Perinnetyöllä vaalitaan itsenäistä Suomea

Sotaveteraaneille on karttunut ikää jo sen verran, ettei heitä ole joukossamme enää paljon. Lohjalla veteraaneja on 23 ja koko Suomessa reilut 3 000. Kun veteraaniyhdistyksiä lopetetaan luonnollisen poistuman vuoksi, veteraanien itsenäisyyden eteen tekemän työn vaaliminen jatkuu perinneyhdistyksissä. Tällaisia yhdistyksiä on jo perustettu…

Minä ja Cheek

”I have a feel like somebody is watching me” soi taustalla ja breakdance liikkeet seuraavat toisiaan, eletään 80-luvun puoliväliä. Tuossa vaiheessa edessä oli tulossa vielä muutama tanssivuosi ja jopa oma tanssiryhmä, mutta jo 80-luvun lopulla ravintolaelämä, sen työosa vei mennessään. Rap musiikki…

Israel on todennäköisin Euroviisuvoittaja

Spotifyn kuunteludatan mukaan Israel on todennäköisin Euroviisuvoittaja vuonna 2018 – Suomi tulossa neljänneksi Euroviisujen finalistit on nyt valittu huomenna lauantaina käytävään finaalitaistoon. Spotify on tarkastellut finalistikappaleiden soittokertoja ja ennustanut niiden avulla kappaleiden menestystä kilpailussa. Spotify on analysoinut viimeisen kahden viikon aikaista kuunteludataa…