Lohjan Yhteislyseon lukion purjehduskurssi huipentui Karjalohjalle suuntautuneeseen purjehdusretkeen. Retken tunnelmista kertoo opiskelija Verna Aittola.

Purjehduskurssin päätösretken aluksi kokoonnuimme Lohjan purjehtijoiden majalle. Päivälle oli luvattu aurinkoa ja tuulta. Alkoi sataa vettä. Kun miehistöjaot oli tarkastettu, pääsimme valmistelemaan veneitä lähtöön. Sade oli jo siinä vaiheessa loppunut, eikä se palannut loppupäivänä. Meillä oli vastatuuli, joten määränpäähän päästäksemme meidän täytyi luovia. Alkumatkasta tuuli oli kevyempää ja välillä aurinko paistoi kunnolla. Loppumatkasta sääolosuhteet olivat haastavat. Tuuli oli voimakas ja puuskainen. Jokaisen veneen matka määränpäähän Karjalohjalle oli erilainen. Toisessa veneessä pystyi hetken aikaa lähes ottamaan aurinkoa veneen keulassa, kun toisessa oltiin täydessä työntouhussa vetämässä köysistä ja hengaamassa reunalla painona. Vaikka vettä ei tullutkaan taivaalta, miehistöt kastuivat silti. Voimakkaat puuskat aiheuttivat sen, että miehistöjen päälle roiskui vettä, kun vene halkaisi aallot tai kun vene kallisti niin paljon, että vettä tuli reunan yli istuinosaan.

Matkalla veneemme kipparina ollut musiikinopettaja Matteus Mykkänen lauloi pätkän Mikki Hiiri merihädässä -kappaleesta:”… Hii-u-li-hei! Huolta nyt ei, merimies näin käy merta päin!..” Meillä ei ollut huolta, kun veneissä oli osaavat kipparit sekä miehistöt täynnä innokkaita purjehduskurssilla tietoja keränneitä oppilaita. Sää oli voimakas, joten usein puuskan sattuessa jännitti. Rankinta oli kevyiden ja nopeiden veneiden miehistöillä, mutta kaikki veneet, jotka lähtivät Lohjan Purjehtijoiden venelaiturista, pääsivät perille Karjalohjalle vaikeista sääolosuhteista huolimatta. Joistain veneistä hajosi matkana aikana osia, mutta kipparit tarkkailivat turvallisuutta. Rehtori ajoi moottorillisella kumiveneellä lähiympäristössä tervehtimässä miehistöjä. Yhdellä kerralla hän jakoi veneille suklaalevyt, jotka oli saatu Lohjan Purjehtijoilta. Kun saimme suklaata, niin hymy oli herkässä koko miehistöllä.

Lohjalta Karjalohjalle luovittiin puuskaisessa vastatuulessa. Miehistö hengaa Melgesin laidalla tasapainottamassa kallistelevaa venettä. (Kuva: Juhana Saarinen)

Rentoutumista luonnossa ja mukavaa yhdessä oloa

Ennen purjehtimista mietin, miksi on vaikeaa arvioida purjehdusmatkaan kuluvalle ajalle minimi- tai maksimiaikaa. Vastaus on se, että sellaisia ei ole olemassa. Koskaan ei voi tietää, miten tuuli käyttäytyy, eikä ihminen pysty hallitsemaan tuulta ja se onkin parasta. Purjehtiminen ei siksi ole kiireisen hommaa. Vaikka haluaisi päästä määränpäähän tietyssä ajassa, ei se ole välttämättä mahdollista. Purjehdusmatkoihin on siis varattava reilusti aikaa. Sää voi olla yllättävä ja veneessä pitää aina tietää, mitä tehdään, kun tulee seuraava puuska tai käännös. Purjehtimisen sujumiseksi meidän täytyi siis kommunikoida toistemme kanssa. Matka kului mukavasti, kun sai keskustella yhdessä. Välillä oli myös ihanaa vain kuunnella veden ääntä. Tämä kaikki tekee purjehtimisesta terapeuttista. Purjehtiessa olemme luonnon ehdoilla, toimimme yhdessä ja olemme läsnä. On myös mukavaa tietää, että ei aiheuta luonnolle harmia, sillä purjevenehän kulkee tuulivoimalla.

Me purjehtijat olimme varautuneet kylmään ja kastumiseen, mutta kun pääsimme perille 5–6 tuntia purjehdittuamme, alkoi siinä vaiheessa kaikilla olla jo todella kylmä. Perillä lämmitimme saunan. Majan pihapiirissä olevalle laavulle sytytettiin tuli. Me kurssilaiset asetuimme taloksi ja vietimme aikaa yhdessä. Heti tullessa meille paistettiin ulkona suurella paellapannulla pyttipannua ja teimme salaattia. Ruoka maistui hyvin nälkäisille purjehtijoille. Illemmalla laavun luona paistettiin vielä makkaroita ja nautittiin elävästä tulesta tiiviissä tunnelmassa. Vaikka yksi makkarakepeistä oli sellainen, jolla makkarat tippuivat lähes joka kerta tuleen, saivat halukkaat paistettua itselleen riittävästi makkaraa. Yksi kurssilainen antoi myös ystävällisesti kaikkien syödä ja paistaa vaahtokarkkejaan.

Saunassa oli hyvät löylyt ja järviveteen pulahtaminen raikasti kivasti. Kun viimeiset vielä saunoivat, toiset rentoutuneet saunojat pelasivat korttia tai viettivät muuten mukavaa iltaa. Koska olimme viihtyneet saunassa niin pitkään, siirtyi hiljaisuus ja makuupussien levittäminen hieman sovittua myöhemmäksi. Karjalohjalle yöksi jääneistä osa nukkui majan lattialla sekä sohvilla, ulkona nukkui muutama teltallinen. Karjalohjalle jääneet kipparit nukkuivat veneissään.

Onnellisesti perillä Karjalohjalla. Ei muuta kuin purjeet pakettiin, niin päästään syömään ja saunaan! (Kuva: Juhana Saarinen)

Mahtavia muistoja ja purjehdustaitoja

Meillä oli hyvin aikaa herätä ja pakata rauhassa tavaramme sekä syödä aamupala ennen lähtöä. Halukkaat tekivät vielä eväsleipiäkin mukaan. Aamulla sää oli kovin sateinen ja kylmä. Laitoimme päällemme mahdollisimman lämpimät ja sateenpitävät varusteet, jotta matka olisi mahdollisimman mukava.

Purjehduksen aikana vettä kuitenkin satoi vain kevyesti, eikä se tuntunut meistä pahalta, koska olimme varautuneet rankempaan sateeseen. Viimeisimmällä harjoituspurjehduskerralla satoi vettä aivan kaatamalla, joten vähäinen sade ei tuntunut sateelta olleenkaan siihen verrattuna. Reitti oli jo tuttu ja meillä oli myötätuuli. Myötätuulen ansiosta matka kesti vain pari tuntia eli noin puolet lyhyempään, kuin menomatka. Paluumatka tuntui lyhyemmältä myös siksi, että reitti oli jo tuttu. Tuuli oli sopiva, eivätkä veneet kallistelleet. Matka oli leppoisa ja kevyt, eikä meidän tarvinnut myötätuulen ansiosta tehdä montaa käännöstä. Matteus-opettaja sanoi, että kun on purjehtinut kauan, niin näin rauhallinen matka voi alkaa jo tuntua tylsältä. Vielä se ei ainakaan minulle ollut tylsä. Olisin voinut jatkaa matkaa vielä vähän pidempään, mutta niin meidänkin veneemme tuli laituriin ja tämä kurssikin päätökseensä.

Opettaja Mykkänen lupasi kurssin alussa, että kurssin aikana koetaan hyvin erilaisia sääolosuhteita. Hän oli aivan oikeassa. Koimme harjoituspurjehduskertojen ja päätösmatkan aikana kirjon erilaisia sääolosuhteita, auringonpaistetta, rankkasadetta, puuskittaista tuulta, tasaista tuulta, kovaa tuulta ja erittäin kevyttä tuulta. Saimme kokea monipuolisesti purjehtimista. Mykkänen myös muistutti meitä siitä, että me kurssilaiset olimme oppineet ainakin jotain, sillä jokainen vene pääsi perille.

Se, että kurssin opettaja oli itse hyvin innostunut, lisäsi opiskelijoiden innostusta ja viihtyvyyttä kurssilla. Myös se, että pääsi hyödyntämään teoriatunneilla oppimaansa käytäntöön motivoi oppimaan. Tämä on poikkeuksellinen kurssi, koska se antoi meille opiskelijoille ennen kaikkea mahtavia muistoja samalla, kun saimme oppia purjehtimisesta. Kurssia voisi kuvailla sanomalla ”ei se kohde, vaan matka”.

En olisi osannut kuvitella, että lukion kurssilta voi saada näin hienoja käytännön kokemuksia. Siitä kuuluu valtava kiitos kurssin vetäjälle Matteus Mykkäselle, rehtorille Panu Ruosteelle ja Lohjan Purjehtijoiden vapaaehtoisille, jotka yhdessä mahdollistivat tämän kurssin! Kiitos myös kurssia dokumentoineille sekä tietysti muille kurssilaisille ja omalle miehistölleni, joilla oli myös suuri vaikutus siihen, että kurssi oli niin ihana!

Verna Aittola

Karkalinniemen ja Lohjansaaren välissä on kapeikko, jossa vendoja eli vastatuulikäännöksiä sai tehdä tiuhaan. (Kuva: Juhana Saarinen)