Ajankohtaista

Talous ja yhteiskunta

Kantaa ottava valokuvanäyttely Veden äärellä

Lohjan pääkirjastossa on 28.11. saakka esillä kantaa ottava valokuvanäyttely Veden äärellä. Luonto on monimutkainen kokonaisuus, jossa yhdenkin palasen häviäminen tai vahingoittuminen häiritsee tasapainoa. Myös maapallon suuret uhat, lämpeneminen ja kuudes sukupuutto liittyvät puhtaaseen veteen. Suomessa … Lue lisää

Konsertilla tukea Apuomenan toiminnalle

Apuomena ry järjestää 29.11. kello 19.00 Laurentius-salissa tukikonsertin nimeltä Sisulla ja sydämellä. Konsertissa esiintyvätHannu Lehtonen (laulu), Seppo Hovi (piano ja harmonikka) ja Jarno Kuusisto (harmonikka). Apuomenan varapuheenjohtaja Marianne Lind kertoo konsertti-idean syntyneen siitä, että 30.11.2019 … Lue lisää

Säästämisbarometrin mukaan vaurastuminen kiinnostaa

Säästöpankkiryhmän teettämä valtakunnallinen Säästämisbarometri 2019 kertoo, että säästämisen tai sijoittamisen aloittaneista 73 prosenttia on tyytyväisiä päätökseensä. Tutkimus osoittaa, että valtaosa kuluttajista uskoo oman taloutensa kehittyvän positiiviseen suuntaan tai pysyvän ennallaan. Tutkimus toteutettiin syyskuussa 2019 internethaastatteluina. … Lue lisää

Autot ja muuttuva yhteiskunta

Suomessa on aina puhuttu siitä, kuinka maamme on harvaan asuttu ja iso, ja että kuinka pakollista on se, että jokaisessa perheessä on vähintään yksi auto. Suomessa on lähes 2,7 miljoonaa henkilöautoa ja reilut 300 000 … Lue lisää

Vapaaehtoiset yhdistivät voimansa seniorien digineuvonnassa

Apua verkko- tai digiasioinnin, älypuhelimen, tabletin ja tietokoneen käytön ongelmiin sekä laitteiden hankintaneuvoja on tarjolla Lohjan pääkirjastossa tiistaisin klo 13.00–15.00 10.12. saakka tänä vuonna. Maksutonta vertaistukea seniorilta seniorille on tarjolla nyt aiempaa vahvemmalla vapaaehtoisten joukolta, kun … Lue lisää

Perinteistä kotiruokaa lounasravintola Oivasta

Senioritalo Linnaistenhovin yhteydessä toimiva lounasravintola Oiva on saanut sekä uuden ravintoloitsijan että remontin myötä myös uuden ilmeen. Ravintoloitsijana aloitti pari viikkoa sitten Henrik Ståhl. –Hain tätä paikkaa jo viisi vuotta sitten, mutta silloin en päässyt. … Lue lisää

Caruna tukee inkoolaisnuoria harrastussetelien avulla

Sähkönjakeluyhtiö Caruna on 21.10. lähtenyt mukaan harrastussetelitukijaksi, koska yhtiössä uskotaan, että hyvä energia kuuluu kaikille. –Kun Inkoosta otettiin yhteyttä ja kysyttiin halukkuutta tukea seteleiden hankintaa, lähdimme ilomielin mukaan. Minusta on hienoa, että Inkoossa panostetaan lapsiin … Lue lisää

Taidetta, musiikkia ja keskusteluja Nuorisotyöpaja Tuumasta Ojalan perhekotiin

Kävimme Tuuman pajanuorten Matiaksen ja Jaakon, työpajan esimiehen Matin sekä erityisnuorisotyöntekijän Tiinan kanssa vierailulla Ojalan perhehoitokodissa torstaina 29. elokuuta. Tämä Karjalohjalla sijaitseva perhehoitokoti ja sen kuusi kehitysvammaista aikuisasukasta olivat Tiinalle entuudestaan tuttuja. Saapuessamme hoitokodin pihaan … Lue lisää

Muuttuva yhteiskuntamme

Sanotaan mitä sanotaan, mutta tosiasia on, että meillä suomalaisilla asiat ovat hyvin. Viimeisten 50 vuoden aikana Suomi on rakentanut itsestään länsimaisen hyvinvointivaltion, jossa pääsääntöisesti ei puute vaivaa ja kaikkea on saatavilla, mutta kuitenkin me valitamme, … Lue lisää

Pelastushelikopteritoiminta on ihmishenkiä pelastavaa tiimityötä

Lehtemme teemana on tällä kertaa ”alansa erikoiset”. Kun mietitään pelastus- ja sairaanhoitoaloja, nousee pelastushelikopteritoiminta esiin erikoisena yksityiskohtana näiden alojen osaajien joukosta. Haastatellaan siis Rajavartiolaitoksen Vartiolentolaivueen miehistöä. Rajavartiolaitoksen meripelastushelikopterin tukikohta sijaitsee Helsinki–Vantaan lentokentän yhteydessä, mutta toiminta-alue … Lue lisää

Kaupungin talous tuottaa harmaita hiuksia

Lohjan kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan 9.10. mm. kuluvan vuoden toista kolmannesvuosiraporttia ja päätti lisätä vuoden 2019 lainanottovaltuuksia 6,5 miljoonaa euroa. Kaupungin taloustilanne ei lakkaa aiheuttamasta harmaita hiuksia, mikä havaittiin tässäkin kokouksessa. Sosiaalidemokraattien Jarmo Aho kutsui kolmannesvuosiraporttia … Lue lisää

”Uudenmaan alueen asuntomarkkinat kasvavat”

OP Koti Länsi-Uusimaan toimitusjohtaja Tuomas Tyrsky uskoo, että koko Uudenmaan alueen asuntomarkkinat kasvavat, mutta myös eriytymään alueittain. Suomessa asuntojen hinnat eivät ole nousussa, mutta niidenkin osalta nähdään eriytymistä erilaisten ja erikokoisten asuntojen välillä. Tyrsky toteaa, … Lue lisää

Asunnottomien yön tulet syttyvät jälleen Lohjallakin

Asunnottomien yötä vietetään vuosittain 17.10., YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä. Asunnottomien yö on yksi suurimmista sosiaali- ja terveysalan vuosittaisista mielenilmauksista ja tuolloin monissa kaupungeissa järjestetään tapahtumia. Asunnottomien yötä koordinoi Asunnottomien yö -kansalaisliike, joka tukee … Lue lisää

Leikkokukkaämpärit saavat uuden elämän

K-ryhmä, Lassila & Tikanoja ja Orthex haastavat yritykset muovinkierrätystalkoisiin. K-ryhmä, Lassila & Tikanoja ja Orthex yhdistävät voimansa kiertotalouskokeilussa, jossa K-kauppojen leikkokukkaämpärit saavat uuden elämän kukkaruukkuina. Kokeilulla yritykset haluavat kannustaa kotimaisia toimijoita yhä aktiivisempaan innovointiin muovin … Lue lisää

Oletko sinä säästäjä tai sijoittaja?

Meille kerrotaan median kautta aina tasaisin väliajoin, että jokaisella meillä pitäisi olla jonkin verran rahaa ”sukanvarressa”. Ihan vain siltä varalta, jos jotain odottamatonta tapahtuisi, joka vaatisi yllättäen rahaa. Se kuinka paljon rahaa sitten pitäisi olla … Lue lisää

Rahaa saa nykyään entistä helpommin

Suomi elää Euroopan tyylisesti kulutusjuhlaa, vaikka meistä jokainen periaatteessa tietää, että kulutamme jo nyt enemmän kuin mitä maapallo ehtii ja pystyy meille tuottamaan. Mitä jos alkaisimme kuluttaa eri lailla? Ei siis enemmän, vaan kestävämmin? Puhutaan … Lue lisää

Pintapelastajat kokoontuivat kansainväliseen tapaamiseen Lohjalle

Kokemusten jakaminen ja toisilta oppiminen ovat hyvästä alalla kuin alalla. Helikopteripelastukseen liittyviä vinkkejä jaettiin Meriturvassa ja muisteltiin samalla M/S Estonian uppoamista ja pelastustoimia. Rajan Pintapelastajat ry järjesti Lohjalla Meriturvassa (Maritime Safety Training Centre) pintapelastajien kansainvälisen … Lue lisää

Maanpuolustuspäivää vietettiin aurinkoisessa säässä

Uudenmaan 37. maanpuolustuspäivä järjestettiin Lohjalla viime lauantaina. Tapahtuma herätti kiinnostusta lohjalaisissa ja moni oli lähtenyt paikalle koko perheen voimin. Yleisöä kiinnostivat esimerkiksi sotakoiran ja sen ohjaajan pitämät näytökset, ja sotilaskotiauton edessä kiemurteli pitkä ihmisjono vielä … Lue lisää