Ajankohtaista

tiina ja kisu

Päätoimittaja

Kaksikymmentä vuotta kyläkauppaa Inkoossa: Degerby Deli

Tuskinpa osasi Kisu Jernström arvata, mitä seuraisi, kun hän päätti siirtyä aktiivisesta musiikin kanssa tekemisestä johonkin aivan muuhun: kyläkaupan pitäjäksi Inkooseen. Tänä vuonna tuo kyläkauppa eli Degerby Deli täyttää kaksikymmentä vuotta, ja kaikista vastoinkäymisistä huolimatta Kisu ja hänen Tiina vaimonsa, pyörittävät yhä kauppaa Inkoossa läpi vuoden.

– Se oli aika sattumaa, että minusta tuli kauppias. Olimme yhden kesän edesmenneen kaverini kanssa kaupan pihalla pitämässä ”terapiatoria” eli myymässä paikallista mansikkaa ja perunaa, ja muita paikallisia tuotteita, ja silloinen kaupan omistaja oli lopettelemassa kioskiaan. Hän sitten kysyi minulta, josko minä halusin kioskin pitäjäksi, muistelee Kisu Jernström alkua 20 vuotta sitten.

– Nykyään ollaan talvisin auki pienemmillä tunneilla, mutta toukokuusta alkaen sinne syksyn loppuun ollaan taas avoinna joka päivä, kertovat Kisu ja Tiina hymyillen, tältä kaksikolta ei nimittäin helpolla hymy häivy, ja aina on aikaa jutella asiakkaiden kanssa.

Kaksi syöpää takana, koronavuodet ja paljon muuta – siitä huolimatta Kisu jaksaa eteenpäin positiivisin mielin. Kesällä tulee täyteen seuraavaksi 74 vuotta, ja edessä on jo 20. kesäinen possujuhla.

– Moni on kysynyt, mistä keksin nimen possujuhlat, mutta kai se tuli siitä, että sikajuhla ei osunut itselle, ja possu on söpömpi. Alkuvuosina meillä olikin sikaa vartaassa tarjolla, mutta viime vuosina possujuhlat ovat siistiytyneet se osalta. Yhä on hyvää ruokaa tarjolla tapahtuman vieraille, mutta ehkä hieman siistimmässä muodossa, kertoo Kisu, mutta ei ole vielä valmis kertomaan, ketä on kesällä tulossa Inkooseen esiintymään. Possujuhlat ovat kuitenkin tulossa…. taas kesällä.

Tapahtumia alusta alkaen

Kisun ottaessa vanhan kyläkioskin itselleen, ensimmäisenä oli listalla tuotevalikoiman uudistus.

– Ei minulla varsinaisesti mitään sen vanhan kyläkioskin valikoimaa vastaan ollut, mutta halusin tarjota kyläläisille ja turisteille sekä ohikulkijoille jotain sellaista, jota ei aivan jokaisella kyläkauppiaalla ole tarjolla. Se sama periaate on pitänyt alusta alkaen ja tänäänkin Degerby Delin tarjoaa yllätyksiä asiakkailleen.

– Peruskaupan lisäksi alusta alkaen oli selvää, että jotain pientä tapahtumaa pitää keksiä. Ensimmäinen tapahtuma olikin tämä nyt kesällä 20. kerran järjestettävät possujuhlat, jonka jälkeen kaupan kalenteriin tuli ensin joulun kinkkumarkkinat ja sen lisäksi myöhemmin vielä silakkamarkkinat syksylle, joten nykyään kalenterissa on kolme isompaa tapahtumaa, jotka ovat tulleet meille jo kaupan perinteiksi, miettii Kisu menneitä vuosia.

Degerby Delin possujuhlat ovat viime vuosia tuoneet Degerbyhyn kansainvälisiä tähtiä, jotka harvemmin ovat Suomessa käyneet kuten mm. Johnny Logan, Sweet ja Smokie, ja lavalla on nähty myös Kisun oma bändi Topmost sekä monesti myös paikallisia artisteja ennen illan pääesiintyjää.

– Kyllähän sitä isompiakin staroja mielellään ottaisi, mutta sitten possujuhlien pitäisi olla vielä isommat, ja minusta tämä koko, mikä meillä on ollut, on juuri sopiva aikuisten kesäjuhlaksi täällä meillä. Possujuhlat ovat aina olleet omalla tavallaan intiimit kesäjuhlat, miettii Kisu.

Sen verran Kisu paljastaa tulevan kesän possujuhlista, että ilta tulee olemaan täynnä hittejä.

Esiintyvästä taiteilijasta kauppiaaksi

Kaikki, jotka ovat tavanneet kauppias Kisun, tai nähneet hänen esiintyvän näiden vuosikymmenten aikana, voivat yhtyä hänestä kertoessaan sanoihin innokas ja elämänmyönteinen, sitä hän nimittäin on aina ollut. Vuosien aikana Kisu on tehnyt paljon erilaisia asioita laulamisesta, laulujen tekemisestä, levy-yhtiön perustamisesta politiikkaan ja lopulta nykyiseen kauppias elämäänsä.

Mikä erottaa esiintyvän laulajan ja kaupan isännän?

– Minusta näillä kahdella on paljon samaa. Siinä missä lava on laulajan esiintymispaikka, kauppa on sitä minulle. Tapaan kaupalla päivittäin ihmisiä, joiden kanssa keskustellaan, vaikka mistä asioista. Monet pitävätkin meidän Deliä toisena olohuoneenaan, jonne voi tulla kahville ja pullalle, tai vaikkapa sille oluselle hetkeksi istuskelemaan.

Kyllä Kisu yhä myös keikkailee Topmost yhtyeensä kanssa satunnaisesti ja valikoidusti. Viime vuosi oli Topmost yhtyeen 60- vuotisjuhlavuosi, ja tänäkin vuonna yhtye nähdään useammallakin keikalla kesän aikana – todennäköisesti, vaikkakin viime perjantaina saimme kuulla ikäviä uutisia Topmost yhtyeen jäsenen Gugi Kokljuschkinin kuolemasta.

Pieni on kivaa

Degerby Deli on nimenomaan pieni kyläkauppa, joka identifioituu Kisuun ja Tiinaan, näiden kahden vieraanvaraisuuteen ja ystävällisyyteen, sekä kauppaan, jolla on selkeä identiteetti.

– Eihän meillä voikaan olla sellaisia valikoimia kuin isoilla kaupoilla, mutta meillä on omanlaisensa kauppa. Meillä on muun muassa mustekalaa ja todella suosittua jokirapuherkkua, joka on yksi parhaista valikoimaan lisätyistä tuotteista, siitä on tullut oikea pieni menestystuote, kertoo Kisu.

Kysyessämme, mikä tuote sitten on 20 vuoden aikana ollut sellainen, jota ei enää oteta valikoimiin, eli mikä ei liikkunut, vaikka sitä otettiin, ja molempien vastaus oli salamannopeasti sama: HK Sininen.

– Mutta meiltä saa kyllä sitäkin tilaustuotteena, kuten muitakin perustuotteita ja erikoisempiakin, kunhan vain kertoo meille mitä haluaa tilata, niin laitetaan homma kuntoon. Tuon HK:n sinisen tarina juontaa yli 20 vuoden taakse, ja se jäi valikoimista, kun otin Wotkinsin tuotteet meille silloin alusta alkaen. Wotkins onkin ollut yksi tärkeimmistä kumppaneistamme näiden vuosien aikana ja joulun kinkkumarkkinat ovat pitkälti heidän kanssaan toteutettu.

Se toinen olohuone

– Kyllä aika usein saa kuulla asiakkaan puolelta kiitokset kahvista ja samalla keskusteluhetkestä, miettii Tiina. Kahvin seuraksi on aina tarjolla herkullista pullaa, ja kesäaikaan sitä on tarjolla isommalla valikoimalla, kun talvikaudella.

– Meillä on pieneen seurusteluun hienosti sopiva pieni parin pöydän ja muutaman tuolin nurkkaus, missä välillä parannetaan maailmaa tai puhutaan päivän viihdyttävistä tilanteista, tai vaikkapa suomalaisesta urheilusta.

– 20 vuotta sitten maailma oli aivan erilainen kuin mitä se on nyt.  Silloin ei ollut samanlaisia hypermarketteja, verkkokauppoja tai näin nopeata elämän arkea kuin mitä ihmisillä tuntuu olevan tänään. Täällä Degerbyssä tavoitteena on olla ”hitaampi”, pienempi, ja ehtiä kohdata ihmiset ihmisinä, eikä vain asiakkaina. Siksi haluankin tässä hetkessä käyttää tilaisuuden kiittääkseni asiakkaitamme, sekä niitä satunnaisia että vakioasiakkaita, tervetuloa meille niin tänään kuin huomennakin, toivottavat Kisu ja Tiina.

Kahdenkymmenen vuoden aikana Degerby Delistä on tullut Tiinan ja Kisun ”se oma juttu”. Kyläkauppa, joka tarjoilee asiakkaille elämyksiä siinä missä kahvia tai oluttakin – oletko sinä matkoillasi tai arjessasi piipahtanut Degerbyn kyläkaupalle?

– Tänä kesänä palvellaan lisäksi uuden ison terassin kautta, vinkkaa Kisu lopuksi.