Asukkaat urakoivat talkoilla luistelujään

– Ojaniitun koululaiset pääsevät sittenkin luistelemaan. Ojaniitun alueella Nummentakana heräsi hämmennys tammikuun lopulla, kun koulun viereiselle tekonurmikentälle ei luistelukenttää kuulunutkaan, vaikka talvikelit olivat mitä parhaimmat. Ojaniitussa sijaitsee noin 250 oppilaan koulu ja lähes 200 lapsen päiväkoti, ja alueella asuu runsaasti myös lapsiperheitä,…

Karjalohjalla yhteistyön tuloksena syntyi jouluseimi

Karjalohjalla kyläläiset yhdistivät voimansa ja rakensivat talkoilla jouluseimen. Talli on Kalle Kärkkään käsialaa. Josef ja Maria ovat jäseniään liikuttelevia metrin mittaisia nukkeja, osat puuta, nivelet rautaa ja pää styroksia. Nukkemaakari Nina Nyman teki kasvot ja ompelija Kirsti Niskala vaatteet. Jeesus-vauva on tehty…

Lohja3DHackathonin voittaja 3DCamp

Lohja3DHackathon keräsi perjantaina 27.4. Plastexin Luovan Talouden Tehtaalle kuutisenkymmentä henkilöä. Osallistujista koottiin kuusi 5-6 hengen tiimiä kilpailemaan ratkaisuehdotuksesta Plastexin antamaan haasteeseen. Työskentelyn päätteeksi tiimit esittelivät kuusi erilaista ratkaisuehdotusta. Voittajatiimiksi tuomaristo valitsi Tiimin 1 kilpailuehdotuksen 3DCamp. Tiimissä kilpailivat Markku Lehtola, Markus Paloheimo, Afrim…

Mikä on OstaLohjalta, OstaVihdistä ja OstaKirkkonummelta

Lohja, Vihti ja Kirkkonummi ovat kaikkia pääkaupunkiseudun laitamilla olevia kuntia ja kaupunkeja, joista on lyhyt matka pääkaupunkiseudun isoihin kauppakeskuksiin, keskuksiin joissa jokaisessa on kymmeniä jopa yli sata kauppaa. Tähän tilanteeseen Kettu Markkinointi aloitti vuonna 2015 paikallisten liikkeiden ja palveluiden markkinointikampanjat paikallisesti –…