Tänään: 25.06.2024

Päätoimittaja

Ristiriitainen huumorimies

elokuva-arvostelu

(Aleksi Delikouras: Spede, Kino Vaakuna)

Spede Pasasen nimen tietää liki jokainen suomalainen. Pertti ”Spede” Pasanen (1930-2001) oli menestyvä bisnesmies ja uuttera viihteentekijä, jonka käsikirjoittamat ja tuottamat elokuvat keräsivät huimia katsojamääriä, mutta saivat kriitikoilta nuivan vastaanoton. Aikalaisten mukaan Spede oli myös varsin ikävä ihminen, joka näki vihollisia kaikkialla eikä kestänyt yhtään, että hänen toimiaan olisi kyseenalaistettu.

Kyllä Spede elokuvansa ansaitsee. Aleksi Delikourasin ja Antti Heikkisen käsikirjoittama ja edellisen ohjaama Spede ei kuitenkaan ole elämäkertaelokuva, vaikka sen lähteenä on kaksikin toimittaja Tuomas Marjamäen kirjoittamaa elämäkertaa: Spede, nimittäin (2017) ja Uuno on numero yksi – Turhapuron koko tarina (2021).

Delikouras ja Heikkinen eivät lähde veistelemään kuva kuvalta rakentuvaa pönäkkää näköispatsasta.
Elokuva kattaa vajaan 10 vuoden jakson 1960- ja 70-luvuilta. Spede on jo radio- ja tv-hupailuissa mainetta niittänyt koomikko, joka oli myös aloittanut elokuvien tekemisen yhdessä Jukka Virtasen ja Ere Kokkosen kanssa. Kotona odottivat vaimo Pirjo ja alle kouluikäinen tytär Pirre.

Spede palkkaa elokuvaansa Noin 7 veljestä näyttelijä Vesa-Matti Loirin, jonka ura on nousussa. Seuraavaan filmiinsä Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut Spede nostaa hänet jo pääosaan. Mutta Spede saa Loirista oikean kultakimpaleen vasta tv-sketsiä varten luomansa Uuno Turhapuro -hahmon myötä.

Vaikka elokuvataiteen portinvartijat eivät tykänneet koheltavasta ja stereotyyppistä huumoria viljelleestä Uunosta, Spedelle riitti, että elokuvateatterien lippuluukuilla kävi kuhina. Uunon taloudellinen menestys paikkasi myös muutamien Speden tuottamien elokuvien tappioita.

Jännite viriää siitä, että useimmat Spede-elokuvat ohjannut Ere Kokkonen kaipasi tunnustusta työlleen ja nimelleen, ja että Loiri halusi välillä tehdä myös vakavampaa taidetta. Kumpaakaan Spede ei käsittänyt. En tiedä, olisiko Kokkosella ollut edellytyksiä uittaa elokuviin vahvempaa näkemystä, mutta ainakin kameratyön teknisen puolen hän hallitsi Spedeä paremmin. Loirin kanssa Spedellä ei ollut varaa asettua poikkiteloin, joten hän hyväksyi tämän syrjähypyt teatterin ja musiikin pariin.

Elokuvan sympaattisin hahmo on Simo Salminen, jonka vilpitön ystävyys on Spedelle tärkeämpää kuin hän suostuu myöntämäänkään.

Spede Pasanen tunnettiin myös viehtymyksestään nuoriin naisiin, ja hän saattoi käyttää asemaansa härskisti hyväkseen. Elokuvassa tämä tuodaan viitteellisesti esille.
Taidepoliittisia yhteentörmäyksiä Spede koki myös Yleisradion pääjohtaja  Eino S. Revon kanssa. Yleisradion käytävillä hiippaileva ja viisauksia lateleva Edvin Laine jää sen sijaan tarinan kannalta hiukan irralliseksi.

Riku Nieminen piirtää kiivaan ja itsekeskeisen Speden rouheasti ja muistuttaa tätä myös ulkoisesti yllättävän paljon. Aku Sipolan Loiri ja Mikko Töyssyn Simo ovat luontevia, ja Joonas Nordmanin Kokkosesta paistaa turhautuminen ison isännän varjossa. Minka Kuustosen rooli Pirjo Pasasena on pieni, mutta merkityksellinen. Taneli Mäkelän Eino S. Revosta välittyy epäluulo viihdemaakaria kohtaan.
Tiedä sitten, olisivatko Speden myöhemmät vaiheet tuoneet uusia vivahteita hänen kuvaansa. Maineen kivijalka muurattiin joka tapauksessa 1960- ja 70-luvuilla.


JP