Pidetään huolta toisistamme, myös vanhuksistamme ja muistetaan pitää yhteyttä toisiimme, vaikka olisimme toisella paikkakunnalla.

Tämän syksyn senioriteemassamme on juttua terapiakoirasta ja vanhusten, ikäihmisten palvelukodista. En itse ole näitä asioita kovin aktiivisesti ajatellut, mutta tänä vuonna tämäkin asia on itselläni muuttunut äitini huonontuneen muistin vuoksi. Samalla ymmärsin, että on asioita, joita pitää hoitaa, ja joihin on hyvä valmistautua hyvissä ajoin. Varsinkin jos tilanne on sellainen, että itse asut toisella paikkakunnalla, kuin perheesi vanhemmat asuvat. Jokaisella on tietenkin oma elämänsä, mutta omat vanhemmat on syytä muistaa aina loppuun saakka, ja sen jälkeenkin.

Ikäihmisten palvelut vaihtelevat kunnittain

Tämän kaiken SOTE-hässäkän ja alueellisten palveluiden joukossa on saattanut myös paikalliset ikäihmisten palvelut saada uusia muotoja. Se, että palveluita on olemassa ja niistä kerrotaan, eivät vielä takaa sitä, että niitä haluavat pääsisivät joustavasti näihin palveluihin kiinni – yllättävän monessa ikäihmisille suunnatussa palvelussa on osioita, joita ikäihminen ei itsenäisesti välttämättä osaa suorittaa – digitalisaatio tuli ja unohti tullessaan nämä jo silloin vanhemmat ihmiset. Moni ikäihmistämme ei ole koskaan käsitellyt nykyaikaista älypuhelinta, mikä saa aikaan ongelmia palveluihin kirjautumisessa, etuisuuksien hakemisessa ja paljon muussakin. Puhelinpalvelutkin ovat nykyaikana usein rajattu vain muutamaan harvaan tuntiin viikossa ja tiedot näistä tunneista ovat saatavilla varmasti internet sivuilta, mutta monet vanhuksista eivät ole koskaan edes käyttäneet kotitietokonetta.

Liian usein nykyään lähdetään olettamuksesta, että kaikilla suomalaisilla on digitaaliset perustaidot – näin ei ole, ei nuorilla, ei aikuisilla eikä vanhuksilla, vaan monesti kaivataan myös niitä perinteisiä palveluita, joissa ihminen palveli ihmistä. Nykyaikaa miettiessä voidaankin jo nyt arvata, että nämä henkilökohtaiset palvelut tulevat vielä tulevaisuudessa nousemaan takaisin arvoonsa.

Ota selvää asioista.

Koska monet asiat ovat muuttuneet, ja vaativat digiosaamista, on monen ikäihmisen, vanhuksen luotettava nuorempien sukulaisten apuun – oletko sinä oman vanhempasi tuki ja turva näissä asioissa, vai luotatko, että joku muu tekee kaiken?

Valitettavasti viimeiset 40 vuotta ovat olleet yhteiskunnallisesti minä itse-ajattelun kasvuaikaa, joka on etäännyttänyt meidän yhteisöllisestä ajattelusta. Se tulee esille välillä median sivuilla vanhustenhoidon yhteydessä, lasten asioissa ja monessa muussa. Me kuljemme laput silmillä tuijottaen vain omia asioitamme luottaen, että muut hoitavat sitten ne muut asiat, kuten mahdollisesti oman vanhemman kotihoidon, lääkityksen ja päivittäisten askareiden hoitamisen. Palvelut näihin saattaa olla olemassa, mutta ovatko ne sovittuja, vai olisiko sinun sittenkin otettava se puhelin ja soitettava pari puhelua?

KO

Kommentoi kirjoitusta