Turvabarometri: Joka neljäs suomalainen kokee kotonaan turvattomuutta – erityisesti naiset ja nuoret

Joka neljäs suomalainen tuntee olonsa turvattomaksi ollessaan yksin kotona, paljastaa tänään julkaistava turvabarometri. Turvayhtiö Verisuren yhteistyössä YouGov Finlandin kanssa tekemän tutkimuksen mukaan turvattomuutta kokevat erityisesti nuoret, sillä jopa 40 prosenttia nuorista kertoo kokevansa turvattomuutta kotonaan. Vaikka Suomi mielletään yleisesti turvalliseksi maaksi, jopa…

Kodissa riittää aina rempattavaa

Jokainen meistä tietää, että asuu sitä missä tahansa, niin aina kodissa on jotain remontoitavaa, mutta se, että asuuko asunto-osakeyhtiössä, vuokralla vai omakotitalossa tuo tuohon ajatteluun erilaisia ulottuvuuksia. Itsehoituva piha on utopiaa Otetaan aluksi esimerkiksi vaikka pihatyöt. Useimmissa omakotitaloissa siellä asuva perhe hoitaa…

Asiakaskokemus on ykkösasia

-Länsi-Uudenmaan OP-Kiinteistökeskus on muutosmatkalla, jota johtaa asiakas. Tavoitteenamme on olla vetovoimaisin paikallisen asumisen asiantuntija ja yhteistyökumppani. Asiakaskokemus on kasvun rinnalla tärkein toimintaamme ohjaava tavoite vuodelle 2018, kertoo toimitusjohtaja Tuomas Tyrsky. Länsi-Uudenmaan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV kasvaa, uudistuu ja kehittää palveluitaan entistä asiakaslähtöisemmiksi vuonna 2018. Samalla,…

Identiteettivarkaat iskevät myös verkossa – silti suomalaiset pitävät tärkeimpänä papereistaan huolehtimista

Tuoreen kyselyn mukaan valtaosa suomalaisista uskoo identiteettivarkauksien lisääntyvän tulevaisuudessa. Sen uhriksi joutumista pidetään todennäköisempänä verkossa kuin sen ulkopuolella. Siitä huolimatta identiteettiä suojataan eniten perinteisin keinoin: 98 prosenttia vastaajista piti huolta henkilöllisyyspapereistaan, mutta jopa viidesosa ei esimerkiksi vaihtanut salasanojaan verkossa säännöllisesti. Suomen Asiakastieto…

Ovatko röörisi kunnossa? – Viisi vinkkiä putkivaurioiden välttämiseksi

Ilmatieteenlaitoksen ennusteet varoittavat kireistä yöpakkasista. Nopeasti laskeva lämpötila voi yllättää, kun jokapäiväisen tarpeeseen tottuneena aamulla ei saa hanasta edes kahvikeittovettä. Jäätyessään putket voivat usein vielä rikkoutua, mikä saattaa aiheuttaa jopa useita kuukausia kestäviä kalliita korjaustöitä. Pahimmillaan koko perhe saattaa joutua asumaan tilapäisesti…

Vuosittain jopa 60 000 kotitaloutta ottaa lyhennysvapaan

Korkojen laskiessa entisellä kuukausierällä voi lyhentää enemmän lainaa. Lyhentämisen sijaan jopa 60 000 kotitaloutta on kuitenkin intoutunut ottamaan vuosittain lyhennysvapaan. Lainoja siis jätetään lyhennettäväksi ajalle, jolloin korot ovat korkeammat. Lyhennysvapaan saanti edellyttää uutta asuntolainasopimusta, sillä vain pienessä osassa lainoja se on mahdollista joustavasti…

Miten on kotisi turvallisuus?

Helmikuun 11.päivä Suomessa vietetään turvallisuuspäivää. 112-päivä on Suomen turvallisuustoimijoiden yhteinen kampanja arjen turvallisuuden parantamiseksi. Haluamme kiinnittää suomalaisten huomion tapaturmien ja vahinkojen ennaltaehkäisyyn kotona, töissä ja vapaa-ajalla – pieniin arjen tekoihin ja valintoihin, joilla jokainen meistä voi parantaa omaa ja läheistensä turvallisuutta. Kampanjaviikon…

Sisustus on kokonaisuus, joka tuo tilaan eloa, väriä ja ilmettä

Sisustusteeman puitteissa poikkesimme Nummelassa Kodin Tyyli & Stemmassa ja Vihdin kirkonkylässä S Saniainen silkkikukkien erikoisliikkeessä. Sisustuksessa oma roolinsa on niin valaistuksella, huonekaluilla, peileillä kuin tekokukillakin. Tillesien myymälälästä löytyy mm. erikoisia ja kierrätysmateriaaleista tehtyjä tuotteita.   Marko ja Marjo Tilles pitävät Nummelassa Kodin…

Suunnitelmissa oman talon rakentaminen?

Onnistuneen talonrakennusprojektin takaa huolellinen suunnittelu ja realistinen kustannusarvio. Lue, mitä jokaisen talonrakentajan tulisi tietää rahoituksesta.   Omakotitalon rakentaminen on yksi elämän suurimmista investoinnista. Rakennusprojektin suunnittelu kannattaakin aloittaa juttelutuokiolla rahoituksen ammattilaisen kanssa. – On kaikkien kannalta paras, että ennen tarkempien suunnitelmien tekoa käytäisiin…