Kari Saaristo (vas), Esa Koskinen, Teemu Vestovuo ja Leena Levonperä näyttelyn avajaisissa. (Kuva: Marketta Urpo-Koskinen)

 

Muistonäyttely 1918 sai alkunsa valokuvaaja/valokuvataiteilija Kari Saariston halusta, itsekin jo isoisänä, tutkia valokuvauksen keinoin omien isovanhempiensa kokemusmaailmaa sata vuotta sitten.

-Tarkoitus on kuvata oman aikamme ihmistä viime vuosisadan alun tekniikalla osoittaaksemme, kuinka vähän, jos ollenkaan, on ihminen 100 vuodessa muuttunut, Saaristo kertoo.

Tavallaan vanha kamera on aikakone sen ajan kuvalliseen maailmaan. Näyttelyn kuvat näyttävät siltä kuin ne olisi otettu 1900-luvun alussa. Onko ihmisten arvomaailma kuitenkaan muuttunut tämän sadan vuoden aikana? Näyttelyn tarkoituksena on herättää ihmisiä huomaamaan ja ajattelemaan myös sitä eriarvoisuutta, joka yhä vallitsee maailmassa. Sata vuotta ei ole ikuisuus.

Neljän lohjalaisen yksityishenkilön yhteistyönä vuonna 2015 käynnistettiin hanke valmistaa valokuvauksen keinoin muistonäyttely vuoden 1918 tapahtumista Lohjalla. Kari Saaristo kutsui mukaan valokuvaaja Teemu Vestovuon. Esa Koskinen julkaisi vuonna 1998 kirjan Veljiksi kaikki ihmiset tulkaa – Lohja 1917-1918, joten hänen puoleensa käännyttiin sekä paikallishistorian että yleisen historian tuntijana. Sihteeriksi löytyi järjestöaktiivi Leena Levonperä, joka on julkaissut muutamia yhdistyshistoriikkeja ja joka myös otti tehtäväksi näyttelyn valmistamiseen tarvittavien varojen hankkimisen.

Hanke esiteltiin Lohjan Museon ammattilaisille sekä sovittiin, että näyttelytilaksi saadaan Lohjan pääkirjaston Linderinsali kesäksi 2018. Museon henkilökunnalta saatiin myös tukea näyttelyn esille panoon ja rakentamiseen.

Näyttelykuvien toteutuksessa on käytetty malleina vanhoja valokuvia. Studiossa kuvattiin mallintaen lohjalaisen A.J. Pesosen valokuvaamossa 1917-1918 otettuja valokuvia. Lohjan Kuvataidekoulun rehtori Marketta Urpo-Koskinen valmisti Pesosen valokuvastudion mallin mukaisen taustafondin. Kuvauksissa käytettiin vanhojen valokuvien mukaisesti punakaartilaisten sekä valkokaartilaisten käyttämien asujen kaltaista vaatetusta ja varusteita. Lisäksi mukana on lavastettuja miljöökuvia muutamista surmapaikoista.

Näyttely on avoinna Lohjan kirjaston aukioloaikoina 25.8.2018 saakka.

 

Näyttely avaa vuoden 1918 tapahtumia

Näyttelyssä kerrotaan vuoden 1918 tapahtumista ja niiden seurauksista nykyajan ihmisille muutamien lohjalaisten perheiden kokemusten kautta. Näyttelytilassa on kolme päätettä, joilta voi kuunnella ja katsoa videoituja henkilöhaastatteluja, tarinoita, jotka ovat jääneet elämään tuolta ajalta sekä punaisten että valkoisten näkökulmasta. Mitä isoisä/isä/isoäiti/äiti/sukulainen ovat kertoneet jälkipolville.

Näyttelysermeissä on asiakirjoista, muistitiedosta ja sukujen valokuva-albumeista laadittuja kertomuksia. Vitriineissä on alkuperäisiä asiakirjoja, muistoesineitä vankileireiltä ja muuta aikalaismateriaalia ja mm. museolta lainattu vuoroneuvos Petteri Forsströmin suojeluskuntapuku.

-Sodassa olivat vastakkain punaiset ja valkoiset, työläiset ja porvarit, köyhät ja rikkaat, maattomat ja tilalliset. Sisällissota ei alkanut mitenkään yllättäen, vaan oli pitkän kehityksen tulos:

Suomi oli alkanut teollistua 1800-luvun puolivälin jälkeen, ja oli syntynyt luokkayhteiskunta. Kaupungeissa tehtaiden työläiset elivät kurjalla palkalla kurjissa oloissa. Maaseudulla talonpojat vaurastuivat teollisuuden ostaessa raaka-aineeksi puuta, mutta suuri tilattomien joukko pysyi köyhinä, kertoo Koskinen.

-Helmikuun vallankumous 1917 kaatoi Venäjän keisarin Nikolai II:n. Väliaikainen hallitus ei saanut tilannetta hallintaansa, ja Venäjä oli sekasortoisessa tilassa. Elintarvikkeista oli pulaa, ja elintarvikepulasta kärsivät eniten teollisuuden työläiset. Vallankumouksen seurauksena Suomessa ei ollut enää poliisia, eikä venäläinen sotaväki ollut kenenkään hallinnassa. Työläiset ja porvarit perustivat omia aseellisia joukkojaan. Lokakuun vallankumous nosti Venäjällä Leninin ja bolsevikit valtaan. Työläiset aloittivat marraskuussa yleislakon, joka lisäsi levottomuutta ja väkivaltaisuuksia. Vallankumous alkoi kangastella monen mielessä.

-Svinhufvudin porvarillinen senaatti (hallitus) lujitti suhteitaan valkoisiin suojeluskuntiin, ja tämä nähtiin toisella puolella luokkasodan valmisteluna. Tammikuun 25. päivänä 1918 Suomen senaatti ilmoitti suojeluskunnat eli valkokaartit omiksi joukoikseen. Näitä joukkoja johtamaan asetettiin Mannerheim. Punaisten puolella vallankumouksen alkamisen merkiksi nostettiin punainen lyhty Helsingin työväentalon torniin 26.1. klo 23, kertoo Koskinen.

 

Punaiset Lohjalla

Tyypillinen Lohjan punakaartilainen oli naimaton, vähän yli kaksikymmenvuotias mies. Nuorimmat olivat 16-vuotiaita, vanhimmat yli 60-vuotiaita. Vanhin rintamalla taistellut oli 55-vuotias. Eri lähteistä löytyi 236 Lohjan punakaartin toimintaan osallistunutta henkilöä, jotka kuolivat kansalaissodan seurauksena. Todellinen lukumäärä on suurempi. Punaisia kaatui rintamilla 41, suurin osa Lahden suunnalla. Kuolleista 130 kuoli vankileireillä tai heti vapauduttuaan. Kuusi teloitettiin Lahden ja Suomenlinnan vankileireillä, 47 ammuttiin kenttäoikeuden tuomiolla tai ilman Lohjalla ja lähiympäristön kunnissa. Kuusi katosi loppuselvittelyissä ja kaksi ammuttiin pakomatkalla sodan jälkeen. Epämääräisissä olosuhteissa kuoli neljä lohjalaista. Viitisensataa lohjalaista sai tuomion valtiorikosoikeuksissa. Tavallisin tuomio oli kolme vuotta kuritushuonetta, jolloin tuomio oli useimmiten ehdollinen. Ehdottoman tuomion saaneet saattoivat anoa armoa valtiorikosylioikeudelta. Samoissa tehtävissä toimineet saattoivat saada aivan erilaisia tuomioita. Kaikkiin rangaistuksiin liittyi kansalaisluottamuksen menetys, mikä merkitsi myös äänestysoikeuden menetystä.

 

Valkoiset Lohjalla

Ensimmäiset valkoiset, kaksi maanviljelijää, kuolivat Karkkilan suunnalla pyrkiessään rintamalle. Rusthollari Oskar Teodor Karnakoski kuoli 4.2. matkalla valkoisten puolelle Lohjan asemalla. Hän kaatui tulitaistelussa Vihdin lentävän osaston kanssa. Helmikuun aikana jäi Yläneellä kiinni matkalla Virkkalasta valkoisten puolelle kalkkitehtaan insinööri sekä Ab Vitrum Oy:n toimitusjohtaja, ja heidät ammuttiin. Virkkalassa ammuttiin helmikuussa 1918 Lohjan kalkkitehtaan työnjohtaja, porvoolainen pehtori, Maksjoen Kettu-virkatalon vouti. Lohjankylässä murhattiin ylioppilas Hårdh, ja viimeisin helmikuun murhista tapahtui Koikkala-Vaanilan alueella, missä maanviljelijä Savola ammuttiin rekeen tämän ollessa vaimonsa kanssa matkalla ilmoittautumaan Koikkala-Vaanilan kyläkaartin esikuntaan. Vain yksi surmatyö tehtiin Lohjalla huhtikuun

väkivaltaisuuksien aikana, kun punaiset tiesivät lopun lähenevän. Tuolloin ammuttiin Karstulla 60-vuotias rusthollari Karl Dammert. Hänen murhaansa eivät punaisetkaan hyväksyneet, sanoipa joku työväentalolla tarkoittaen Dammertin murhaajaa, että ”se saatana olisi pitänyt itse tappaa”.