Huuhkaja mulkoilee minua uhkaavasti, aukoo nokkaansa ja pörhistelee. Se ei pidä siitä, että kameraa ojennellaan kohti.

Mutta kun Ari Nordström menee häkkiin, lintu rauhoittuu. Tuo on se mies, joka tuo hänelle ruokaa. Sikanauta maistuu, mutta myyrä se on oikeaa petolinnun herkkua.
Nelivuotiaan huuhkajanaaraan ja Nordströmin tuttavuus on kestänyt vasta rapiat pari viikkoa, mutta hento luottamus on ehtinyt rakentua jo siinä ajassa.

– Tämä tuotiin meille lentokyvyttömänä Siuntiosta. Aluksi pelkäsin, että se oli saanut lintuinfluenssan, ja pidin sitä eristyksissä, mutta sitten huomasin, että sen vasemmassa siivessä on vamma. Ehkä törmäyksessä autoon, sähkölankoihin tai johonkin muuhun ihmisen tekemään esteeseen. Annan sille kipulääkettä ja antibiootteja ja seuraan, miten se kuntoutuu, Nordström puhuu.

Ensi vuonna Ari Nordströmille tulee 10 vuotta täyteen Lohjan Lintutalon isäntänä.

Laulujoutsen sytytti idean

Ari Nordströmin pyörittämässä Lohjan Lintutalossa on hoidettu haavoittuneita, uupuneita ja nälkäkuoleman partaalla olleita lintuja yhdeksän vuoden ajan. Haastatteluhetkellä talossa majaili huuhkajan lisäksi vanha tuulihaukkakoiras, joka oli myös saanut siipeensä.

Nordström teki työuransa poliisina Lohjalla, mutta hän ollut koko ikänsä innokas lintuharrastaja.  Kerran jo eläkkeellä ollessaan hän kuuli, että Väänteenjoella oli laulujoutsen henkitoreissaan. Hän kiirehti paikalle toisen lintumiehen kanssa ja tapasi pari entistä poliisikollegaansa lataamassa haulikoitaan.

– Pyysin, että kokeiltaisiin vielä, olisiko joutsenesta eläjäksi. Se toimitettiin Mustiolle erään ornitologin hoiviin, ja se toipuikin muuttokuntoon.

Suotuisasta lopputuloksesta huolimatta tapaus jäi kaihertamaan Nordströmin mieltä. Hän pähkäili asiaa kodin sohvalla, kunnes ehdotti vaimolleen hoitokodin perustamista loukkaantuneille linnuille.

– Se on sinun asiasi, sanoi vaimo, joka on tottunut päähänpistoihini, Nordström naureskelee.
Tilat olivat liki valmiina hänen lapsuuskotinsa vanhassa navetassa, joka sijaitsee naapuritontilla. Vuosien mittaan Nordström on nikkaroinut ulkotarhoja lisää.

Mainio toipumisprosentti

Lintujen käsittely on Ari Nordströmille tuttua. Ainakin murtumat ja tulehdukset huomaa helposti.
Muuta osaamista hän kartuttaa sieltä täältä. Parin eläinlääkärin kanssa vaihdellaan näkemyksiä. Ja yhteistyötä on Heinolan lintutarhan, Korkeasaaren eläintarhan ja Ähtärin eläinpuiston kanssa.
 Suomessa ei kuitenkaan ole luonnonvaraisten eläinten hoitoon saati lintukirurgiaan perehtyneitä eläinlääkäreitä. Ja esimerkiksi yksityisten eläinlääkäriasemien kuvantamislaitteiden käyttö on tolkuttoman kallista. Niinpä tavallisin hoito on ravinto- ja vitamiiniannostelun ohessa kipu- ja antibioottilääkitys.

– Riippuu, missä kunnossa lintu on ollut tuotaessa, mutta kyllä sen yleensä aika nopeasti näkee, mihin suuntaan tila kääntyy. Jos ennuste on huono ja lintu kärsii, lopettaminen on armeliasta, Nordström sanoo.
Hän rengastaa kaikki lintutalosta vapautetut siivekkäät. Numeroiden valossa Lohjan lintutalo on onnistunut loistavasti, sillä noin 70 prosenttia hoitoon tuoduista on vapautettu takaisin luontoon. Esimerkiksi Heinolan lintutarhassa selviytyjiä on vain runsas kolmannes.

Hanna löysi kyntensä

Lintutaloon tulee vuosittain 30-60 potilasta. Yleisin on tervapääsky, joita on jonakin kesänä ollut  liki 20 yksilöä.

– Ne ovat pesästä pudonneita poikasia. Tervapääsky viettää lähes koko elämänsä ilmassa eivätkä emot pysty ruokkimaan maassa olevia, Nordström sanoo.

Talviasukkaista tutuin on lehtopöllö.

– Pöllöjen pärjääminen riippuu täysin myyräkannasta. Huonoina vuosina niitä uhkaa nälkäkuolema.
Harvinaisimpia vieraita ovat olleet kuningaskalastaja ja merimetso. Kummankin törmäysvammat johtivat menehtymiseen.

Tavallisin hoitoaika on 1-2 viikkoa. Pitkäaikaisin asukki on ollut siipensä loukannut pikkuinen niittykirvinen, joka eleli häkissä puoli vuotta.

– Se tuli syksyllä ja tervehtyi sen verran hitaasti, että talvi ehti tulla, eikä sitä voinut päästää pakkaseen.

Monista lintukohtaloista onnellisimpia on Hannaksi ristityn kanahaukkanaaraan tarina.

– Hannan kynnet olivat krampanneet sisäänpäin kiinni, eikä se kyennyt seisomaan saati saalistamaan. Rupesin liikuttelemaan sen varpaita yksi kerrallaan. Ja eräänä juhlapäivänä Hanna tepasteli tarhassa ja repi palasia ruuastaan. Sen piti treenata lihaksiaan tovi ennen kuin se voitiin vapauttaa. Myöhemmin se sai ainakin 12 poikasta, Nordström kertoo.

Omia työtunteja ei lasketa

Lohjan Lintutalo toimii pääasiassa lahjoitusvaroin. Hiukan lisätuloa kertyy paitamyynnistä. Paikallinen lintutieteellinen yhdistys Hakki on luvannut avustaa, jos talon toiminta joutuisi vaakalaudalle, muttei ole tarvinnut. Myöskään Nordström itse ei ole kaivanut kuvettaan.

– Vuosibudjetti on 1000-2000 euroa. Se menee pääasiassa lääkkeisiin ja ruokaan, kuten jauhelihaan, siemeniin ja heinäsirkkoihin ja jonkin verran energiakuluihin. Ruuassa helpottaa se, että pyydystelen tontilta hiiriä ja myyriä, joita on pakastimessa talven varalle, hän myhäilee.

Edullisuus perustuu siihen, että Nordström ei laske työtuntejaan. Hoitotyön päälle saattaa kesäisin tulla 10 puhelua vuorokaudessa.

– Suurin osa tulee tavallisilta kansalaisilta. Joskus siellä on lintu pulassa, mutta välillä joudun rauhoittelemaan soittajia, että yksinäinen lokin- tai pulunpoikanen ei yleensä kaipaa apua, vaan emo käy sitä ruokkimassa, vaikkei sitä näykään lähistöllä.

Kun ihmiset tuovat loukkaantuneita lintuja Lintutaloon, he haluavat tietää, miten niille lopulta kävi.
– Olen soittanut jokaiselle ja kertonut riippumatta siitä, oliko käynyt hyvin tai huonosti, Nordström sanoo.

Eläinsuojelulaki velvoittaa auttamaan

Ari Nordström myöntää, että palaute on lähes yksinomaan kiittävää.

Mutta isossa kuvassa on eroja. Toisten mielestä luonnonmukaisuus toteutuu aidoimmin, jos haavoittuneisiin luonnoneläimiin ei kajota. Nordström on jyrkästi eri mieltä.

– Inhoan sanontaa ”luonto hoitaa”, jos sillä tarkoitetaan sitä, että eläin jätetään oman onnensa nojaan. Jo eläinsuojelulaki velvoittaa auttamaan hädässä olevaa eläinta. Useimmiten lintujen ja muiden luonnoneläinten onnettomuudet ovat suoraan tai välillisesti ihmisen aiheuttamia, joten olemme niille ainakin avun verran velkaa, hän puhuu.

Joskus joku tivaa, luuleeko Nordström pelastavansa lajeja, luontoa tai maailmaa.

– En luule. Mutta saan tyydytystä siitä, että edes jotkin yksilöt pääsevät jatkamaan luontaista eloaan. Kuluneet vuodet ovat osoittaneet, että toiminnalle on kysyntää.

Edellisellä viikolla hän oli vapauttanut Lintutalon nurkalta haarapääskyn.

– Se ampaisi suoraan kohti etelää. Ehkä se tavoittaa jonkin muuttomatkalla olevan ryhmän. Mutta voi se vaeltaa myös yksin; tärkeintä, että pääsee määränpäähänsä.

JP

Siipivammainen huuhkajanaaras suhtautuu epäluuloisesti tunkeilijoihin, mutta luottaa ruokkijaansa.