Tunnin juna -hanke keräsi kiinnostusta Lohjalla

Tunnin junaa koskien Lohjalla pidettiin ensimmäinen yleisötilaisuus 23.10. Se veti Laurentius-saliin noin pari sataa hankkeesta kiinnostunutta. –Tilaisuus meni todella positiivisella hengellä. Paikalla oli useita eri alojen asiantuntijoita mm. Uudenmaan liitosta ja ministeriöstä alustamassa aihetta. Yleisö kuunteli tarkasti ja oli selvästi kiinnostunutta. He…

Espoo–Salo -oikoradan yleissuunnittelu on käynnissä

Espoo–Salo -oikoradan yleissuunnittelu on lähtenyt käyntiin infotilaisuuksien merkeissä. Ensimmäinen infotilaisuus järjestettiin Veikkolassa tiistaina 9.10.2018. Hankkeessa on nyt myös avattu karttapalautepalvelu, jonka kautta yleisöllä on mahdollisuus olla mukana vaikuttamassa. Tilaisuudessa kerrottiin asukkaille tietoa Espoo–Salo -oikoradan yleissuunnittelusta, sekä kuultiin hankkeen eri osapuolten alustuksia suunnittelun…

Tunnin junaa odottavat niin yritykset kuin työmatkalaisetkin

Lohjan kaupunginjohtaja Mika Sivula, että Lohjalla tunnin junan tuloon on valmistauduttu hankkimalla maa-alueita mahdollisen aseman seudulta.   Tunnin junalla tarkoitetaan suunnitteilla olevaa nopeaa ratayhteyttä Turun ja Helsingin välillä. Todellisuudessa matka veisi tunnin ja 15 minuuttia. Parannus olisi kuitenkin huomattava, sillä tällä hetkellä…