Tiina Mahlamäki Lohjan pääkirjastossa 

Tiina Mahlamäki kertoo Kersti Bergrothin elämäkerran kirjoittamisesta Lohjan pääkirjaston Järnefeltinsalissa maanantaina 25.2. klo 18.00 alkaen. Tilaisuuden järjestää Eeva Joenpelto -seura yhteistyössä Lohjan kaupunginkirjaston kanssa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tiina Mahlamäki on uskontotieteen yliopistonlehtori Turun yliopiston historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksella. Hän…

Kirjakekkerit tarjoaa kulttuuria kaikille

Koko perheen kirjallisuustapahtuma Kirjakekkerit järjestetään jälleen  maaliskuun alussa. Tapahtuma on kasvanut yhden päivän tilaisuudesta  koko viikon kestäväksi festivaaliksi ja ajankohta on 4. – 9.  maaliskuuta. Suurin osa ohjelmasta tapahtuu Karjaalla, mutta myös muualla Raaseporissa saadaan nauttia Kirjakekkereiden ohjelmasta.  -Tämän vuoden Kirjakekkerit on järjestyksessään seitsemäs ja teema…

Uusi kirjoittajapiiri aloittaa Mäntynummen kirjastossa tammikuussa

Oletko 15–150-vuotias kirjoittamisesta innostunut ihminen? Kirjoitteletko runoja, asiatekstiä, novelleja, blogia tai mitä tahansa? Mäntynummen kirjastossa aloittaa tammikuussa 2019 uusi kirjoittajapiiri. Tervetuloa keskustelemaan kirjoittamisesta ja omista teksteistämme hyvässä hengessä. Tutustumme myös kirjoittamisoppaisiin. Kirjoittajapiiri kokoontuu joka toinen tiistai klo 17.30-19.00 Mäntynummen kirjaston Mediateekissa osoitteessa…

Runoja elämän vuoristoradan varrelta

Lohjalaisen Riina Roosin runokirjojen teemat kumpuavat hänen omasta elämästään ja kokemuksistaan. Joukkoon mahtuu niin melankoliaa kuin toivoakin, erilaisia tunteita elämän vuoristoradan varrelta. Mediapinta on julkaissut häneltä kaksi runokirjaa. –Runoni ovat pääasiassa synkkiä, melankolisia ja surullisia. Ne nousevat omasta eletystä elämästäni. Minua on…

Kirjailija Anneli Kanto Lohjan pääkirjastossa

Kirjailija Anneli Kanto vierailee Lohjan pääkirjaston Järnefeltinsalissa (Karstuntie 3) torstaina 25.10. klo 18:00. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Anneli Kanto on toimittaja, joka on kirjoittanut romaaneja, käsikirjoituksia, televisiosarjoja, näytelmiä, fantasiaa, lastenkirjoja… Kannon ensimmäinen romaani Piru, kreivi, noita ja näyttelijä ilmestyi vuonna 2007. Sen jälkeen…

Elämän kuoppien kautta löytyi innostus kirjoittamiseen

Lohjalainen Nina Nordberg löysi kirjoittamisen, kun hänellä oli tarve käsitellä elämänkokemuksiaan ja ajatuksiaan. Vähitellen teksteistä syntyi esikoisteos, romaani Onnellisten alkujen maa, jonka Nordberg julkaisi omakustanteena. -Kirjoittaminen alkoi pari vuotta sitten tyhjästä. Aiemmin en ollut harrastanut kirjoittamista tai saanut siihen mitään koulutusta. Elin…

Soturikissa-päivä Lohjan pääkirjastossa

Lohjan pääkirjastossa vietetään Soturikissa-päivää la 15.9. klo 10.00-14.00. Päivän aikana kirjastossa on tarjolla monenlaista tekemistä Erin Hunterin kirjasarjaan liittyen. Tapahtumassa voi osallistua pinssi- ja naamaripajoihin, ratkoa tietokilpailuja ja arpoa itselleen oman Soturikissanimen. Kirjastossa pääsee myös värittämään klaanikarttoja ja ottamaan itsestään kissaselfien. Kaikille…

Tarinoita ja tunnelmia Irlannista

Leena-Kaisa Laakso ihastui Irlantiin jo 1990-luvulla. Kirjallaan hän haluaa välittää lukijoille Irlannin länsirannikon tunnelmia ja kertoa siellä asuvista ihmisistä ja kulttuurista.   Lohjalaisen vapaan kirjoittajan, toimittajan ja luovan kirjoittamisen ohjaajan Leena-Kaisa Laakson unelma toteutui viime toukokuussa, kun hänen kirjansa Tämän maailman reunalla…

Sammatin suojeluskunnan vaiheita on koottu kirjaksi

Toivo Haatio: Sammatin Suojeluskunnan neljännesvuosisata – Vähän oli sitä pienempiä, mutta huonompia paljon Sammatin suojeluskunnan historia on läpileikkaus yhdistyksen neljännesvuosisadasta. Monenlaista ehti tapahtua ennen kuin yhdistys lakkautettiin vauhtiin päästyään. Näihin päiviin säilynyt ja näkyvimpiä hankkeita lienevät Lohilammentien varrella olevat Sammatin urheilukenttä ja Maamiesseurantalo Sampaala,…