Leipäjonot ovat tuttu näky lehtien palstoilta ja telkkarista. Osalle ihmisistä leipäjonossa seisominen on kuitenkin arkipäivää. Jonottajia kohtaan saattaa syntyä monia erilaisia ennakkoluuloja ja helposti ajatellaan, että avun tarpeessa ovat ainoastaan päihdeongelmaiset ja laitapuolen kulkijat. Apua tarvitsevat kuitenkin aivan tavalliset ihmiset ja perheet, jotka ovat kohdanneet erilaisia vastoinkäymisiä elämässään. Kynnys lähteä jonottamaan ruokaa on varmasti suurempi perheellisellä, kuin yksineläjällä. Leipäjonossa seisominen lapsikatraan kanssa voi tuntua häpeälliseltä ja leimaannuttavalta. Onneksi nykyään apuna ovat myös Facebookin ruoka-apuryhmät.

Lohjan ruoka-apuryhmän Noora Kuusisto kertoo, että sosiaalinen media on mahdollistanut aivan uudenlaisen tavan auttaa taloudellisessa hädässä olevia ihmisiä. Kuusiston ja ryhmän perustajan Jonna Kataisen polut risteytyivät 1,5 vuotta sitten, heidän kummankin halutessa auttaa heikossa taloudellisessa tilanteessa olevia ihmisiä. Toimeentulotuki oli juuri siirtynyt sosiaalitoimesta Kelalle kaoottisissa merkeissä, jättäen monet täysin ilman mitään tuloja useiksi viikoiksi. Tässä kohtaa Katainen ja Kuusisto riensivät apuun.

Sosiaalinen media tekee halukkaiden auttajien keskinäisen yhteistyön helpommaksi. Yhdessä toimien jaksaa auttaa enemmän kuin yksin puurtaen ja auttajat löytävät toisensa Facebookin ryhmissä. Auttajat ovat ihan tavallisia ihmisiä, usein perheiden äitejä, joita koskettaa vähävaraisissa perheissä elävien lasten tilanne, kertoo Kuusisto. Monet arvostavat suoraa ja paikallista auttamista, jolloin on helppoa varmistua siitä, että apu todellakin menee perille.

Ihmiset ottavat avun vastaan kyyneleet silmissä. Ruokakassit ojentaa avunpyytäjälle ihan tavallinen ihminen. On tärkeää, että autettava kohdataan tasavertaisena ihmisenä, auttaja ei ole tässä mitenkään ylempiarvoinen, sanoo Kuusisto. Useasti ne ovat samat ihmiset kerrasta toiseen, jotka haluavat auttaa ja antaa lahjoituksia vähävaraisille.

Millaisia perheitä Lohjalla sitten autetaan? Lapsiperheitä, vanhuksia ja juuri omilleen muuttaneita nuoria. Heitä joilla on tilapäisesti taloudellisesti tiukkaa. Kuusisto painottaa, että ruoka-apu on viimeinen apu akuuttiin tilanteeseen, ei pitkäaikainen sosiaaliturva. Autettavia perheitä on kuitenkin kymmeniä. Viime jouluna 117 Lohjalaista lasta sai joululahjan ruoka-apuryhmän organisoiman keräyksen avulla. Vähävaraisuus on monen lapsen arkipäivää.

Lapsiperheet ja nuoret aikuiset löytävät apua Facebookin kautta. Miten on vanhusten laita?

-Vanhusten puolesta ottaa useimmiten yhteyttä joku sukulainen tai tuttava. On myös paljon vanhuksia, jotka varmasti tarvitsisivat apua, mutta heitä ei tavoiteta eikä heidän hädästään tiedetä. Jonkun pitäisi aloittaa etsivä vanhustyö, pohtii Kuusisto.

Myös yksinhuoltajaisien ja ylipäätään miesten tuntuu olevan vaikeaa ottaa yhteyttä ollessaan avun tarpeessa. Suo, kuokka ja Jussi-tyylinen ilmapiiri vallitsee yhä ja muodostaa yksinpärjäämisen loukon.

Lähinnä Facebookin kautta toimiva Brother Christmas on antanut auttamiselle kasvot sekä omansa että avun tarpeessa olevien. Kohdennettu avunpyyntö on monesti ihmiselle helpompi käsitellä kuin yleinen rahankeräys, jonka tuotto menee tarkemmin määrittelemättömään hyväntekeväisyystyöhön. Brother Christmasiin kohdistuneet syytökset vaikuttavat myös paikallisella tasolla. Negatiivinen julkisuus vaikuttaa valitettavasti ihmisten mielipiteisiin kaikkea auttamistyötä kohtaan. Brother Christmasin kohdalla julkisuutta ovat saaneet hänen yksityisviestinsä, joiden riepottelu julkisuudessa on ihan yhtä paljon hyvän maun vastaista, kuin viestien sisältökin. Pohdimme yhdessä Kuusiston kanssa, pitääkö auttavan ihmisen olla jollakin tavalla parempi ihminen? Ei pidä. Tärkeintä on halu auttaa. Aivan normaalit ihmiset tekevät avustustyötä, auttajan ei todellakaan tarvitse olla mikään pyhimys.

Pääkaupunkiseudulla halutaan purkaa leipäjonot ja tehdä ruoanjakelusta vastikkeellista eli saadakseen ruokaa olisi osallistuttava järjestettyyn ruokailuun. Kuusisto ei pidä ideaa hyvänä, etenkään lapsiperheiden kohdalla. Hän pelkää, että ihmiset ovat ennemmin syömättä, kuin lähtevät lastensa kanssa köyhien ruokailuun. Ihmiset jotka joutuvat miettimään, mistä saavat ruokaa, ovat myöskin usein väsyneitä ja uupuneita tilanteeseensa. Pakkoruokailu vieraiden ihmisten kanssa voi olla yksinkertaisesti liikaa siinä tilanteessa. Voi tuntua helpommalta jäädä
kotiin ja olla nälässä.

Ehkä leipäjonot halutaan pois katukuvasta, koska kaikki eivät halua niitä nähdä. Osalla väestöstä ei ole mitään käsitystä siitä, millaista on elää köyhyysrajan alapuolella. Kuten Susanna Kosken tapauksesta voidaan päätellä, kaikki eivät edes halua tietää. Tietynlainen luokkajako on nähtävissä Suomessakin. Tuloerot vähävaraisten ja rikkaiden välillä ovat järkyttävän suuret. Olisi tärkeää, että kasvattaisimme seuraavasta sukupolvesta empaattisia ja toisista välittäviä ihmisiä ja pyrkisimme aktiivisesti eroon ihmisten arvottamisesta huonommiksi, heidän heikon
taloudellisen tilanteensa vuoksi. Toivon, että tulevaisuudessa apua heikommassa asemassa oleville alkavat antamaan muutkin kuin lapsiperheiden äidit.

Vera Kuisma
sosionomiopiskelija,
Laurea-ammattikorkeakoulu