Ajankohtaista

Harrastukset

Liikkumisrajoitukset Uudellemaalle voimaan 28.3.

Kauan sitä mietittiin ja viikko sitä odoteltiin. Ensimmäinen yritys pysähtyi Perustuslakivaliokuntaan mutta toisella kerra asetus meni läpi ja näin koko Uusimaa on nyt rajoitettua aluetta. Valtioneuvosto antoi 27.3. eduskunnan käsiteltäväksi asetukset, joilla otetaan käyttöön ja … Lue lisää

Kädentaitoyhdistys avasi myymälän Virkkalaan

Kädentaitoyhdistys Tekevät Kädet ry on avannut käsityöliikkeen Virkkalaan. Samassa tilassa toimivat myös Ompelimo Eerika ja Ompelukoneverkko.fi. Tekevät Kädet ry perustettiin noin vuosi sitten. –Olemme koko ajan etsineet yhdistykselle tiloja. Kun Ompelukoneverkko ja Ompelimo Eerika laajensivat … Lue lisää

Naisten hyvinvointiviikonlopuista rentoutumista arjen keskelle

Raaseporissa Urheiluopisto Kisakeskuksessa aloitetaan uudelleen naisten hyvinvointiviikonloput. Kisakeskuksen toimitusjohtaja Nina Eränpalo kertoo, että Kisakeskuksella on vuosien perinne naisten hyvinvointiviikonloppujen järjestämisestä, mutta välillä oli pari vuotta taukoa. Nyt perinne on tarkoitus elvyttää. Ensimmäisenä vuorossa on 20.3.–22.3. … Lue lisää

Lohjanseudun kuvataidekoulun 35-vuotisnäyttely pääkirjastossa

Lohjanseudun kuvataidekoulun 35-vuotisjuhlanäyttely on esillä Lohjan pääkirjaston Linderinsalissa 4.3.–26.3. Yksi teoskokonaisuus on esillä myös Mäntynummen kirjastossa. Näyttelyn teema on Nurinkurin–Nurinperin. –Se tarkoittaa uudenlaista ajattelua, tutun ja turvallisen lähestymistä uudesta näkökulmasta, oman mukavuusalueen ulkopuolelle kurottamista ja … Lue lisää

Pelit pelastavat tylsiltä hetkiltä

Vielä kymmenisen vuotta sitten peli-ilta tarkoitti yhteisen lautapelin äärelle kokoontumista useiden tuntien ajaksi. Nykyään lautapelit ovat jääneet kaappien perälle pölyttymään, ja niiden sijasta suosiota ovat kartuttaneet erilaiset netissä ja älylaitteilla pelattavat yksin- ja moninpelit. Kun … Lue lisää

Raaseporiin kisaamaan talviuintimestaruudesta

Raaseporin talviuintimestaruus järjestettiin ensimmäistä kertaa viime keväänä. Tuolloin mukana oli yli 60:n osallistujaa. Nyt tapahtuma saa jatkoa, kun jäätävään Kullaanjärveen päästään jälleen pulahtamaan talviuinnin merkeissä lauantaina 14.3. kello 9.00–14.00. Tapahtuma järjestetään Raaseporissa Urheiluopisto Kisakeskuksen rantasauna-alueella. … Lue lisää

Tekevät Kädet ry viettää avajaisia Virkkalassa

Pian vuoden vanha kädentaitojen yhdistys Tekevät Kädet ry on saanut omat tilat Virkkalasta (Virkkalantie 22). Avajaiset pidetään keskiviikkona 4.3. kello 10.00–17.00. Liike on auki ma-to kello 10.00–17.00 ja la 10.00–13.00. Itse avajaispäivän aikataulu varmistuu lähempänä … Lue lisää

Lievennä kevätstressiä ottamalla aikaa itselle

Kevät tuo kaamosmasennuksen keskelle lupauksen tulevasta kesästä. Aamut ovat jo valoisia, ja toisinaan auringonsäteet lämmittävät poskea ihanasti. Vaikka kesän lomapuuhat alkavat pikkuhiljaa tulla mieleen, kevät on monissa työpaikoissa kiireellistä aikaa, ja kiire ja stressi tulevat … Lue lisää

Laakspohjan ratsastuskoulussa valmistaudutaan kilpailuihin

Laakspohjan ratsastuskoululta on lähdössä Ratsastuskouluoppilaiden valtakunnallisiin mestaruuskilpailuihin mm. kahdeksanhenkinen junnutyttöjen valmennusryhmä. Harjoitukset ovat käynnissä ja kilpailukokemusta kartutetaan. Tytöt kaipaavatkin enää sponsoroijia kilpailumatkalleen. Laakspohjan ratsastuskoulussa on perustettu 10–14-vuotiaille oma valmennusryhmä, joka tähtää Ratsastuskouluoppilaiden valtakunnallisiin mestaruuskilpailuihin. Valmennusryhmässä … Lue lisää

Taekwondoa harrastamaan Lohjalla

Lohjan ITF Taekwon-Do ry Seurassa harrastetaan korealaista kamppailulajia, Taekwon-Doa, Lohjan alueella; Virkkalassa, Lohjan keskustassa, Saukkolassa, Pusulassa sekä Sammatissa. Seura on toiminut vuodesta 2011. Taekwon-Do on laji, jossa kasvatetaan fyysisen kunnon ja koordinaation lisäksi myös henkistä … Lue lisää

Mitä sinä harrastat vapaa-ajallasi?

Talviloma, hiihtoloma – tai siis kun nyt katselee täällä Etelä-Suomessa ulos, niin enemmän tuo syksyltä näyttää kuin talvelta. Tänä talvena ei etelässä ole liikaa päästy nauttimaan talvikeleistä tai luistelemaan ulkojäillä tai hiihtämään oikealla hangella. Lapissa … Lue lisää

Suomalaisen rahapelaamisen tulevaisuus

Suomalaisen rahapelaamisen tulevaisuus ei nykymuodossaan ole enää vain suomalaisten lainsäätäjien käsissä. Jo nykyinen tilanne, missä Suomen Veikkauksella on monopoli, mutta suomalaisten pelaajien vapaa nettikasinopelaaminen on mahdollista, on EU-tasolla tehty erillissopimus. Käytännössä jokainen EU-jäsenmaa on tehnyt … Lue lisää

Lohjalaiset tytöt toivat kaksi Suomenmestaruutta Taekwondon SM-kilpailuista 1.2.

1.2. SM-viikkojen yhteydessä Joensuussa pidettiin Taekwondon Suomen mestaruuskilpailut. Kilpailuun osallistui 145 kilpailijaa 22 eri seurasta ja tapahtumasta tuli myös suora televisiolähetys, joka löytyy myös YLE areenasta. Lohjalta osallistui kilpailuun kolme kilpailijaa. Lohjan Mudon edustaja Naam … Lue lisää

Luonto mahdollistaa Lohjalla monenlaiset harrastukset

Suomessa eri kuntien välillä voi olla suurtakin vaihtelua viihtyvyydessä ja vetovoimaisuudessa. Yksi tärkeimmistä seikoista asukkaiden viihtyvyyden kannalta ikään katsomatta ovat riittävät harrastusmahdollisuudet. On itsestäänselvää, etteivät pienemmät kunnat kykene tarjoamaan yhtä kattavasti erilaisia vaihtoehtoja kuin pääkaupunkiseutu … Lue lisää

Kirjastosta voi nyt lainata kortin liikuntakokeilua varten

Lohjan Liikuntakeskus ja Lohjan kirjasto aloittivat tänään kokeilun, jossa kuntalaiset voivat maksutta lainata liikuntakortteja kirjastosta. Kokeilun tavoitteena on madaltaa ihmisten kynnystä lähteä kokeilemaan uinti- tai kuntosaliharrastusta. –Kortilla voi kokeilla maksutta ja sitoutumatta, olisiko uimahallissa tai … Lue lisää