Jari Aaltonen jyrsii uutta avainta Volkkariin. Ihmiset hukkailevat autonavaimiaan siinä missä kotiavaimiaankin. Aaltonen korjaa myös autojen virtalukkoja, kaivertaa kylttejä, teroittaa luistimia ja vaihtaa niiden teriä.
Ei heti arvaisi, että hän on suutari, Lohjan ainoa. Takahuoneen hyllyiltä löytyy kuitenkin kenkiä huovikkaista ja lapikkaisiin sekä nahkalaukkuja, jotka viittaavat perinteikkääseen ammattinimikkeeseen.
– Nuoriso ei liene suutareista kuullutkaan. Vanhimmille suutari tarkoittaa kenkien korjaajaa tai jopa tekijää. Mutta kengät tuovat nykyisin vain osan tuloistani, häthätää puolet, Aaltonen kertoo.

Isältä pojalle

Ennen vanhaan käsityöläisammatit siirtyivät usein suvuittain sukupolvelta toiselle. Jari Aaltosen isä ja setä työskentelivät suutareina Lohjalla.
– Ihan pikkupojasta asti pyörin isän työmaalla. Sittemmin tuurasin isää ja setää, ja vuodesta 1995 olen ollut itsenäinen yrittäjä.
Aaltosella ei ole muodollista koulutusta, mutta kätevä mies on oppinut katsomalla ja tekemällä. Elektroniikka on vaatinut myös omaehtoista opiskelua, sillä isän toimenkuvaan se ei kuulunut. – Isä pärjäsi nahkahommilla, mutta minun on ollut pakko opetella muutakin. 23 vuotta sitten hankin ensimmäisen koodauskoneen avainten lukemista ja valmistusta varten. Nyt uuden avaimen tekeminen onnistuu vaikka paikan päällä, hän kehaisee.
Mutta kenkätyö on ollut koko ajan vähenemään päin. Aaltosen mukaan syynä on markkinapaine, joka pakottaa valmistamaan kengät massatuotantona niin halvalla kuin suinkin.
– Laatu kärsii väkisin. Ulkomaisten halpajalkineiden korjauttaminen ei kannata asiakkaille eikä ole aina mahdollistakaan. Jos kenkä ei vielä ole ihan kertakäyttötuote, niin ainakin sen käyttöikä on lyhentynyt selvästi.

Laatukengät kannattaa aina korjauttaa

Hyllyillä olevat kengät paljastavat, että suutarinverstaalla ollaan.

Periaatteessa suutarien työkenttä olisi lähes rajaton, sillä melkein kaikki kävelevät ja seisovat ihmiset käyttävät kenkiä.
– Kunnon nahkakenkiä toki valmistetaan yhä. Ne ovat myös sen verran arvokkaita, ettei niitä heitetä pois, kun ensimmäinen ommel ratkeaa tai korko irtoaa, vaan ne tuodaan korjattaviksi. Se hyödyttää sekä asiakasta että minua, Jari Aaltonen sanoo.
Uudesta laatujalkineesta saa pulittaa kalliimman hinnan, mutta ajan mittaan se koituu myös taloudellisesti edullisemmaksi. Aaltonen kertoo, että hänellä on liki 30 vuotta vanhat merkkibuutsit, jotka kestävät vieläkin jalassa.
– Ne maksoivat 1000 markkaa, nykyeuroina inflaatio mukaan laskettuna 300-400 euroa. Yhdelle vuodelle ei kerry juuri kymppiä enempää, vaikka jokunen korjauskin olisi matkan varrella tehty.
Mutta asia ei ole yksinkertainen. Markkinoita ja ihmisten ostopäätöksiä ei ohjaile pitkän aikavälin taloudellinen järkevyys. Nopeasti vaihtuva muoti panee hylkäämään käyttökelpoisia jalkineita ennen aikojaan.
– Se muodissa on hyvää, että kalliita lenkkareita tuodaan korjattaviksi. Ainakin pohjan saa joskus liimata uudelleen, Aaltonen sanoo.

Suutarit pelastaisivat maailman

Materiaalien kestävyys ja tavaroiden käyttöiän pidentäminen puhuttavat, kun ymmärrys rajallisista luonnonvaroista on lisääntynyt. EU:lla on tulossa ekosuunnitteludirektiivi, jonka mukaan esimerkiksi elektroniikassa tiettyjen osien pitää olla yhteensopivia ja vaihdettavia, jottei koko vempelettä tarvitsisi vaihtaa, kun yksi osa hajoaa.
Jalkinealalla siitä ollaan kaukana, vaikka pikamuodin haitat ovat tiedossa.
– Nykyisin myös suomalaisten kenkien pohjissa käytetään nahan sijasta polyuretaania, joka murenee 10 vuodessa, Jari Aaltonen huomauttaa.
Suutarit olisivat avainasemassa, jos korjattavuus ja uudelleenkäyttö nostettaisiin kunniaan. Mutta ammattikunta hiipuu kaikkialla maailmassa.
– Asiakkaanani on eräs USA:n suurkaupungissa asuva amerikansuomalainen nainen. Hän sanoo, ettei maasta löydy enää suutareita. Siksi hän tuo Suomessa käydessään aina nipun kenkiä minulle korjattavaksi.

Lopettaminen ei mielessä

Suutari Aaltonen aikoo jatkaa ammatissaan, sillä eläkevuodet siintelevät vasta 10 vuoden päässä.
– Elektroniikkapuoli kantaa, ja myös sähköautoissa tarvitaan avaimia.
Hänen isänsä oli taitava kenkien korjaaja, mutta teki myös tilauksesta erikoisvalmisteisia invalidijalkineita. Jari Aaltonen ei ole tehnyt uusia kenkiä ikinä, koska isäkin oli aikoinaan sitä mieltä, ettei kannata enää opetella. Mutta osaisiko hän, jos materiaalit annettaisiin käsiin?
– Luulenpa, että osaisin, jos vähän aikaa suunnittelisin. Mutta en aio kokeilla, hän sanoo.

JP

Avainten valmistus tuo yhä suuremman osa suutari Aaltosen leivästä.