Omaishoidon asialla 15 vuotta

Keskiviikkona 7.9. Hiiden Omaishoitajat ry avasi syyskauden OmaisOhjaamolla täytekakkukahvien merkeissä. Juhlaan oli aihetta, koska yhdistys täyttää tänä vuonna 15 vuotta. Väkeä kävi sankoin joukoin, ja hyvinvointia oli tarjolla myös taidenäyttelyn merkeissä. Paikalla olleista mm. Eevi Väätäinen, Maija-Leena Savolainen ja Tuulia Flinkkiittelivät yhdistystä…

Omaishoitajien kesäpäivä Leporannassa

Lohjalla, Vihdissä ja Karkkilassa on arviolta 20 000 henkilöä, jotka auttavat läheistään. Heistä noin neljäsosa toimii läheisensä pääasiallisena auttajana. Raskasta ja sitovaa hoivatyötä heistä tekee noin 900 henkilöä. Hiiden Omaishoitajat ry. on Lohjan, Vihdin ja Karkkilan alueella toimiva omaishoitajia tukeva aktiivinen yhdistys. Yhdistyksen tarkoituksena on…

Voimavaroja läheisestään huolehtiville

Lähes 5 500 henkilöä toimii läheisensä pääasiallisena auttajana Hiiden alueella. Läheisen auttaminen ja hoivaaminen on merkityksellistä ja palkitsevaa, mutta ajoittain myös kuormittavaa. Omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen tulee aina olla oikeus ja mahdollisuus, jotta jaksaa tukea ja huolehtia läheisestään. Hiiden Omaishoitajien OmaisOiva-toiminta tarjoaa yksilö-…

Omaishoidon kokemusasiantuntijakoulutus alkaa

Onko sinulla kokemusta siitä, millaista on hoitaa apua tarvitsevaa läheistä kotona? Haluaisitko toimia omaishoidon kokemusasiantuntijana? Omaishoidon kokemusasiantuntijakoulutus (OKA®-koulutus) antaa valmiuksia toimia erilaisissa kokemusasiantuntijan tehtävissä. Näitä voivat olla esimerkiksi yhteistyö sote-ammattilaisten ja päättäjien kanssa, ryhmäohjaajana toimiminen, tukihenkilönä oleminen, luennointi opiskelijoille tai ammattilaisille ja…

Valtuustoaloite omaishoitajien maksuttomista liikuntapalveluista

Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä esittää Lohjalla, että Lohjalta omaishoidon tukea saava henkilö pääsee käyttämään maksutta Lohjan kaupungin perusliikuntapalveluja, kuten osallistumaan jumpparyhmiin sekä käymään kuntosaleilla ja uimahallissa niiden normaaleina aukioloaikoina. Kristillisdemokraattien Merja Eräpolku perusteli aloitetta seuraavasti: Omaishoitajat tekevät tärkeää ja vaativaa työtä läheistensä parhaaksi. He…

Voimavaroja läheisestään huolehtiville

Lähes 5 500 henkilöä toimii läheisensä pääasiallisena auttajana Hiiden alueella. Oletko sinä yksi heistä? Läheisen auttaminen ja hoivaaminen on merkityksellistä ja palkitsevaa, mutta ajoittain myös kuormittavaa. Omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen tulee aina olla oikeus ja mahdollisuus, jotta jaksaa tukea ja huolehtia läheistään. Hiiden…

Omaishoidon kokemusasiantuntijaksi?

Onko sinulla kokemusta siitä, millaista on hoitaa apua tarvitsevaa läheistä kotona? Haluaisitko toimia omaishoidon kokemusasiantuntijana? Omaishoidon kokemusasiantuntijakoulutus (OKA®-koulutus) antaa valmiuksia toimia erilaisissa kokemusasiantuntijan tehtävissä. Näitä voivat olla esimerkiksi yhteistyö sote-ammattilaisten ja päättäjien kanssa, ryhmäohjaajana toimiminen, tukihenkilönä oleminen, luennointi opiskelijoille tai ammattilaisille ja…

Omaishoito koskettaa meitä kaikkia vauvasta vaariin

Valtakunnallisen Omaishoitajaliiton toiminnanjohtaja Sari Tervonen vieraili Lohjalla Hiiden Omaishoitajat ry:n tiloissa Omaisohjaamolla torstaina 31.1.2019. Paikalla oli runsas edustus läheisestään huolehtivia. Keskusteluissa nousivat erityisiksi aiheiksi omaishoidon tuen leikkaukset janiihin kohdistuvat säästöehdotukset, sekä omaishoidon ja ansiotyön yhteensovittaminen. Omaishoito on merkittävä osa palvelujärjestelmää ja peittoaa…