Tänään: 21.07.2024

Päätoimittaja

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa – väärässä olemisen historia

kirja-arvostelu

Terapiaa haudan takaa

Sirpa Kähkönen nousi kirjailijana maineeseen Kuopio-sarjalla, josta on vuosina 1998-2021 ilmestynyt yhdeksän osaa. 1930-70-luvuille sijoittuvat teokset ovat fiktiota, mutta niillä on vahva dokumentaarinen tausta, ja henkilöhahmojen esikuvat on poimittu Kähkösen äidinpuoleisesta suvusta.
Joulukuussa 2023 Sirpa Kähköselle myönnettiin kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinto romaanista 36 uurnaa. Nyt tapahtumia ei verhota enää fiktion kaapuun. Kähkönen kertoo 2022 kuolleesta äidistään Riitasta (s. 1941), ja kaikki muutkin kirjan henkilöt esiintyvät oikeilla nimillään.
36 uurnaa on kirjoitettu ikään kuin kirjeen muotoon, ja Kähkönen puhuttelee äitiään toisessa persoonassa. Pyrkimyksenä on ymmärtää, miksi äidistä, suositusta ja monilahjakkaasta tytöstä, tuli katkeroitunut, henkisesti epätasapainoinen ja väkivaltainen ihminen, joka kohteli tylysti paitsi tytärtään, myös muita läheisiään.

Esiin nousee kaksi asiaa, joista toinen on sattumaa, ja toisella on syvät juuret ja laajalle ulottuvat lonkerot. 
Elokuussa 1957 16-vuotias Riitta Tuomainen joutui sukulaisvierailullaan Lohjalla onnettomuuteen, jossa junan veturi törmäsi täyteen linja-autoon. Yksi linja-auton matkustaja kuoli ja 30 loukkaantui. Riitta kuului pahimmin loukkaantuneisiin, mutta toipui.
Vai toipuiko sittenkään? Ajan tapaan kiinnitettiin huomiota lähinnä ruumiilliseen selviytymiseen: raajat säilyivät ehjinä ja koulunsa päättänyt tyttö pääsi nopeasti työelämään. Mutta onnettomuudesta jäi stressin ja pelkojen lisäksi aivovamma, joka oireili myöhemmin monin tavoin.
Toinen syy on sukupolvien perintö, jossa vanhemmilla on tapana siirtää omat traumansa ja kipukohtansa lapsilleen. Riitan isä oli aatteelle omistautunut kommunisti, joka sai 1920-30-luvuilla kevyin perustein kaksi vankeustuomiota kielletystä poliittisesta toiminnasta, toinen kesti peräti kuusi vuotta.
Riitta kunnioitti kovia kokenutta isäänsä, ja isä ja tytär jakoivat fyysisten arpien lisäksi jopa samansuuntaisen arvomaailman, mutta isä ei kyennyt koskaan osoittamaan tyttärelleen lämpöä ja arvostusta. Myös äiti piti etäisyyttä kiivasluonteiseen Riittaan ja tukeutui enemmän tämän veljeen.
Mutta tyttärentyttärelle rakkautta ja ihailua riitti. Kähkönen kuvaa isoisäänsä ja isoäitiään turvallisina ja rauhoittavina vastavoimina ailahtelevaiselle äidilleen.

Sirpa Kähkönen kertoo paenneensa lapsena äitinsä mielialoja koulutehtäviin ja kirjallisuuteen.
Toki heidän suhteessaan oli myös hyviä, lämpimiä hetkiä, joita hän muistelee mielellään.
Lisämausteen tuovat äidin 1950-luvun päiväkirjat. Riitta oli kiinnostunut kirjallisuudesta, ja luki, kirjoitti ja lausui runoja kuten isänsäkin. Päiväkirjatekstit valaisevat myös ajan ja maaseutukaupungin nuorisokulttuuria. Rusettiluisteluissa soivat iskelmät ja toivotaan, että ihana poika sattuisi pariksi.
Kun kirjan aihe on hyvin henkilökohtainen ja tunteita herättävä, on ymmärrettävää, että samoihin asioihin palataan tavan takaa. Pienet yksityiskohdat tuovat niihin kuitenkin uusia näkökulmia. Kun kaikki on pengottu läpi ja kirjoitettu muistiin, katkeruus haihtuu, ja äitiään voi rakastaa vilpittömin mielin.
Teoksen nimi 36 uurnaa tulee siitä, kun Kähköselle kerrottiin, että heidän sukuhautaansa mahtuu niin monta vainajaa, siis moninkertaisesti enemmän kuin ydinperhe.
Mutta suvun kokemukset ja tarinat kulkevat sukupolvelta toiselle, joten ehkä ne kuuluvat myös samaan hautaan.


JP