Päätoimittaja

Elokuva-arvostelu: Neljä pientä aikuista

elokuva-arvostelu

(Selma Vilhunen: Neljä pientä aikuista, Kino Vaakuna)

Myllerryksiä ydinperheessä

Pysyvä parisuhde on yhteiskunnallinen ja sosiaalinen normi, olipa se sitten avio- tai avoliitto. Siitä huolimatta ihmisillä on toisinaan salasuhteita. Jos ne paljastuvat, palataan vaivihkaa entiseen tai sitten jätetään vanha ja salasuhteesta sikiää uusi julkinen parisuhde. Käypä miten tahansa, päällimmäinen tunne on häpeä, jota kokevat sekä salasuhteessa olleet että se, jota on petetty.
Entäs, jos voisi olla avoimesti suhteessa kahden ihmisen kanssa – ja jopa rakastaa heitä kumpaakin? Vaan eihän se sovi. Meihin on iskostettu, että semmoinen on luonnotonta. Itsekullekin on varattu se ainoa oikea, ja joka ei sitä löydä, eläköön omillaan.

Selma Vilhusen ohjaama ja käsikirjoittama Neljä pientä aikuista tarttuu rohkeasti tähän tabuun, polyamoriaan.
Matias (Eero Milonoff) on helsinkiläisen seurakunnan kirkkoherra ja toisen polven pappi. Hänen vaimonsa Juulia (Alma Pöysti) on kuvitteellisen tasa-arvopuolueen kansanedustaja. Heillä on alakouluikäinen poika. Matias ja Juulia rakastavat toisiaan ja myös makuukamarissa virta värähtelee.
Mutta Matiaksella on salasuhde nuoreen kustannustoimittajaan Enniin (Oona Airola). Juulia kuulee siitä tutultaan ja ilmoittaa saman tien Matiakselle tietävänsä asiasta.
Luottamus on säröillä, ja Juulia tuntee itsensä loukatuksi. Mutta hän kokoaa itsensä, kutsuu Ennin kotiinsa ja ehdottaa, että hänen ja Matiaksen avioliitto avattaisiin polyamoriseksi, jos Matias ja Enni rakastavat yhä toisiaan.
Eihän siitä helppoa tule, sillä jo arjen pyörittäminen muuttuu mutkikkaaksi, ja muitakin kipupisteitä alkaa löytyä. Matias tuntee mustasukkaisuuden vihlaisun, kun Juulia ilmoittaa tapailevansa nuorta bi-seksuaalista drag-artistia Miskaa (Pietu Wikström). Mutta tarina ohittaa taitavasti kliseet ja helpoimmat ratkaisut. Kun Juulia tunnustaa jouluaterialla Matiaksen vanhemmille heidän suhteensa luonteen, anoppi, papinrouva (Kaija Pakarinen), tärskäyttää tupakkatauolla keskeisen dilemman:
“V-ttu, selvittäkää välinne. Minä petin aikoinaan miestäni kolmen vuoden ajan, mutta ei tullut mieleenkään, että olisin ollut oikeassa ja maailma väärässä.”

Mutta jos sydän on tarpeeksi suuri ja mieli avara kestämään avoimen suhteen, vältetään salailu, valehtelu, luottamuksen rikkominen ja häpeä. Onko se mahdollista, vai sekoittuuko rakkauteen väkisinkin omistamisen halua?
Neljä pientä aikuista esittelee lopulta perhekuvion, joka on tarinan puitteissa ihan uskottava ja jättää valoisan jälkimaun, huumoria unohtamatta. Milonoff ja Pöysti ovat rooleissaan erinomaisia, ja Airola ja Wikström suoriutuvat myös mainiosti.
Elokuvilta ei pidä koskaan vaatia raadollista arkirealismia, elleivät ne itse väitä semmoista tarjoavansa. Neljässä pienessä aikuisessa ei tunneta sosiaalista mediaa – onneksi – sillä se olisi repostellut papin ja kansanedustajan perhesuhteet mössöksi.


JP