
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on kumoamassa tilasulun
Etelä-Suomen aluehallintovirasto valmistelee Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueelle päätöksiä, joilla kevennetään koronarajoituksia. Tilojen sulkupäätös kumotaan kokonaan, ja sisätiloissa voi jatkossa järjestää enintään 50 hengen yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, jos osallistujilla on määritelty istumapaikka. Lisäksi aluehallintovirasto … Lue lisää

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue linjasi ICT-hankintojen ja kehitysvammaisten palvelujen valmistelua
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen väliaikainen valmistelutoimielin teki periaatelinjauksen talous- ja palkkahallinnon perustoimintojen järjestämisestä. Hyvinvointialue päätti liittyä Sarastia Oy:n osakkaaksi. Sen lisäksi päätettiin periaatelinjauksena, että talous- ja palkkahallinnon perustoimintojen järjestämistä valmistellaan Sarastian tuottamana. Varsinaisen talous- ja palkkahallinnon peruspalveluiden … Lue lisää

Skandinavia poistaa venäläisen tehdaskaupunki Nikelin saastuttajien luettelosta
Nikkelisulaton rakentaminen Suomen arktiseen Kolosjoen kaupunkiin alkoi jo 1930-luvulla. Kun Suomi luovutti osia itäisistä alueistaan Neuvostoliitolle toisen maailmansodan jälkeen, saksalaisjoukkojen vetäytymisen tuhoama tehdas rakennettiin uudelleen ja kaupunki nimettiin uudelleen Nikeliksi. 23. joulukuuta 2020 sulatto sulatti … Lue lisää

Suomen historian ensimmäiset aluevaalit
Sunnuntai todisti Suomen historian ensimmäiset aluevaalit, joiden äänestysvilkkaus jäi alle 50 %. Yli puolet suomalaisista jätti syystä tai toisesta äänestämättä vaaleissa, joiden perusteella aletaan muodostaa niitä rakenteita Suomeen, jotka tuottavat meille julkiset terveys- ja sosiaalipalvelumme … Lue lisää

Kuka terveyspalveluistasi päättää jatkossa?
Esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät kunnilta hyvinvointialueille ensi vuonna. Ensi sunnuntaina kannattaakin suunnata vaaliuurnille, jos haluaa olla osaltaan vaikuttamassa näiden palvelujen järjestämiseen tulevaisuudessa. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue järjestää 1.1.2023 alkaen alueensa asukkaiden sosiaali- ja terveyspalvelut, pelastustoimen palvelut … Lue lisää

Tekolumiladulle tai pulahdus avantoon
Etelä-Suomen talvi näytti jälleen viime viikolla luontonsa ja muutti hyvät talviulkoilumahdollisuudet melko heikoiksi. Lohjalla ehdittiin saada kaikki luistelukentät auki ennen viime viikon lämpimiä päiviä, mutta niiden myötä kentille kertyi vettä. Viikonloppuna ja alkuviikosta kaikki kentät … Lue lisää

Vihdissä lasketellaan ja hiihdetään lentokentällä
Tekolumi kestää niin ladulla kuin rinteessäkin plussakeleistä huolimatta. Kehno talvikeli on tuonut notkahduksen talvilajien ystävien harrastuksiin myös Vihdissä. Nummelassa ehdittiin jäädyttää kolme pientä luistelukenttää ennen viime viikon lämpimiä. Auki olivat Hiidenrannan, Pajuniityn puiston ja Väinämöisen … Lue lisää

Talviliikuntaa Karkkilassa
Tekolumilatu kestää surkeammassakin säässä ja luistelukentätkin saadaan kuntoon, kunhan pakkaset palaavat. Koskireitti tarjoaa nähtävää talvellakin. Karkkilassa kärsitään surkeasta talvikelistä, kuten monin paikoin muuallakin Etelä-Suomessa. Viime viikon lämpimät heikensivät talvilajien harrastusmahdollisuuksia olennaisesti, mutta pakkasten ja lumisateiden … Lue lisää

Ikääntyneiden sosiaalipalvelujen odotusajat Lohjalla
Vanhuspalvelulaki 980/2012 § 26 velvoittaa kunnan julkaisemaan vähintään puolivuosittain tiedot siitä, missä ajassa iäkäs henkilö voi saada hakemansa sosiaalipalvelut. Odotusajat tulee julkaista useampaa eri tiedotuskanavaa käyttäen, jotta tieto saavuttaa mahdollisimman hyvin kaikki ne, jotka sitä … Lue lisää

Vuosi 2022 lähti liikkeelle
Kuinka paljon sinä arvostat omaa terveyttäsi ja sen ylläpitoa? Kuinka paljon arvostat sitä, että yhteiskunta mahdollistaa monipuoliset terveys- ja sosiaalipalvelut, ilman että sinun on otettava kalliita vakuutuksia tai maksettava isoja lääkärikuluja jo pelkästä tarkastuksesta? Tiesitkö, … Lue lisää

Vinkkejä oman stressitason hallintaan alkuvuodelle
Meistä jokainen käsittelee stressinsä eri tavalla. Meidän stressimme myös syntyy eri syistä, mutta monesti syyt juontavat samoista aihepiireistä kuten talous, terveys, sosiaaliset suhteet – onko meillä sitten edes osaan niistä mahdollisuuksia vaikuttaa omalla tekemisellämme, ja … Lue lisää

Pandemia ei hellitä – korkea aika päästä eroon tupakasta
Koronavirus ja etenkin sen uusin Omikron -variantti leviää kulovalkean tavoin ihmisten keskuudessa maailmanlaajuisesti. Hetken ajan pandemia jo näytti helpottuneen ja rajoituksia pystyttiin purkamaan, ja jopa paluu jonkinlaiseen normaaliin tuntui mahdolliselta. Uusi Omikron -variantti on kuitenkin … Lue lisää

Aluevaalit (sotevaalit) ovat tulossa
Vuosi 2021 on kohta ohi, ja iloitsemme vuoden vaihdetta. Ykkös-Lohja toimitus on vielä talvilomilla, mutta palaamme täyteen vahvuuteen heti ensi vuonna, ja ensimmäinen lehtemme jaetaan taas vanhaan tapaan keskiviikkona 12.1.2022. Nykyään Ykkös-Lohja on ainoa paikallinen … Lue lisää

Uusia rajoituksia ja suosituksia Lohjalla sekä muutoksia kaupungin toimintaan ajalle 28.12.2021 – 17.1.2022
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on antanut uusia määräyksiä koskien yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia. Lisäksi aluehallintovirasto sulkee päätöksellään väliaikaisesti tiloja asiakkailta ja osallistujilta covid-19-epidemian leviämisen estämiseksi. Yleisötilaisuudet Tartuntatautilain 58 pykälän perusteella Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntien alueella ovat … Lue lisää

Koronatilanne Lohjalla –katsaus tartuntatilanteeseen ja ajankohtaisiin 23.12.2021
Tammikuun alusta lukien Lohjalla on todettu 1132 uutta koronavirustartuntaa. Uusia tartuntoja on joulukuun aikana tullut jo 232. Koronatapausten määrä on viimeisten viikkojen aikana edelleen kasvanut. Herkästi tarttuvaa omikron muunnosta on myös Lohjalla, tällä hetkellä jo … Lue lisää


