Ajankohtaista

Toimittaja

Tunnelmallinen Anatevkan kylä herää henkiin Lohjan Teatterissa

teatteri

Goldena nähään ihastuttava Katri Piiparinen ja Tevjenä mainio Petri Puttonen.

Vuonna 2008 Lohjan Teatteri teki suurponnistuksen ja valmisti musikaalin Viulunsoittaja katolla Lohjan Museon pihalle. Syyskaudella 2020 Lohjan Teatteri puhaltaa jälleen henkiin tämän saman upean musikaalin, mutta tällä kertaa sisätiloihin ja eri miehityksellä.

–Musikaalin työryhmä kokoontui ensimmäisen kerran perjantaina 5.6. Ryhmälle jaettiin tekstit ja osa musiikkimateriaalista ja elokuussa alkavat varsinaiset harjoitukset täydellä teholla, Lohjan Teatterin johtaja-ohjaaja Sari Niinikoski kertoo hymyillen.

–Tunnelma oli lämminhenkinen ja innostunut ja kaikki odottavat jo syyskauden alkua, jotta päästäisiin normaaliin harjoitusrytmiin. Musikaalin ensi-ilta on lokakuun lopulla.

Mukana tuttuja harrastajia

Mukaan valikoitui tuttuja harrastajia Lohjan Teatterin näytelmistä ja alueen eri teatteriryhmistä, mm. Teatteri Tralasta ja Vaahterateatterista. Tuomas Törmi valmistaa musikaalin taustanauhat yhdessä Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston soittajien kanssa.

–Goldeksi valitsimme hyvän laulaja-näyttelijän Katri Piiparisen, joka on tuttu mm. Humiseva harju -musiikkinäytelmästä ja Tevjen suuriin saappaisiin astuu monen roolin mies Petri Puttonen.

–Upeina tyttärinä nähdään My Fair Ladystä tuttu näyttelijä Annina Tuominen, Marilynä häikäissyt Saana-Maaria Tenkanen, Pikku Prinsessana loistanut Sofia Lintula ja komediastamme Onnennumerot tuttu Minja Nätti. Pahnanpohjimmaisena nähdään Lia Weckström.

–Hauskana räätälinä häärii monitaituri Jarno Brännfors ja radikaalina kosijana monesta roolista tuttu, upea laulaja Joni Pitkonen. Venäläisenä komistuksena nähdään niin ikään monesta näytelmästä tuttu Samuel Nuutinen, Niinikoski mainitsee.

–Eri ryhmissä paljon koreografioita tehnyt Camilla Holmström saatiin monen vuoden jälkeen mukaan taas Lohjan Teatterille tekemään pikku rooleja ja koreografioita yhdessä ohjaajan kanssa, hän lisää.

Lohjan Teatterissa saa lokakuun lopussa ensi-iltansa musikaali Viulunsoittaja katolla. Tevjen suuriin saappaisiin astuu Petri Puttonen ja Goldena nähdään ihastuttava laulaja-näyttelijä Katri Piiparinen. (Kuva: Sari Niinikoski)

Ajankohtainen musikaali

–Kirjoitin jo vuosia sitten tämän musikaalin ajankohtaisuudesta ja nyt maailman ollessa pandemian kourissa ja pakolaisvirtojen kasvaessa, tämä eriarvoisuudesta kertova musikaali on jälleen myös sanomaltaan erityisen ajankohtainen, Niinikoski korostaa.

–Eurooppa on myllerryksessä. Koronapandemia, pakolaisleirit sekä turvallisuus- ja taloustilanteet horjuttavat koko maailmaa. Myös erilaisten uskonyhteisöjen tilanne ja juutalaisten tilanne Euroopassa on pahin sitten toisen maailmansodan. Monet Euroopan juutalaisista kokevat pelkoa ja uhkaa. Osa heistä pyrkii peittämään juutalaistaustansa, eikä uskonnollisia julkisia vaatteita ole enää turvallista pitää. Yleisötapahtumat joutuvat ylläpitämään jatkuvasti mittavia turvatoimia kaikkialla maailmassa.

Niinikoski muistuttaa, että juutalaisia on asunut Euroopassa jo ennen ajanlaskun alkua. Heitä on kuitenkin vainottu ja tapettu siellä enemmän kuin missään muualla. Vuosituhansia kestäneen juutalaisvihan on arvioitu johtuvan muun muassa epäluulosta ja kateudesta heidän menestystään kohtaan.

–Syrjinnässä on aina kyse myös tiedon puutteesta. Rasismi nostaa päätään tälläkin hetkellä pandemian kourimassa maailmassa. Viihteenkin keinoin voimme käsitellä ympäröivää maailmaamme koskevia ongelmia. Viulunsoittaja katolla -musikaalissa on nimenomaan kyse arvoista ja perinteitä ylläpitävistä tavoista ja niiden oikeutuksesta tässä ankarassa

maailmassa, Niinikoski jatkaa.

–Musikaali on nyt jo herättänyt kiinnostusta ja uskomme, että kesälomien jälkeen lipunmyynti palaa entiseen malliinsa ja kulttuurinälkäiset katsojat pääsevät nauttimaan kulttuuritapahtumista ympäri Lohjan.