Lehtemme teemana on tällä kertaa ”alansa erikoiset”. Kun mietitään pelastus- ja sairaanhoitoaloja, nousee pelastushelikopteritoiminta esiin erikoisena yksityiskohtana näiden alojen osaajien joukosta. Haastatellaan siis Rajavartiolaitoksen Vartiolentolaivueen miehistöä.

Rajavartiolaitoksen meripelastushelikopterin tukikohta sijaitsee Helsinki–Vantaan lentokentän yhteydessä, mutta toiminta-alue käsittää laajan alueen Hangosta aina itärajalle ja sisämaassa Jyväskylän tienoille saakka. Niinpä Rajavartiolaitoksen Vartiolentolaivueen Super Puma vierailee keikoillaan myös Lohjalla ja lähikunnissa.

Lohjalta ei merta löydy, mutta järviä kyllä. Meripelastushelikopterin miehistö kertookin, että merialueiden jälkeen seuraavaksi eniten he saavat keikkoja Lohjanjärvelle. Hälytys voi koskea esimeriksi veden varaan joutunutta veneilijää tai jäihin pudonnutta pilkkijää. Lentoaika Vantaan tukikohdasta Lohjalle on noin 15 minuuttia siitä, kun kone on saatu ilmaan. Viime kesänä Rajavartiolaitoksen kopteri kävi Lohjalla auttamassa esimeriksi Liessaaren metsäpalon sammutustöissä.

Meripelastusta ja virka-apupyyntöjä

Vaikka kopterin toiminta on ajateltu meripelastus edellä, tehtäviä tulee toki kuivalle maallekin. Joka päivä tehtäviä ei ole, mutta toisaalta samalle päivällä niitä voi sattua useitakin. Kesä on vilkkainta aikaa. Vartiolentolaivueen lentäjänä toimiva Lauri Holopainen kertoo, että viime vuonna Helsingin miehistöt lensivät yhteensä reilut 200 tehtävää. Yleisimmät tehtävät koskevat meripelastusta tai virka-apupyyntöjä, joita tulee niin poliisilta, pelastuslaitokselta kuin terveystoimeltakin.

–Virka-aputehtävät voivat olla esimerkiksi sairaankuljetusta saarista, henkilön etsintää maastosta, järvipelastusta tai metsäpalojen sammuttamista, Holopainen avaa.

Rajavartiolaitoksen Super Pumasta löytyy samanlainen hoitovälinevarustelu kuin ambulansseistakin. Suomessa toimii myös lääkärikoptereita, mutta Rajavartiolaitoksen pelastushelikopterin erikoisuutena on vinssi, jolla ihminen voidaan nostaa esimeriksi vedestä tai vaikeasta maastosta, johon ei pysty laskeutumaan.

Kokemus tehtävien merkityksellisyydestä vei Super Puman ohjaimiin

Meripelastushelikopterin miehistö koostuu viidestä hengestä; kahdesta lentäjästä, lentomekaanikosta, pintapelastajasta ja ensihoitajasta. Ensihoitajan liittyminen joukkoon on suhteellisen tuore uudistus, sillä vasta tänä vuonna keikoilla on ollut joka kerta mukana ensihoitaja, kun Rajavartiolaitoksen pintapelastajista osa on kouluttautunut myös ensihoitajiksi. Tarpeen vaatiessa mukaan saadaan myös Finnhemsin lääkäri tai pelastuslaitoksen sukeltaja.

Holopaisen tie Super Puman päälliköksi alkoi ilmavoimien lentoreserviupseerikurssilta.

–Sieltä jatkoin Maanpuolustuskorkeakouluun. Kun varusmiesaikana pääsin kokeilemaan lentämistä, se oli kivaa kalustosta riippumatta, mutta juuri meripelastustoiminnasta kiinnostuin, koska tässä pääsee koko ajan osallistumaan operatiivisiin ja merkityksellisiin tehtäviin, Holopainen kertoo.

Varusmiespalveluksen aloittamisesta menee noin kymmenen vuotta ennen kuin pääsee Super Puman päälliköksi, joten kiireisimmän hätähousun ei ehkä kannata harkita siitä ammattia itselleen.

–Ensin lennetään pienemmillä koneilla ja siirrytään sitten pelastushelikopterin perämieheksi, Holopainen kuvaa.

Nykyisen Super Puman ohjaimissa Holopainen on ollut pari vuotta.

–Tämä kone on helpompi kuin aiemmat. Tästä löytyy autopilotti ja vinssikamera. Nyt vinssauksen etenemisestä saa yleiskäsityksen itsekin, kun ennen oli vain lentomekaanikon kertoman varassa. Lämpökamera ja pimeänäkölaitteet tuovat myös lisämahdollisuuksia.

Myös lentomekaanikko Hannu Mikkola on edennyt nykyiseen tehtäväänsä vaiheittain osaamisen kartuttua.

–Tein ennen Finnairilla lentokoneasentajan hommia vuoden verran, mutta halusin jotain muuta. Näin ilmoituksen, että täällä on paikka auki ja hain. Ensimmäiset kymmenen vuotta huolsin koneita korjaamolla ja siirryin vasta sitten lentopuolelle. Pienistä koneista aloitettiin, Mikkola kertoo.

Pelastettava kohdataan rauhoittavalla asenteella

Ensihoitajana ja pintapelastajana toimiva Ilkka Huhtakallio viihtyy työssään.

–Ihanaa, kuuluu vastaus, kun häneltä kysyy, millaista hänen työnsä on.

–Olen siinä hommassa, joka sopii minulle. Vesi on minun juttuni, ensihoito on minun juttuni ja pintapelastus on minun juttuni. Olen onnellisessa asemassa, koska nämä kaikki yhdistyvät työssäni meripelastushelikopterissa, Huhtakallio tarkentaa.

Pelastus- ja hoitoalan tutkinnoista on hyötyä pintapelastajaksi haettaessa. Huhtakallio kertoo kuitenkin päätyneensä työhönsä vahingossa.

–Olin nuorempana yhdessä ravintolassa järjestysmiehenä. Yksi kaveri tuli sinne viettämään iltaa. Hän tiesi sukeltajan taustastani ja kertoi, että tänne haetaan pintapelastajaa.

Pelastushelikopteri kutsutaan paikalle, kun ihmisillä on hätä. Miten hädissään oleva ja loukkaantunut henkilö kohdataan?

–Olen oma leppoisa itseni ja menen tilanteeseen rauhoittavalla asenteella, enkä hössöttämään, Huhtakallio tiivistää.

Kokemus tuo varmuutta toimintaan hätätilanteissa

Pelastushelikopterissa jokaisella on omat tehtävänsä, mutta ennen kaikkea toiminta vaatii saumatonta yhteistyötä. Esimerkiksi vinssaukset vaativat sujuvaa yhteistyötä niin lentäjältä, lentomekaanikolta kuin pintapelastajaltakin. Jokainen miehistön jäsen osallistuu myös esimerkiksi kadonneen etsintään tarkkailemalla ympäristöä. Juuri tiimityö onkin yksi työn parhaista puolista.

–Ilmavoimissa lennetään enimmäkseen yksin, mutta täällä ei koskaan, Holopainen toteaa.

Harjoittelu on erittäin tärkeää kaikille miehistön jäsenille.

–Kun perustoimintatavat ovat tuttuja, itsellä ei ole hätää, vaikka pelastettavalla olisi. Kokemus on todella tärkeä asia, koska jos lentäminen olisi vielä uutta ja ihmeellistä, ei pystyisi ottamaan vastaan pelastustehtävän tuomaa painetta. Lisäkeskittymistä tuo vielä se, ettei meitä hälytetä pikkujuttuihin, vaan yleensä kyse on henkeä pelastavasta toiminnasta. Otamme enemmän riskejä kuin siviili-ilmailussa otetaan, mutta myös oman miehistön turvallisuus täytyy muistaa, Holopainen avaa.

Kaikki kolme mainitsevat sellaiset tehtävät mieleenpainuvimmiksi, joissa pelastettavana on lapsi.

–Ne ovat rankimpia tehtäviä ja koskettavat eniten, Mikkola sanoo.

–Toisaalta silloin ne keikat ovat myös erityisen iloisia, kun lapsi löytyy kunnossa. Jos lapsi on kadonnut, pitää soittaa heti hätäkeskukseen, eikä hukata aikaa pyörimällä itse järvenrannalla etsimässä lasta, painottaa Huhtakallio.

Holopaiselle on jäänyt mieleen esimerkiksi allergisen reaktion saaneen pikkulapsen hakeminen Ruotsin laivalta.

–Se tehtävä päättyi hyvin, hän toteaa tyytyväisenä.

SMS