Kiintiöpakolaiset ja koulutoiminnan järjestäminen valtuustossa

Lohjan kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan 11.11. mm. kiintiöpakolaisten vastaanottamista Lohjalle, koulutoiminnan järjestämisen periaatteita, ensi vuoden veroprosentteja ja valtuuston kokoa. Käänteitä koettiin etenkin pakolaisia koskevassa asiassa jo kaupunginhallituksen käsittelyssä. Tuolloin kaupunginjohtajan päätösesityksen mukaan kaupunki olisi sitoutunut ottamaan Lohjalle vuosittain 5–8 ruokakuntaa ja enintään 30…

Kiintiöpakolaiset viihtyvät hyvin Lohjalla

Lohjalle on muuttanut vuoden 2019 pakolaiskiintiössä 9 syyrialaista ja 11 eritrealaista. Heidän lisäkseen yksi kuuden hengen syyrialaisperhe vuoden 2019 kiintiöstä odottaa vielä pääsyä Lohjalle. Lohjan kaupungin maahanmuuttajakoordinaattori Heikki Kerkkänen kertoo, että YK:n pakolaisjärjestö UNHCR ehdottaa tiettyjä henkilöitä kiintiöpakolaisiksi eri valtioille. Viime vuonna…