Ajankohtaista

Päätoimittaja

NAAMIOT – taidenäyttely

Kulttuurisen erityisnuorisotyön kehittämishanke 

Galleria LUTS Mediataidetila LUME 10.1-1.2.2025 

Lohjan kaupungin erityisnuorisotyö ja Tyynelä Gallery luovat yhteistyössä uutta monitaiteista ja valmentavaa erityisnuorisotyön ryhmäohjausmenetelmää. Hankkeen taustalla on erityisnuorisotyössä vuosien ajan vahvistunut huoli siitä, että nuoret ovat avautuneessa, sekasortoisessa ja ahdistavassa maailmassa yhä enemmän hukassa sen suhteen, keitä he sisimmässään ovat, mitä he itse haluavat, ja minkälaisiin suuntiin he haluavat kasvaa. Sosiaalisen median, ryhmäpaineen ja epärealististen odotusten ristiaallokossa on varsin vähän tilaa terveelle minuudelle. Unelmoinko minä omia unelmiani? Kuka asettaa minun tavoitteeni? Kuka minä olen silloin, kun minulla ei ole naamiota? Miksi on niin tärkeää tietää, kuka olen silloin, kun minun ei tarvitse olla kukaan? 

Menetelmän tavoitteena on tarjota identiteettiään, roolejaan ja itsetuntemustaan pohtiville nuorille turvallinen satama, jossa omaan itseensä voi tutustua taiteen keinoin, erityisnuorisotyöntekijä Anna Sainion ja ammattitaiteilijoiden Mammu Rauhalan ja Terese Kühlin ohjauksessa. Ryhmässä käsitellään minuuteen, rooleihin, omiin rajoihin ja vahvuuksiin liittyviä teemoja erityisnuorisotyöllisin pohdintatehtävin ja keskusteluin sekä erityisesti kuvataiteen, draaman ja valokuvauksen keinoin. Taidemenetelmät mahdollistavat sellaistenkin teemojen, tunteiden ja ajatusten tutkimista, joille ei tarvitse löytyä sanoja. Tavoitteena on vahvistaa nuorten identiteettiä ja itsetuntemusta, ja tarjota heille onnistumisen kokemuksia ja mahdollistaa heille uudenlainen taideperustainen kanava oman sisimmän tutkimiseen. 

Ryhmän aikana nuoret rakentavat sekatekniikalla oman naamionsa, joka voi kuvata jotain salattua, jotain julkista, jotain omaksi koettua tai vieraampaa osaa minuudesta. Jokainen naamioteos on ainutkertainen pysäytetty hetki nuoren kasvussa, aikaan valettu muisto, jonka merkityksen tietää vain sen tekijä. Katsoja voi kuitenkin naamioiden hiljaisuudessa nähdä oman itsensä, oman kasvunsa ja muistaa omat toiveensa, unelmansa, omat roolinsa ja naamionsa. Kuka minä olin sen kaiken alla, miksi minä halusin tulla. Ryhmän lopuksi nuorista otetaan heidän toiveidensa mukaiset valokuvat naamioittensa kanssa. Näistä valokuvista ja videomateriaalista tuotetaan videoteos osaksi kiertävää näyttelykokonaisuutta. 

Kehityshanke alkoi keväällä 2024 ja se jatkuu aina vuodelle 2026. Pilottivaihe syksyllä 2024 toteutettiin yhteistyössä Nuori Taiteen kanssa ja sen mahdollisti Tyynelä Galleryn solmima Roots palvelutuottajasopimus Nuori Kulttuurin kanssa. Pilottivaiheen ryhmä toteutettiin Nuorisotyöpaja Tuuman nuorten kanssa. Hankkeen toisessa osassa vuonna 2025 toteutetaan toinen ryhmä kevätkaudella sekä kolmas syyskaudella erityisnuorisotyön asiakasryhmien kanssa. Tavoitteena on, että menetelmä jää pysyvästi käyttöön ja että sillä on merkitystä ja vaikuttavuutta nuorten elämään. Menetelmää parannetaan ja hiotaan prosessin aikana sekä käytännön työskentelystä tehtävien huomioiden ja erityisnuorisotyöntekijä Anna Sainion opinnäytetyöhön (Sosionomi Yamk) liittyvän tutkimuksen tulosten perusteella. 

Kaikkiin ryhmiin osallistuvien nuorten naamiot ja heidän ainutlaatuinen prosessinsa tulevat nähtäville erilaisiin näyttelykokonaisuuksiin sekä videodokumentaationa että teoksina vuosien 2024-2026 aikana. Tämä nyt Galleria Lutsissa esillä oleva, ensimmäinen, syksyn 2024 pilottiryhmän Naamiot-näyttelykokonaisuus on koettavissa myös toukokuussa Nuori Taide 2025 tapahtumassa sekä vuonna 2026 Kulttuuritalo Villa Artussa Hyvinkäällä. Nuorten ääni, nuorten naamiot ja heidän tarinansa nousevat aaltona, joka koskettaa, pysäyttää ja riemastuttaa monilla eri tasoilla. 

Tämä Naamiot- näyttely on ensimmäinen, kasvun kipupisteitä ja olemisen ja elämisen riemua, rosoisuutta ja mystisyyttä peilaava kokonaisuus, alku suurelle matkalle, jossa tulevienkin ryhmien nuoret, tähän näyttelyyn osallistuneiden lisäksi, pääsevät tutustumaan itseensä, omiin mahdollisuuksiinsa ja tulevat nähdyiksi, juuri siten kuin he itse toivovat. 

Naamiot – kulttuurisen erityisnuorisotyön kehittämishanke 

Taiteilijat: Tiia Myyry, Anni G, Fairywinkkle, Maija Yliportimo ja Arni Oksanen 

Naamioteokset: Jähmettynyt (taiteilija: Tiia Myyry), Juhani (taiteilija: Anni G), Big Head (taiteilija: Fairywinkkle), Ensimmäinen (taiteilija: Maija Yliportimo) ja Murhe (taiteilija: Arni Oksanen), teokset valmistettu sekatekniikalla (2024), teokset ei myytävänä 

Naamiot-videon valo- ja videokuvaus ja videotuotanto: Oona Tilch 

Musiikki: ‘She’s Gonna Leave’ instrumentaaliversio 2024, sävellys ja tuotanto: Tarua, miksaus: Kalle Laakso 

Työryhmä: Mammu Rauhala, Anna Sainio ja Terese Kühl 

Näyttelyarkkitehti: Timo Ahjotuli 

Tuottaja: Tyynelä Gallery, KühlTuli Productions ry 

Rahoitus: Nuori Kulttuuri Roots ja Lohjan kaupunki 

Yhteistyössä: Lohjan kaupungin nuorisotyö, Tyynelä Gallery, Nuori Taide ja Nuori Kulttuuri Kiitokset: Nuorisotyöpaja Tuuman nuoret ja ohjaajat Arni Oksanen ja Janne Järvelä 

Galleria LUTS, Mediataidetila LUME: näyttely koettavissa 10.1-1.2.2025, Laurinkatu 48, Lohja. Avoinna ti-pe 13:30–18, la 10–14.