Nuorten päihteidenkäyttö ja Lohjan maine päihdekaupunkina ovat puhuttaneet paikallislehdistössä alkuvuoden aikana. Lohjalla tehtiin jo 2000-luvun alussa päätös tarjota nuorille säännönmukaista päihdevalistusta – tai nykypäivänä päihdekasvatusta. Kunta on kasvanut tämän jälkeen niin asukasmäärän kuin etäisyyksienkin osalta, mutta nuorisotyössä on haluttu pitää kiinni ajatuksesta, jonka mukaan kaikki koululaiset ovat oikeutettuja samaan palveluun. Niinpä tänäkin lukuvuonna on syksyllä juteltu kasiluokkalaisten kanssa yläkoulumaailman ilmiöstä, osallistettu seiskoja ja ysejä Ehyt ry:n HUBU-tunneilla ja nyt kevään korvalla käyty kuuntelemassa kuudesluokkalaisten ajatuksia päihteistä ja arvailuja niiden roolista yläkoululaisen elämässä. Keräsin tähän teille lukijoille osuvimmat kommentit kutosten keskusteluista – sekä muutaman faktan niiden pohjalle.

”Jonnet juovat energiajuomia. K-kaupat eivät myy alle 16-vuotiaille.”

Kyllä, tunneilla puhutaan myös energiajuomista. Miksikö? Tähän oppilaatkin osaavat poikkeuksetta

pähkäillä vastauksen. Energiajuomat koukuttavat, ne piristävät (eli vaikuttava aivotoimintaan),

elämänhallintaan ja myös niiden käyttö on joskus imagokysymys ja ryhmäilmiö. Energiajuomat ovatkin tunneilla yleensä se aihe, joka on lähimpänä kutosten kokemusmaailmaa ja niiden statuksesta jutellaan paljon. Kovin usein ei uskalleta myöntää, että niiden juominen olisi mitenkään siisti juttu. Ikärajatkin puhuttavat ja jännittävää kyllä, suurin osa kutosista pitää kauppojen omia, vapaaehtoisia rajoituksia perusteltuina. Olisiko Lohjan kauppiaillakin siis paikallaan tarkistaa linjan yhteneväisyyttä?

”Heikentää suorituskykyä. Tulee syöpä.”

Tupakan haitoista ei tädin tarvitse kutosia valistaa, sillä vastaukset tulevat kuin liukuhihnalta.

Yläkoululaisten tupakoinnin yleisyys aiheuttaa välillä vielä pientä epävarmuutta, mutta suurin osa tietää, ettei tupakka todellakaan ole se juttu, vaan hyvin pienen piirin harrastus. Empatiaa tätä ryhmääkin kohtaan löytyy, mutta ryhmäpainetta tupakoinnin aloittamiseen ei omalla kohdalla yleensä pelätä. Ja hyvä niin, tupakointi onkin yläkoululaisten keskuudessa laskenut ennätyksellisen alhaisiin lukemiin.

”…ja sitten se Odens”

Niin. Sitten on se Odens. Bränditehtailu osoittaa tässäkin voimansa. Tämä on ehdottomasti se kevään tuotemerkki, joka löytyy lähes jokaisen luokan huulilta (ei onneksi vielä kirjaimellisesti). Mikä meidän aikuisten rooli tässä sitten on? Puhua, kysyä, haastaa, kyseenalaistaa ja ennen kaikkea pohtia sitä, millaista keskustelua itse aikuisten kesken aiheesta käy. Nuuska ei ole siisti juttu. Nuuska ei ole tavoiteltava juttu. Kyllä, aikuinen sitä saattaa käyttää ja ottaa silloin vastuun siitä, mutta nuuskamerkin elävänä mainoksena toimiminen, vieläpä ilman asianmukaista korvausta, ei ole välttämättä se paras valinta.

”Ei saa juoda liikaa (pitää tietää sopivan juomisen määrä ja pystyä hallitsemaan itseä)”

Alkoholi ja sen käytöstä keskustelu kutosten kanssa kertoo itse asiassa enemmän meidän aikuisten kuin nuorten alkoholikulttuurista. Suomalaisen kliseet suruun ja ongelmiin huomisesta kyllä tunnistetaan hyvin, mutta nuoria ei pidetä enää kovin potentiaalisina kännääjinä. Tilastot tukevat tässäkin kutosten kokemusta, sillä luvut yläkoululaisten alkoholinkäytöstä ovat ennätyksellisen alhaisia. Aikuisten käyttö ja sen kohtuullisuus sen sijaan puhuttavat oppilaita. Yhteinen näky tuntuu kaikilla olevan sama: aikuisen on ok ottaa saunakalja tai kaksi, mutta kontrollin on syytä säilyä ja juhannukselle ei kaivata enää yhtään uutta hukkumistilastoa. Piste.

”Onko se tyhmää polttaa ja joutuuko siitä laitokselle?

Ei siis tupakasta, vaan siitä toisesta eli kannabiksesta. Muista huumeista ei kutosten kanssa lyhyttä tunnin virittelyä lukuun ottamatta puhutakaan ja moni myös arvaa miksi. Ne kun ovat yläkoululaisen kokemusmaailmasta vielä verrattain kaukana, vaikka ryhmään toki aina poikkeuksiakin sattuu. Ei se kannabiskaan kaikkia kirjaimellisesti kosketa, mutta media ja uutiset herättävät silti monessa kysymyksiä aiheesta. Kannabiksen kohdalla keskitytäänkin paitsi itse aineen riskeihin myös käytön laittomuuden mukanaan tuomiin näkökulmiin. Ei pelotella, eikä maalailla piruja seinille, mutta kerrotaan jotta tämmöistäkin on ja se voi tulla vastaan ihan odottamatta.

Entäs te aikuiset, huoltajat ja muut lapsille tärkeät ihmiset? Teille olisi oikeastaan vain yksi toive. Jatkakaa keskustelua kotona. Puhukaa, mutta ennen kaikkea kuunnelkaa, avoimin mielin ja tuomitsematta. Kun ajatukset, oletukset, pelot ja ihanteet on tuotu ensin rohkeasti pöytään, on hyvä lähteä etsimään todellista faktatietoa. Sekin on loppujen lopuksi aika yksinkertaista: vaikka kaikelle kokeilulle löytyy syitä, joita voi ymmärtää, yksikään edellä mainituista tuotteista ei ole kasvavalle lapselle tai nuorelle terveellinen, turvallinen tai millään tavalla terveyttä edistävä.

Kevättä odotellen

Helena Sipiläinen

Nuorisokeskuksen päihdetyöntekijä