Ajankohtaista

valtuustokauden päätös

Päätoimittaja

Yhden valtuustokauden päätös – syksyllä on valtuustossa uudet tuulet

Lohjan kaupunginvaltuuston tämän valtuustokauden viimeinen kokous käytiin läpi viime keskiviikkona kevyellä asialistalla. Kokouksen suurinta antia lienee ollut lopettavien valtuutettujen muistaminen ja asioiden siirtäminen tulevalle valtuustolle, joka aloittaa toimessaan kesälomien jälkeen. Samalla päättyi valtuustonpuheenjohtajan Joona Räsäsen 12 vuoden valtuustonpuheenjohtajan työt, josta hän kiitteli vuolaasti koko valtuustoa sekä Lohjan kaupunginjohtajaa Pasi Perämäkeä, joka otti työn vastaan tasoittamaan silloista tilannetta Lohjalla. Kuten Räsänen muisteli, harvemmin on yhden valtuustokauden aikana valittu kaupunginjohtajaa peräti kolme kertaa.

Suomen Kuntaliitto ja Lohjan kaupunki jakoi mitalit

Valtuuston kokouksen päätteeksi kaupunginvaltuuston puheenjohtajat jakoivat Suomen Kuntaliiton ansiomitalit ja lopettavat valtuutetut myös kukitettiin. Keskiviikkona kultaisen mitalin 30 vuoden valtuustotyöstä saivat Päivi Alanne sekä Jussi Patinen. Lisäksi hopeisen mitalin 20 vuoden valtuustotyöstä sai Juhana Salmenpohja sekä pronssiset mitalit 10 vuoden työstä saivat Jani Meling, Kristian Sarvi, Jukka Sassi, Laura Skaffari, Kaj Sundqvist sekä Janne Turunen. Heidän lisäkseen muistettiin ja kukitettiin myös Päivi Kuitunen, Paul Packalen sekä Tuija Piekka Lohjan kaupungin mitalilla heidän vähintään kolmen kauden valtuustotyöstään.

Valtuuston päätökset

Kuten kerrottua, valtuuston varsinainen kokous oli lyhyt. Kokouksessa mm. hyväksyttiin kuntavaalien tulos sekä monien vuosien käsittelyn jälkeen N13 Nummi kortteli 11 asemakaavan muutos, eli vanhan Nummen kunnantalon tulevaisuus sai hyvin monipuolisen kehitysmahdollisuuden, jossa huomioidaan myös luontoa ja kiinteistön mahdollisuuksia tulevaisuudessa ilman rajausta yhteen tiettyyn toimintaan.

Lisäksi kokouksessa hyväksyttiin myös Lohja maapoliittinen ohjelma, joka piti olla voimassa jo vuosia sitten, mutta jonka voimaantuloa siirsi päätöksestä tehty valitus. Nyt Lohjalla on kuitenkin hyvin laajalti ja rauhassa tehty uusi maapoliittinen ohjelma, joka antaa Lohjalla suuntaviivat tulevaisuuden kehitysaskelille.

Myös Paloniemen huvimajan siirto sai vähintäänkin väliaikaisen päätöksen. Viime viikolla kirjoitimme lehdessä huvimajan historiaa tähän mennessä, ja syitä, miksei sitä sittenkään lähdetty siirtämään Lohjan museolle, vaikka näin oli periaatteessa päätetty. Koska kustannustaso on yli budjetin, on nyt päätetty tehdä huvimajalle korjaustöitä kaupungin omana työnä, mutta asiantuntijoiden kanssa. Samalla budjetilla tullaa myös turvaamaan kiinteistö, eli kiinteistön valvontaa tullaan parantamaan nykyisestään, jotta huvimaja on nähtävillä ja saatavilla myös tulevina vuosikymmeninä.

Näiden lisäksi kokouksessa käsiteltiin hyväksynnän kautta yksi kuntalaisaloite sekä kuusi valtuustoaloitetta, joiden joukossa oli mm. suunnitteluvarausmaksun käyttöönotto Lohjan kaupungissa. Suunnitteluvarausmaksu sisältyy uuteen Lohjan maapoliittiseen ohjelmaan, sen kohtaan 6. Suunnitteluvaraukset ovat yleensä monen vuoden projekteja, eikä tähän mennessä ole voitu olla varmoja, johtaako hanke toivottuun lopputulokseen. Jos varauksesta on maksettu taksa, on varauksen antajalla varmuus siitä, että hanke etenee suunnitelman mukaisesti, eikä odota aikaa parempaa. Kaupunki määrittelee tämän taksan suuruuden kohdekohtaisesti.