Lohjalainen tietokirjailija Harri Mustonen on kirjoittanut kenraalimajuri Gustaf ”Eka” Magnussonista elämäkerran Hävittäjäkomentaja Eka Magnusson (Koala-kustannus). Magnusson oli yksi niistä harvoista rintamakomentajista, jotka olivat varautuneet kesän 1944 suurhyökkäykseen. Aihe on siinä mielessä ajankohtainen, että tuosta Suomen kohtalonhetkestä on tänä kesänä kulunut 75 vuotta.

–Suomi pelastettiin silloin. Se on ihan tosiasia. Näitä asioita on aika ajoin hyvä tuoda esille. Hyvinvointivaltiomme olemassaolo ei ole itsestäänselvyys, vaan sen eteen on moni joutunut uhrautumaan, Mustonen sanoo.

–Nuorena luin sotakirjoja, mutta tässä välillä en ajatellut näitä asioita, kunnes viime vuosina olen taas perehtynyt aiheeseen ja alkanut miettiä, että tämä maa olisi aika eri jamassa, jos pahin olisi tapahtunut. Ei me tässä välttämättä kirjoiteltaisi mitä huvittaa, jos nämä kaverit eivät olisi silloin pistäneet vastaan, hän pohtii.

Taitava lentäjä ja avarakatseinen ihminen

Mustonen tutustui Magnussoniin, lentämiseen ja sotahistoriaan jo nuorena.

–Vietin kesiäni 60–70-luvuilla Joensuussa sodanaikaisen lentokentän ympäristössä, Pyhäselän rannalla, ja tutkin siellä mm. suoja-asemia. Nuoret miehet kiinnostuvat lentämisestä usein juuri ilmasotahistorian kautta. Magnusson mainittiin heti ensimmäisissä sotahistorian käsittelevissä kirjoissa, joita luin, joten hän on kummitellut mielessäni 70-luvulta lähtien, Mustonen naurahtaa.

–Magnusson oli lentäjä ja hävittäjätaktiikan kehittäjä, josta on kirjoitettu paljon ilmasotaa käsittelevissä kirjoissa, mutta elämäkertaa hänestä ei ollut tehty, vaikka hänen luomansa johtamisjärjestelmä ja suurhyökkäykseen valmistautuminen loivat hyvät edellytykset torjuntavoitolle, Mustonen taustoittaa kirjaprojektiaan.

Myös useat maanpuolustusjärjestöt näkivät aiheen tärkeäksi ja lähtivät tukemaan apurahan voimin Mustosen kirjaprojektia.

Mustonen keräsi tietoa Magnussonista mm. arkistosta ja haastattelemalla Magnussonin tyttäriä. Magnussonista muodostui kuva poikkeuksellisena ja avarakatseisena upseerina, josta kenelläkään ei ollut juuri pahaa sanottavaa toisin kuin monesta muusta silloisesta ilmavoimien upseerista, mutta hän oli myös oman päänsä pitävä vastarannankiiski.

Harri Mustonen on kirjoittanut elämäkerran hävittäjäkomentaja Gustaf ”Eka” Magnussonista, joka oli yksi niistä harvoista rintamakomentajista, jotka olivat varautuneet kesän 1944 suurhyökkäykseen.


Magnussonin johtamisjärjestelmän avulla Suomen vähät hävittäjät pystyivät taistelemaan ylivoimaa vastaan

Mustonen kertoo, että Suomella oli kesällä 1944 alle 100 hävittäjää, joista alle 50 oli ykkösluokkaa. Venäläisillä taas oli Kannaksen hyökkäyksessä mukana noin 1 500 etulinjan hävittäjää ja pommikonetta. Magnusson ymmärsi, kuinka tärkeää vähistä hävittäjistä on pitää kiinni ja välttää tappioita. Hänen ansiostaan Ilmavoimien hävittäjät pystyivätkin taistelemaan vastapuolen ylivoimaa vastaan ja aiheuttamaan hyökkääjälle tuntuvia tappioita.

–Hävittäjillämme ei pystytty ratkaisemaan tilannetta suurhyökkäyksessä, mutta niillä saatiin tuntuvia ilmasotavoittoja, kun vihollisen koneita saatiin pudotettua useampia kymmeniä päivittäin, minkä vuoksi venäläiset alkoivat arastella. Hävittäjät myös suojasivat ansiokkaasti omia pommikoneita. Yksikään niistä ei pudonnut silloin, kun Magnussonin koneet olivat suojaamassa, Mustonen kertoo.

Magnusson oli perehtynyt hävittäjien johtamiseen itsenäisesti 1930-luvulla.

–30-luvun alussa se oli vielä vähän sellaista hupilentelyä, jota Magnusson lähti kehittämään määrätietoisesti. Hän matkusti omalla kustannuksellaan Ranskan ja Saksan hävittäjäyksiköihin, toi oppeja mukanaan ja hioi taktiikan, jolla Suomi pärjäsi vähillä hävittäjillään, Mustonen avaa.

Magnusson kehitti etenkin viestintätekniikkaa.

–Hän kehitti hävittäjien ohjaamista maasta radiolla niin, että hävittäjät saadaan sinne, missä niitä tarvitaan, Mustonen avaa.

Ilmavoimien johto ei aluksi innostunut Magnussonin uudistusideoista, mutta sodassa hänen luomansa johtamisjärjestelmän merkitys nousi esille ja Magnussonille myönnettiin hänen ansioistaan Mannerheim-risti. 93-vuotiaana hänet ylennettiin vielä kenraalimajuriksi.

–Suurhyökkäykseen ei oltu valmistauduttu, eivätkä varustukset olleet kunnossa. Magnusson oli niitä ainoita, jotka tiesivät, että rajan takaa tullaan jossain vaiheessa kunnolla. Rivit saatiin kuitenkin ojennukseen, kun nähtiin, kuinka paha tilanne on. Ymmärrettiin, että paha periin, jos vastaan ei pistetä, Mustonen toteaa.

Tekeillä kirja Lauri Nissisestä

Mustosen ensimmäinen teos Harmon-lentäjät; Suomen ilmailun uranuurtajat valittiin vuoden 2015 ilmailukirjaksi. Tällä hetkellä hänellä on työn alla kolmas kirja: Kohtalona taivas – Hävittäjälentäjä Lauri Nissisen tarina. Se valmistuu jouluksi. Idea teoksen kirjoittamisesta syntyi Kaarteen Sotamuseossa pidetyssä esitelmätilaisuudessa, joka koski Mannerheim-ristin ritareita.

–Keskustelin Kalervo Kaarteen kanssa ja hän kertoi etsivänsä henkilöä, joka kirjoittaisi Nissisestä kirjan. Kaarteella on kokoelmissaan Nissisen kirjeitä ja päiväkirjoja jatkosodan ajalta. Totesin aineiston niin ainutlaatuiseksi, että tästä lentäjästä pitää päästä kertomaan. Kirjeet ovat niin välittömiä, kertovat paljon ihmisestä ja tuovat sen ajan tapahtumat lähelle. Kirjeissä kosketti mm. yhteisöllisyys, joka tuntuu nykyään uskomattomalta. Silloin ei ajateltu omaa etua, Mustonen sanoo.

Magnusson selvisi sodasta, mutta Nissiselle kävi huonommin. Hän menehtyi, kun toinen hävittäjä ammuttiin alas ja se putosi Nissisen lentämän koneen päälle.

SMS