Lohjan kahviloiden ainutlaatuista yhteistapahtumaa onkin vietetty Lohjalla jo vuodesta 2014 lähtien. Kahvilapäivästä on vuosien saatossa tullut merkittävä osa Lohjan kahvikulttuuria, joka tunnetaan jo ympäri Suomen. Café Lauri voitti Pauligin Suomen parhaan kahvilan tittelin vuonna 2015. Tänä vuonna käytössä olleen kahvilapäivä logo nähtiin ensi kertaa tapahtumassa vuonna 2018 ja koko yli kymmenen vuotisen historian ajan Lohjan kahvilapäivä on ollut pitkälti paikallisten kahvilayrittäjien oma päivä, mutta nyt tuo saattaa osittain muuttua?
Tiedätkö, mikä oli Kahvilapäivän alkuperäinen idea? Saada ihmiset lähtemään kierrokselle tutustumaan eri kahviloihin ja nauttimaan erilaisista tuotteista.
Tavat muuttuvat – niin myös kahvinjuominen
Mediassa on kerrottu, että suomalaisten kahvinjuonti on vähentynyt jo useita vuosia putkeen. Samalla on ollut nähtävillä, että Lohjallakin kahvilakulttuuri on muuttunut ja kilpailutilanne on muodostunut aivan erilaiseksi kuin mitä se oli vuonna 2015. Lohjan kahvilapäivän idea on lähtöisin Café Laurin ja St Honorén yrittäjiltä, ja näistä Cafe Laurin Jukka Turunen ja Timo Ranta ovat olleet jo jonkin aikaa ansaitulla eläkkeellä, ja muutenkin alkuperäinen aktiiviporukka on vaihtunut varsin täydellisesti vuosien aikana.
– Silloin 2010-luvun alkupuolella oli aivan uutta, että kahvilalla oli a-oikeudet, ja että kahvilassa oli tapahtumia, muistelivat Jukka ja Timo menneitä vuosia tavatessamme heidät viime viikolla.
– Kahvilapäivän alkuaikoina ei Lohjalla ollut varsinaisesti yhtäkään ketjukahvilaa. Jokainen kahvila oli paikallisen yrittäjän omaa toimintaa. Vuosien mittaan kahviloita tuli tapahtumaan mukaan lisää ja viime vuosina suurin osa kahviloista onkin ollut kesäkahviloita, joita on kesäaikaan avoimena ympäri Lohjaa. Kahvilapäivä on mukautunut vuosien varrella muuttuneeseen tilanteeseen.
Jo ensimmäisillä kerroilla kahvilapäivän osallistujat tulivat eri puolilta Lohjaa, yhtenäkään vuotena kahvilapäivä ei ole rajoittunut vain pelkästään Lohjan keskustan osioihin, joten tapahtuma on ollut todella koko Lohjaa koskeva.
– Aivan kuten kahvilapäivä on kehittynyt, tulee jokaisen kahvilan kehittää omaa liiketoimintaansa ja tuotteitaan jatkuvasti vastaamaan markkinatilannetta ja asiakkaiden odotuksia, miettivät Jukka ja Timo nykyaikaa ja heidänkin omaa kahvilahistoriaansa.
– Oma työ ja omat ajatukset tuovat paikalle sen oman tyyliin ja sitä kautta myös brändin, jonka varaan voi rakentaa myös markkinoinnin sekä tulevaisuuteen kohdistuvan suunnittelun. Ilman suunnitelmallisuutta, ei voi tulla hyvä kokonaisuutta.
Mikä tekee kahvilasta hyvän
Hyvä kahvila on muutakin kuin vain kahvia. Se on kokonaisuus, mikä koostuu kahvilan sijainnista, palvelusta ja itse tuotteesta. Kahvila voi olla vaikka kuinka hieno ulospäin, mutta siitä ei koskaan tule kovinkaan suosittu, tai vastaavasti kahvila voi ulospäin olla jopa hieman raihnaisen näköinen, mutta siitä voi tulla kuitenkin todella suosittu.
– Iso osa kahvilan menestyksestä tulee henkilöistä, ja siitä tunnelmasta, mikä kahvilassa on. Tuotteissa taas itsetehdyt tuotteet ovat aivan eri asia, kuin tukusta haettujen tuotteiden lämmittäminen. Se ei tarkoita sitä, että tukun tuotteet ovat erilaisia, ne voivat jopa olla parempia kuin itse tehdyt, mutta kahvilan ja samalla ravintoloiden iso osa omasta brändistä tulee itse tekemisen kautta, ei ostopalveluista, miettivät Jukka ja Timo kahviloiden mahdollisuuksia menestymiselle.
Hyvänkin kahvilan pitää kuitenkin olla aktiivinen myös ulospäin. 2020-luvulla jokaisella paikallisella yrityksellä on useita erilaisia kanavia tulla esille, ja samalla jokaisen yrittäjän on hyvä ymmärtää, että kanavia on useita, eikä yksi markkinointikanava tänä päivänä enää riitä, tai tuloksena on omassa markkinointikuplassa eläminen, joka pidemmän päälle ei ole hyväksi liiketoiminnalle.
Kesätapahtuma Kahvilapäivä
Kahvilapäivä on koko historiansa ajan ollut paikallisten yrittäjien yhteisponnistus ja se on sijoittunut aivan kesäkuun alkuun, torstaille. Lohjan matkailulla on ollut suuri merkitys Kahvilapäivän jatkuvuuden kannalta, koska matkailu on se kahvilat yhdistävä tekijä, siksi kysyimmekin Lohjan nykyiseltä matkailupäälliköltä, millainen Kahvilapäivä meille on tulossa 2025?
– Kahvilapäivä on Lohjan oma hyvin persoonallinen herkuttelutapahtuma, jota vietetään vuosittain kesäkuussa. Tapahtumassa on mukana lukuisia kahviloita, ja matkan varrella toki mukaan tulee uusia ja joskus joku voi lopettaakin. On ollut kurja kuulla lohjalaisille tärkeän kahvilan lopettamisesta (Cafe Lauri). Kahvilapäivän perinne kuitenkin jatkuu, ja itseasiassa kahvilatoimijat ovat ideoineet kahvilapäivän venyttämistä hieman laajemmaksi kuin mihin on totuttu. Tätä konseptia lähtivät ideoimaan torstain matkailuaamiaisella mm. SSO, kahvila Liisa, Villa Kokkokallio ja useat muut paikalliset matkailuaamiaiselle osallistuneet kahvila- ja ravintolayrittäjät. Kahvilapäivä tulee olemaan jatkossakin kahviloiden oma tapahtuma, jota Lohjan Matkailu tukee osaltaan yrittäjien toiveita mukailleen. Alkuvaiheessa matkailu toimii kokoavana tahona ja on tarvittaessa ja pyydettäessä mukana ideoimassa. Varmastikin matkailu osallistuu myös markkinointiin osana kaupungin elinvoiman esille nostoa, kertoili Jarkko Koskenmäki Lohjan matkailusta.
Vuosien varrella Kahvilapäivän yhteydessä on nähty niin toritapahtumaa, kuin kahvipassia ja kiertäviä esiintyjiä kahvilasta toiseen, kahvimaisteluita yms. Mitä sinä odotat ensi vuoden kahvilapäivältä?



