Maalaisseuran perustamisesta keskusteltiin Pusulassa, kuten muissakin Uudenmaan pitäjissä, 1900-luvun vaihteessa. Vuonna 1902 tehtiin yksimielinen päätös ryhtyä tuumasta toimeen ja perustaa maamiesseura. Ensimmäiseksi esimieheksi valittiin Felix Sundman.

Säännöiksi otettiin Pellervon mallisäännöt. Toiminta oli seurassa ihanteellista. Niinpä seuraavana vuonna oli jo esimiehenä ylioppilas Pertti Sundman, Felixin poika. Seura ei siis ollut varattu vain maanviljelijöille. Niinpä vuonna 1902 esimerkiksi jäsenkuntaan kuuluivat muun muassa kirkkoherra K. H. Lindfors, ylioppilas P. Sundman, yksi torppari ja yksi kauppias.

Paavo Juvankoski tuli Pusulan maamiesseuran esimieheksi vuonna 1914. Hän oli seutukunnalla vaikuttaja, joka oli mukana kaikissa keskeisissä asioissa mm. kunnanvaltuustossa, ja hän hankki myös ensimmäisen kuorma-auton pitäjässä.

Pusulan suomalainen seura lahjoitti maamiesseuralle Ahjolan. Seuralla oli nyt oma talo, jossa nostaa maahenkeä. Pusulassa keskusteltiin myös sähköosuuskunnan perustamisesta, mikä toteutui vuonna 1918. Sähkön tarve oli maaseudulla tullut esiin sekä maataloudessa että kotitaloudessa. Niin ikään keskusteltiin omasta palovakuutusyhtiöstä, joka perustettiinkin 7.1.1908, ja samassa kokouksessa keskusteltiin vielä osuuskaupan tarpeellisuudesta.

Kun vuonna 1901 kesän sato Sammatissa oli jäänyt huonoksi, se sysäsi ajatusta maamiesseurasta eteenpäin. Sammatin kunnan kansakoululle saavuttiin pohtimaan tilannetta. K. Malmgren valittiin kirjurin ja puheenjohtajan yhdistettyyn virkaan. Sammatti oli pieni pitäjä, jossa viljelykset olivat verrattain pieniä ja epätasaisia. Maat olivat suurimmaksi osaksi hiekkamaita. Viljelyspinta-ala oli maamiesseuran perustamisen aikaan vain 1 000 hehtaaria.

Maahenkeä ja taloudellista aloitteellisuutta kuitenkin riitti. Niinpä vuonna 1907 perustettiin lopulta osuuskassa. Sammatin osuuskauppa oli vuorossa vuonna 1922. Yhdessä Karjalohjan kanssa rakennettiin osuusmeijeri.

Sammatin maat poikkesivat hiukan perinteisistä Uudenmaan savista. Ne olivat paljolti hiekkamaita ja siksi sopivat juurikkaan viljelykseen, jota harrastettiin ahkerasti. Sammatissa maamiesseuratyö noudatti muita maamiesseuroja. Uudellamaalla kyntökilpailut esimerkiksi pidettiin vuonna 1903 monen muun pitäjän mallin mukaan.

Lohjallekin maamiesseura

Lohja oli suomenkielinen pitäjä. Aikanaan perustetut seurat sammuivat ja Lohjan ja Siuntion maamiesseura, joka oli perustettu jo 1880-luvulla, oli jo kuopattu vuosisadan alussa.

Lohjan pohjoisen maamiesseuran perustavassa kokouksessa vuonna 1906 oli läsnä lähinnä suurtilallisia. Vain vähän talonpoikaista väestöä oli paikalla. Kokouksen puheenjohtajaksi tuli tilanhoitaja P. Savola Vaanilasta. Seuraan pääsi jokainen hyvämaineinen täysi-ikäinen kansalainen. Lohja on maaperältään ja sijainniltaan otollista seutua maanviljelykselle. Siellä oli tietä osoittavia kartanoita, kuten Vaanila, muita varakkaita tilanomistajia, kuten valtion agronomi Karl Forsberg, jotka eivät kuitenkaan aikanaan nähneet pienempien tilojen puutteita – ainakaan riittävässä määrin.

Vuonna 1918 Lohjan seuran toiminta tyrehtyi. Sodan jälkeen aloitettiin seuraa uudestaan pyörittämään.

Nummen maamiesseura elpyi

Nummella elvytettiin 21.2.1915 vanha maamiesseura, joka oli jo Kaarle Ojasen aikaan luotu, mutta nukahtanut sitten.

Seuran henkiin herättämiskokous pidettiin vuonna 1915 osuusmeijerissä. Seuran johtokuntaan tulivat pitäjän vahvimmat maatalousmiehet Kaarle Ojanen, J. Aarnio, Rikhard Laine, Frans Sarjakoski, W. Hrimaly, Aksel Sarjakoski ja K. Sävelkoski.

Sarjakoskesta tuli maamiesseuran seuraava puheenjohtaja Kaarle Ojasen jälkeen tärkeään ja viljavaan maatalouspitäjään. Jos Elimäki oli kuin Suomen Hollanti, niin Nummi oli kuin Suomen Tanska. Pitäjä oli nummea sanansa mukaisesti. Sen läpi kulki harju, joka vaikutti paitsi liikkumiseen myös maatalouteen.

Hannu Huvinen