Sami-Matti Trogen kovatasoiseen esports-formulasarjaan

Sami-Matti Trogen on valittu edustamaan Williams Esports -tiimiä uuteen, äärimmäisen kovatasoiseen esports-sarjaan, VCO ProSIM SERIES. Sarjassa kilpailevat yhdessä niin kansainvälisesti menestyneet kilpakuljettajat kuin maailman parhaat esports-kuljettajatkin. 44 tiimiä lähtee tavoittelemaan mestaruutta tässä marraskuun 18. päivänä alkavassa kahdeksanosaisessa sarjassa, jossa palkintorahapotti on yhteensä…

Autourheilulupaus Sami-Matti Trogen valmiina menestysjahtiin

Sami-Matti Trogen on allekirjoittanut sopimuksen rallicrossin MM-sarjan yhteydessä ajettavaan RX2-sarjaan. Samalla Trogen teki managerointisopimuksen Jussi Pinomäen kanssa vahvistaakseen uransa jatkoa. Nuori kuljettaja lähtee kauteen 2019 tavoitteenaan menestyä. Kaudella 2018 Sami-Matti Trogen ajoi vajaan kauden RX2-sarjassa ja loppukaudesta tuli kolme finaalipaikkaa, joista yksi…

Sami-Matti Trogen jahtaa RX Academyn mestaruutta, sarjan finaali ajetaan Ruotsissa viikonloppuna

RX Academyn kausi huipentuu Ruotsissa tulevana viikonloppuna. Kaksi edellistä osakilpailua voittanut Sami-Matti Trogen on noussut kuumimmaksi mestariehdokkaaksi ja lähtee kilpailuun sarjan ykköspaikalta, tavoitteenaan vain ja ainoastaan mestaruus. – Olen täysin uuden tilanteen edessä.  Sarjan finaali, olen johdossa ja panokset ovat todella isot.…