Lohjalaistaiteilija Heli Kurimon valokuvanäyttely Sinun hetkesi, minun hetkeni on nähtävillä 16.9. saakka Galleria Lutsissa Laurinkadulla. Kurimon kuvien äärelle on helppo hiljentyä pohtimaan ajankulkua: menneisyyttä, nykyhetkeä sekä tulevaa. Kuvien ympärille punoutuu sukupolvien yhteinen tarina. 

Pitkät valotusajat luovat tunnelmaa

Kurimon kiinnostus valokuvausta kohtaan syttyi hänen ollessaan lukioikäinen. Melkeinpä samantien Kurimo alkoi kuvaamaan itseään pitkillä valotusajoilla. Hän huomasi teoksiinsa muodostuvan ajankulua käsittelevä tyyli. 

Valotusaika eli suljinaika määrittää sen, kuinka kauan valoa pääsee kameran kennolle. Valotusta voi kestää esimerkiksi muutaman kymmenen sekuntia, jonka aikana kohde voi liikkua, ja jättää jälkeensä aavemaisia häivähdyksiä.

– Olen pienestä asti piirtänyt ja maalannut. Matkan varrella se tekeminen muuttui kuitenkin valokuvaamiseksi, Kurimo selittää. 

Vuonna 2000 Kurimo piti Turussa valokuvanäyttelyn Pidennetty hetki, johon hän oli kuvannut syöpää sairastavaa äitiään. Nimi viittaa rankkojen syöpähoitojen vaikutukseen ja pidennettyyn elämään. Muutama kyseisen näyttelyn teoksista on nähtävillä nyt myös Galleria Lutsissa.

– Kuvat itsessään ovat olleet aina tosi tärkeitä ja merkityksellisiä minulle, hän kertoo.  

Kurimo on kuvannut omia lapsiaan, 9-vuotiasta Karria sekä 6-vuotiasta Petraa samoissa paikoissa kuin äitiään, joka menehtyi sairauteensa vuonna 2007. Kurimo haluaa tuoda heidät hetkeksi yhteen – esitellä sukupolvet toisilleen. Hän on kuvannut lapsiaan myös paikoissa, joissa hän itse vietti nuoruuttaan. 

Lapset innostuivat mallina toimimisesta 

– Karri ja Petra eivät saaneet tavata äitiäni, Kurimo kertoo. – He ovat kuitenkin kuvia ottaessani saaneet miettiä häntä, ja eläytyä. Olen kertonut äidistäni paljon. 

Kurimo sanoo antaneensa lasten kokeilla vapaasti erilaisia eleitä ja liikkeitä kuvatessaan heitä.

– Kerroin ainoastaan, että nyt suljin on pitkään auki, ja voitte kokeilla kaikenlaista. 

Lapset innostuivat hurjasti kuvien ottamisesta. Kurimon ei tarvinnut ohjailla heidän tekemisiään lähes ollenkaan.

– Petra olisi voinut jatkaa vaikka kuinka kauan, naurahtaa Kurimo. 

Näyttely saa pohtimaan, mitä aika oikeastaan edes on. 

– Se on hyvin kummallinen ja outo asia. Aika ei välttämättä ole lineaarinen, hän pohtii. – Hyvin vaikea juttu, yritän käsitellä sitä kuvissani. 

Näyttely käsittelee kuolemaa ja menettämistä, mutta lohduttavalla tavalla myös eteenpäin siirtymistä, uuden löytämistä. Kokonaisuudessaan kuvista huokuu toivo ja salaperäisyys, joka tosiaan laittaa pohdiskelemaan.

AK