Ajankohtaista

Päätoimittaja

Karstunjoen myllypadon muodonmuutos Lohjalla: betonin tilalle puuta, kiveä ja 80 metriä koskiympäristöä  

karstunjoki, lohja, myllypato

Karstunjoella Lohjalla on saavutettu merkittävä ympäristöteko, kun padon purku ja kosken kunnostus ovat avanneet kaloille noin 15 kilometriä joki- ja purouomia. Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry (LUVY) ennallisti kesällä 2025 kalojen vaelluksen estäneen betonipadon paikalle noin 80 metriä uutta koskialuetta. Jo ensimmäiset havainnot kertovat onnistumisesta: uudesta koskesta on havaittu taimenia.

Kosken kunnostus

Kosken kunnostus toteutettiin samaan aikaan, kun Joenpellontien tiehoitokunta uusi Karstunjoen ylittävän sillan. Uusi silta parantaa alueen liikenneturvallisuutta ja helpottaa erityisesti suurten maatalouskoneiden liikkumista.

Padon purkaminen mahdollistaa taimenen paluun Karstunjokeen, ja virtavesikunnostuksilla on luotu kaloille entistä parempia lisääntymis- ja elinalueita. LUVY on istuttanut alueelle taimenta, ja kunnostuksen tavoitteena on elinvoimaisen luontaisen kannan kehittyminen. Syyskuussa tehdyissä sähkökoekalastuksissa havaittiin taimenen tämän kesän poikasia eli nollikkaita sekä uudella koskialueella että Karstunjoen latvavesillä aiemmin kunnostetuilla osuuksilla.

– Karstunjoki on hieno, osin pohjavesivaikutteinen puro. Selvittelimme myllypadon purkumahdollisuuksia ensimmäisen kerran jo vuonna 2015, ja nyt kymmenen vuoden odotus palkittiin upealla sillalla ja vapaalla Joenpellon koskella, iloitsee hankepäällikkö Juha-Pekka Vähä LUVYltä.

Karstunjoen kunnostustyöt käynnistyivät kesäkuussa 2025, ja virtavesikunnostus valmistui elokuussa. Uusi silta avattiin liikenteelle lokakuun alussa.

Kunnostuksia on tehty myös Karstunjoen latvavesillä. Myllyjoessa valmistuivat purokunnostukset Vuorikosken Myllyn ja puretun Alimyllyn kohdilla. Muutostöillä parannettiin vesieliöstön vaellusyhteyksiä eri virtaamaolosuhteissa ja laajennettiin taimenen elinympäristöjä yhteensä noin 200 metrin matkalla.

Karstunjoki laskee Lohjanjärven Karjalohjanselälle järven pohjoisosassa ja on yksi merkittävimmistä Lohjanjärveen laskevista lähivaluma-alueen joista. Kunnostus- ja siltahanke toteutettiin yhteistyössä LUVYn, Joenpellontien tiehoitokunnan, suunnittelutoimisto Watec Consulting Oy:n ja urakoitsija Rajukivi Oy:n kanssa. Rahoitusta hankkeelle saatiin Uudenmaan ELY-keskukselta.

Vaellusesteen purku ja virtavesikunnostukset ovat osa LUVYn koordinoimaa LUUVIRTA-hanketta, joka sai merkittävää lisärahoitusta ympäristöministeriön HELMI-elinympäristöohjelmasta. Työ on osa laajempaa Lohikalat Karjaanjokeen -vesistövisiota.

LUUVIRTA-hanketta rahoittavat alueellisten visioiden Lohikalat Karjaanjokeen 2030 ja Elinvoimainen ja esteetön Siuntionjoki 2030 sekä Hiidenveden kunnostus -hankkeen kautta vesistöalueiden kunnista Lohja, Raasepori, Vihti, Kirkkonummi, Karkkila, Siuntio, Loppi ja Inkoo. Lisäksi Hiidenveden kunnostus -hanketta rahoittavat HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä ja Karjaanjoen vesistön kalatalousalue. Ympäristöministeriö rahoittaa LUUVIRTA-hanketta vesiensuojelun tehostamisohjelmasta 50 % hankkeen toteutuneista kustannuksista vuosina 2024–2026.