EtCetera-kuoron ja Pekka Simojoen Majataloilta kutsuu Pusulan kirkkoon lauantaina 20.9. kello 16. Luvassa on iloista musiikkia, lämmintä yhdessäoloa ja koskettavia sanoja. Pusulan kirkkoon uskaltaa lähteä kauempaakin – Lohjan toiseksi suurimpaan kirkkoon mahtuu kyllä.
Majataloillan isäntänä toimii gospelmuusikko Pekka Simojoki, joka tunnetaan monista sukupolvia koskettaneista lauluistaan. Hän vastaa illan musiikista yhdessä vauhdikkaan ja rennon EtCetera-gospelkuoron kanssa. Illan puhujavieraina ovat Ilkka Puhakka ja Jukka Jämsen.Tapahtumassa pääsee myös itse laulamaan ja ehkä jotain yllätyksiäkin on luvassa.
”Tämä ovat vähän erilainen tapa kokoontua, kokea yhteisöllisyyttä ja puhua hengellisistä asioista ihmisten kielellä. Uskon, että jotain tällaista tarvitaan tänään”, Pekka Simojoki kertoo.
Majatalo-ilta on EtCetera-kuoron ja sen taiteellisen johtajan Pekka Simojoen yhteinen tapahtumakonsepti, jota he järjestävät kutsusta eri seurakunnissa. Majataloillat houkuttelevat paljon myös sellaista kuulijakuntaa, jota ei kirkossa kovin usein nähdä.
”Pekka Simojoen upea musiikki on tuttua monille ihmisille – se yhdistää ja innostaa ihmisiä. Toivottavasti saamme tänne Pusulan kirkkoon ihmisiä niin eri puolilta Lohjaa kuin naapuripaikkakunnilta”, tapahtumaa järjestämässä ollut Merja Eräpolku sanoo.
Simojoen musiikkia on laulettu ja soitettu paljon esimerkiksi rippikouluissa. Nuoren seurakunnan veisukirjasta löytyvät esimerkiksi laulut Evankeliumi, Riihikirkkohymni ja Pyhän kosketus. Virsikirjastakin löytyy Simojoen tuotantoa, kuten Herra kädelläsi -virsi. Näissä kaikissa on lohjalaisen Anna-Mari Kaskisen sanoitukset. EtCetera-kuoro esittää Simojoen musiikin lisäksi myös afrikkalaista musiikkia ja perinteistä gospelia.
Majataloillan järjestää Pusulan alueseurakunta yhdessä Nummen alueseurakunnan ja Karkkilan helluntaiseurakunnan kanssa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.



