Ajankohtaista

Uutiset

Korona-ajan pentubuumi on lisännyt tapaturmia

Eläinlääkäri kertoo, että esimerkiksi koirien remmikäyttäytymisessä ja sosiaalistamisessa on selkeitä puutteita. Yhä useampaan suomalaisperheeseen on ilmestynyt uusi perheenjäsen koronapandemian aikana. Kennelliiton mukaan viime vuonna Suomessa rekisteröitiin nelijalkaisia ihmisen parhaita ystäviä eli koiria yli 8% enemmän … Lue lisää

Lietteenkuljetuksiin muutoksia lähivuosina – urakoitsijat mukaan suunnitteluun

Rosk’n Roll on ryhtynyt suunnittelemaan haja-asutusalueiden lietteenkuljetusten järjestämistä. Uudenmaan jätelautakunnan päätöksen mukaan sako- ja umpikaivojen tyhjennykset siirretään kunnan järjestämäksi palveluksi 12 kunnan alueella Itä- ja Länsi-Uudellamaalla 3–5 vuoden kuluessa. Alueen kunnat ovat antaneet jätehuoltoon liittyvät … Lue lisää

Kauppakeskus Lohen Antoniossa käyttöön uusi kätevä tilausmalli

SSO:n Antoniossa Lohjalla helpotetaan asiakkaiden arkea, kun lauantaina 25.9. alkaen otetaan käyttöön näppärä EasyOrder-tilausmalli. Uusi malli antaa asiakkaan tarkastella, tilata sekä maksaa ostokset helposti puhelimella. EasyOrderin QR-koodeihin perustuva kontaktiton tilauskanava mahdollistaa turvallisen sekä tehokkaan tilaamisen … Lue lisää

Millainen vanhempi liikenteessä tänään, sellainen lapsi liikenteessä tulevaisuudessa

Pohja liikenneturvallisuutta arvostaville asenteille tehdään jo varhaislapsuudessa. Aikuiset ovat vastuussa lasten liikenneturvallisuudesta. Erityisen tärkeitä roolimalleja ja liikennekasvattajia ovat lapsen omat vanhemmat. Liikenneturva nostaa vanhemman esimerkin tärkeyden puheenaiheeksi Vauvan päivänä 24.9. Esimerkki on tärkeä pienestä pitäen … Lue lisää

Valtuustoaloite omaishoitajien maksuttomista liikuntapalveluista

Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä esittää Lohjalla, että Lohjalta omaishoidon tukea saava henkilö pääsee käyttämään maksutta Lohjan kaupungin perusliikuntapalveluja, kuten osallistumaan jumpparyhmiin sekä käymään kuntosaleilla ja uimahallissa niiden normaaleina aukioloaikoina. Kristillisdemokraattien Merja Eräpolku perusteli aloitetta seuraavasti: Omaishoitajat tekevät … Lue lisää