Rafael Donner, Ihminen on herkkä eläin, Omaelämäkerrallinen essee, Suom. Laura Jänisniemi, Teos & Förlaget 2018

Rafael Donner (s. 1990) oli lööppi heti syntyessään. ”Jörn Donner sai pojan – hirveä rumilus”, luki iltapäivälehden otsikoissa. Sittemmin poika on kaihtanut parrasvaloja. Donner on valmistunut medianomiksi ja ohjannut sekä menestyksekkäitä että vähemmän menestyksekkäitä lyhytelokuvia. Samalla hän on yrittänyt keksiä mitä oikeasti haluaisi tehdä isona. Kysymys on vielä ratkaisematta. Sitä odotellessa hän on kirjoittanut ensimmäisen kirjansa.

”Niinpä kuristin kukon. Se ei ollut kylmä niin kuin kalat vaan lämmin, kuin ihminen tai koira. Lämmin kuin ihminen. Mutta pahinta olivat silmät. Kukko ei katsonut minua kuin eläin, vaan se katsoi minua. Muutaman sekunnin me puhuimme samaa kieltä – tunteiden kieltä. Kukko tiesi kuolevansa; sinä tapat minut, se sanoi minulle, ja minä vastasin katseellani: Niin tapan. Anna anteeksi. En unohda sitä koskaan. Tuo pieni lintu, jonka ystävät olivat paenneet metsään ilman sitä, sulki silmänsä viimeisen kerran.”

Rafael Donnerin esikoiskirjan tekstit ovat hyvin henkilökohtaisia, täynnä mielenkiintoisia ja humoristisen teräviä havaintoja sekä hänen omasta sisäisestä maailmastaan että ulkomaailmasta. Hän kuulee ääniä – ja me kuulemme hänen äänensä. Se on voimakas ja omaperäinen. Kuuntele!

Ovatko äänet hulluutta? vaiko kärsivällisyyttä tai vuoropuhelua? Teosta leimaa omaelämäkerrallisuus. Nuoruuden muistikuvana on hänen lausuntonsa eli kirja-arvionsa Anna-Leena Härkösen Häräntappoaseesta, jonka hän päätteli ”tarpeettomaksi kokemukseksi”

Rafaelilla on oma totuus asioista sekä myös heikkouksia. Kun Isä Jörn täytti 83 vuotta, oli poika Rafael 26 -vuotias. Isällä on yli 60 kirjaa ja pitkä ja laaja-alainen politiikan kokemus. Äänet ovat myös Isän perintöä. Jörn Donnerilla todettiin pahanlaatuinen kasvain.

Rafael kävi peruskoulunsa Tenholan yläasteella (Tenala) ja lukion Helsingissä (Brandö gymnasium). Rafael oli vaihto-oppilaana mm. Australiassa. V. 2014 hän oli Erasmus oppilaana Salzburgissa, Itävallassa.

Rafaelia korostaa oma totuus ja heikkouksiakin löytyy, niin kuin meillä kaikilla on. Isä Jörn elää ja hän täytti vastikään 85 vuotta. Isä -Jörn syntyi v. 1933, jolloin Hitler astui valtaan. Poika -Rafael syntyi v. 1990, jolloin taas Nelson Mandela tuli vallan kahvoihin. Rafael oli itkupilli, joka saattoi perustua isoveljen fyysiseen ylivoimaan. Rafael oli erityisen kiinnostunut kalastuksesta, mutta kärsi myös aika ajoin yksinäisyydestä. Peruskoulussa Rafael kärsi nimivihaa sukunimestään ja myös itsevarmuuden puutetta. Hän tunsi samalla hulluutta, vapautta (vrt. Ikaros). Hän puolusti sananvapautta ja kapitalismia eikä hyväksynyt orjuutta.

UNTO VASKUU