Viime perjantaina annettujen uusien koronarajoitusten vuoksi Lohjan kaupunginorkesterin vierailu Pusulan kirkossa peruuntuu. Adventtikauden avajaiskonsertti toteutetaan verkkolähetyksenä 29.11. klo 18.00. YouTubessa (Lohjan kulttuuripolku). Jukka Untamalan johtaman orkesterin solistina laulaa syksyllä itsekin koronan sairastanut sopraano Tuuli Lindeberg.
–Ymmärrän erittäin hyvin kaikkia koronan torjumiseksi tehtyjä rajoituksia, sanoo Lindeberg nyt jo täysin Covid-19 -taudista toipuneena.
–Minulla sairaus oli raju, olin kaksi viikkoa kovassa kuumeessa täysin vuodepotilaana. En ole ikinä ollut niin sairas, hän kertoo.
Myös Lindebergin puoliso sairastui, mutta lievemmin. Hämmästyttävää kyllä, perheen kolme lasta eivät sairastuneet lainkaan.
–Käytännössä mieheni pyörittämäksi jäänyt arkirumba oli kyllä melko täydellinen, kun molemmat vanhemmat sairastivat ja kolme lasta kävi kotona etäkoulua. Pelkkä päivittäinen ruokahuolto oli valtava ponnistus!
Hyvin koulutettuja laulajan keuhkojaan Lindeberg kiittää siitä, että sairaus ei juurikaan aiheuttanut hengitysvaikeuksia. Vaikka korona-aika on kurittanut Tuuli Lindbergiä myös ammatillisesti, hän iloitsee kamarimusiikkikentän ketteryydestä poikkeavissa olosuhteissa. Suurten konserttien tilalle tuli nopeasti pienimuotoisia konsertteja, jotka tuntuivat käsinkosketeltavan erityisiltä. Myös opetustyö on jatkunut.
–Onneksi toimin pääasiassa kotimaassa. Kollegoilla muissa maissa tilanne on paljon hankalampi, hän sanoo.
Reagointikykyä koronaviruksen aiheuttamiin nopeisiin ja yllättäviin muutoksiin osoittaa myös Lohjan kaupunginorkesteri. Tämän viikon konsertti Pusulan kirkossa siirtyy verkkolähetykseksi, joka tallennetaan etukäteen Lohjan kirkossa. Konserttitallenne julkaistaan ensimmäisenä adventtina 29.11. klo 18.00 Lohjan kulttuuripolun Youtube-kanavalla. Ohjelmassa on musiikkia barokista tähän päivään.

Barokin ydin on tunne
–Tunteen välittäminen on barokin ajan musiikin suurin haaste, sanoo maamme arvostetuimpiin barokkilaulajiin lukeutuva Lindeberg.
–Barokkimusiikin perimmäisin tavoite sekä säveltäjien että esittäjien näkökulmasta on ollut kuulijan tunteiden liikuttaminen. Jokaisen teoksen kohdalla keinoja sen toteutumiseksi on pohdittava paljon. Tärkeintä on kuulijan kokemus.
Lindeberg myös kääntää aina itse laulamiensa teosten tekstit.
–Minulle se on vakiintunut tapa lähestyä teosta. Laulajan on ymmärrettävä tekstien sisältö tarkoin.
Antonio Vivaldinsopraanomotetti Nulla in mundo pax sincera(1735) on Lindebergille ensi esitys.
–Olen esittänyt Vivaldin muita motetteja paljon, ja tämänkin valmistanut ohjelmistooni, mutta konsertissa laulan sen nyt ensimmäisen kerran. Se on odottanut oikeaa tilaisuutta!
Lindeberg pitää Vivaldin motettien aaria-resitatiivi-aaria-rakenteesta.
–Osien karakterit ja tunnelmat vaihtelevat ja lopun halleluja-osa on energisoiva ja kohottava.
Lohjan kaupunginorkesterin konsertin avaa Felix Mendelssohninvain 12-vuotiaana kirjoittama ensimmäinen sinfonia C-duuri vuodelta 1821. Tuoreinta musiikkia ohjelmassa edustaa yhdysvaltalaisen Aron Jay Kernisin (s. 1960) Musica Celestis, jota monet kriitikot ovat verranneet Samuel Barberin tunnettuun Adagioon. Kernisin teos on vuodelta 1990. Konsertin päättää Arcangelo Corellin (1653-1713) tunnetuin Concerto grosso g-molli ”joulukonsertto” -fatto per la notte di Natale.Kustannettuna teos ilmestyi vuosi säveltäjän kuoleman jälkeen, mutta sen arvellaan valmistuneen vuonna 1690.



