Neidonkeidas-hankkeen toteutettavuusselvityksestä järjestetään yleisötilaisuus 4.2. kello 17.30 etäyhteyden välityksellä.

Neidonkeidas on Lohjalla, Harjun urheilukeskuksessa aivan keskustan tuntumassa oleva uimahallikiinteistö. Harjun urheilukeskuksessa on lisäksi yleisurheilukenttä, jäähalli ja Harjun ulkoilureitistön lähtöpaikka. Lohjan kaupunki on valmistellut Neidonkeitaan uimahallin peruskorjausta tulevien vuosien osalta sekä sen kehittämistä monipuoliseksi vesiliikuntakeskukseksi.

Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän harjun kampusalueelle jää kampusalueen uudisrakentamisen ja saneerauksen seurauksena tyhjilleen ja vaille käyttötarkoitusta jää myös ns. metallihalli, jonka kohdalle olisi mahdollista esimerkiksi toteuttaa kerrostaloja järvinäköaloilla.

Osapuolet ovat yhteistyössä selvittäneet Finesco Capital Oy:n avulla harjun ja Neidonkeitaan alueen soveltuvuutta kannattavalle ja vetovoimaiselle hotellitoiminnalle, paikallisille viihde- ja liikuntapalveluille sekä asuntorakentamiselle. Samalla on selvitetty Neidonkeitaan ja Lohjanjärven Aurlahden yhteyttä sekä Aurlahden palvelujen kehittämistä vetovoimaiseksi palvelukokonaisuudeksi. Aurlahden osalta on harjun alueelle vaihtoehtona myös selvitetty soveltuvuutta kannattavalle ja vetovoimaiselle hotellitoiminnalle sekä paikallisille viihde- ja liikuntapalveluille.

Hankkeesta on valmistunut toteutettavuusselvitys, jonka tuloksia tilaisuudessa esitellään. Mitään päätöksiä ei ole hankkeesta vielä tehty ja Lohjan kaupunki haluaakin nyt kuulla laajasti asukkaiden mielipiteitä.

Neidonkeidas-hankkeen toteutettavuusselvityksen tilaisuus järjestetään Teams Live -tapahtumana. Linkki osallistumiseen löytyy Lohjan kaupungin verkkosivuilta. Voit osallistua tilaisuuteen verkon kautta, vaikka sinulla ei olisi Microsoft Teams -työkalua asennettuna koneellesi. Tilaisuudessa on mahdollista esittää kysymyksiä kirjallisesti.

Tilaisuuden ohjelma: kello 17.30 tilaisuuden avaus (valtuuston puheenjohtaja Joona Räsänen), 17.40 Neidonkeidas-hankkeen perusajatus (Kari Järvenpää, Finesco Capital Oy), 17.55 Neidonkeitaan alustavat vertailukustannusarviot (projektipäällikkö Anitta Nuutinen, Ramboll CM Oy), 18.10 Neidonkeidas-hankkeen vaihtoehdot ja ratkaisuehdotus (Kari Järvenpää, Finesco Capital Oy), 18.30 kysymykset ja keskustelu, 19.20 tilaisuuden päätössanat (Joona Räsänen), 19.30 seminaarin päätös.