ilmaisun ohjaajaksi vuonna 2005.

–Esimerkiksi draamassa käsitellään usein arjestakin tuttuja tilanteita, mutta tässä tarinassa tilanne on aika kaukana perusarjesta. Se vaikeuttaa tunnelman saavuttamista ja roolihenkilöön saamista uskottavaksi ja vaatii siten näyttelijältä uskallusta olla paha, koska eivät nämä hahmot mitään pulmusia ole kukaan, Rimpinen avaa.

Joni Pitkonen (ylä vas), Seppo Lehtelä, Juha Saarinen, Anna Rimpinen, Markku Oksanen, Marja Koski (ala vas), Minna Pitkonen ja Mikko Kotiaho.



Klassikkokirja taipuu näyttämölle

Usein sanotaan, että hyvän käsikirjoituksen pohjalta syntyy hyviä näytelmiä. Nyt taustalla vaikuttaa dekkarikirjallisuuden klassikko. Mutta mikä siitä on tehnyt klassikon?

–Tunnelma ja hahmot on luotu niin, että koko se maailma, jossa ollaan, piirtyy lukijalle visuaalisesti vahvasti. Lukija on myös voinut pohtia sitä, kuka syyllinen on. Hän ei välttämättä kuitenkaan muista, kuka murhaaja lopulta oli, vaikka olisikin lukenut kirjan tai nähnyt näytelmän. Se kertoo siitä, että kirja on alusta loppuun kirjoitettu niin hyvin, että mieleen ei ole jäänyt vain loppuratkaisu. Kirjassa on kerroksellisuutta ja se on vangitseva, Rimpinen pohtii.

Hän kokee, että myös Vaahterateatterin näytelmäversiosta on tulossa lupaava.

–Lupaavia merkkejä on. Tämä näytelmä perustuu pitkälti näyttelijätyöhön. Keskustelua voidaan käydä vaikka säästä, mutta asian ydin on jossain repliikkien alla, eikä asioita sanota suoraan.

Näytelmä ei valmistu hetkessä, vaan sen eteen tehdään kuukausien työ.

–Elokuussa aloitimme lukuharjoituksilla ja siitä siirryttiin vähitellen näyttelemään. Käsikirjoitus elää ja muotoutuu vähitellen, kun erilaisia visioita päästään toteuttamaan, Oksanen kertoo.

–Meillä on huikea porukka pitkänlinjan harrastajanäyttelijöitä, joiden kanssa tätä on ollut ilo tehdä, hän jatkaa.

Tarjolla psykologinen trilleri

Entä, millainen näytelmä katsojille on luvassa?

–Tietysti jännittävä. Sen olisi hyvä olla sellainen muidenkin kuin tekijöiden mielestä, Oksanen naurahtaa.

–Tässä on syytöksiä, salaisuuksia, toisten kyttäämistä ja eri motiiveja, joiden puitteissa henkilöt ovat liikkeellä. Ristiriidat tuovat mielenkiintoa tarinaan. Kun kymmenen ihmistä laitetaan samaan paikkaan ja aletaan syyttelemään, syntyy tilanteita ja tunteita, hän jatkaa.

Rimpinen puolestaan sanoo, että yleisölle halutaan tarjota mahdollisimman hyvä ja intensiivinen jännitysnäytelmä, psykologinen trilleri.

–Tämä tarina perustuu paljon hahmoihin. Siihen kuka on syyllinen ja kuka syytön. Kun joutuu suljettuun paikkaan, päässä ehtii käydä yksi jos toinenkin mahdollisuus. Nämä samat teemat linkittyvät myös tähän päivään, koska usein ajatellaan, että joku on kyllä tehnyt väärin, mutta en se minä ollut, Rimpinen pohtii.

Oksasen mielestä näytelmä kannattaa käydä katsomassa jo klassikkoteoksen itsensä vuoksi.

–Yleissivistyksen kannalta. Tämä on arkkityyppi jännitysnäytelmästä, jossa ihmiset ovat suljetussa paikassa, josta he eivät pääse pois, hän toteaa.

Puu-Anttilassa ollaan pian viimeisiä viilauksia vaille valmiita, mutta miten on katsojien laita. Oksanen muistuttaa, että liput (NetTicket) kannattaa varata ajoissa, ettei dekkarihelmi pääse livahtamaan ohi. Näytöksiä on yhteensä 14 ja kerralla katsomoon mahtuu 80 katsojaa.

SMS