Kansakoulun ekaluokkalainen, pikku Juhani, 60-luvun lopussa oli joulun alla tympiintynyt. Koulun kuusijuhlaan oli opettaja määrännyt – tuohon aikaan ei kysytty – allekirjoittaneen varsinaiseen luonnerooliin. Joosefiksi. Ohje oli selkeä: ”Seisot siinä hiljaa ja paikallasi Marian vieressä.” Siinä sitten seisoin; hammasta purren, saunapyyhe päässäni.

Marian roolissa oli puolestaan luokkatoveri, Jaana nimeltään. Pariksi laittoivat. Siitä muu luokka riemuitsi. Myöhemmin eri Jaanasta tuli sitten puoliso…

Kuvaelma päättyi käsikirjoituksen mukaan Enkeli taivaan -virteen. Silloiselta harmiltani ja luokkatovereitten vahingonilosta huolimatta, sävel ja sanat tempaisivat mukaansa. Sanomassa oli jotain, josta ymmärsi ja jotain, joka jäi arvoitukseksi.

Kuulutko samaan joukkoon kuin minä? Kaipaan sitä, että saan laulaa täpötäydessä kirkossa porukalla ”Enkeli taivaan”. Tulevana jouluna se on tehtävä virtuaalisesti.

Enkeli taivaan on jouluvirsistä tutuin, luultavasti myös rakastetuin. Jouluna sitä lauletaan kirkoissa ja kouluissa. Se sopii laulettavaksi myös kotona. Sitä pyydetään veisaamaan eri hoivayksiköissä, sitä ilman Kauneimmat joululaulut jäävät vajaaksi. Meidän suomalaisten joulun sielunmaisemaan asettuvat sulassa sovussa virsi, joulupuuro ja kinkku.

Enkeli taivaan -virsi vetää ihmeellisellä tavalla puoleensa. Varmasti sen vuoksi, että se on useille sukupolville tuttu. Vaikuttaa siltä, että tuo virsi osataan edelleen ulkoa ja minkä osaa ulkoa, se on yleensä rakas. Lapsena opitut laulut jäävät mieleen ja niistä on iloa vuosikymmenten ajaksi.

Enkeli taivaan -virsi on elävä ja havainnollinen, kuin näytelmä. Martti Luther kirjoitti sen aikoinaan, vuonna 1534, omalle perheelleen joulukuvaelmaksi. Hän jakoi roolit lapsilleen, jotka sitten esittivät enkeleitä, Mariaa, Jeesus-lasta ja paimenia. Perheen isä ohjasi ja lauloi välisäkeistöjä.

Lutherin leikistä muistuttaa meidän tapamme nousta seisomaan viimeisen säkeistön alussa. ”Nyt Jumalalle kunnia, kun antoi ainoon Poikansa.” On muuten mielenkiintoista katsoa meitä suomalaisia kirkossa, siitä on leikki kaukana: me miltei sotilaallisesti nousemme seisomaan, toinen toistamme vilkuillen.

Enkeli taivaan kertoo ytimekkäästi siitä, mikä on joulun ja koko kristinuskon suurin ihme. Saamme ihmetellä sitä, että Jumala syntyy meidän keskellemme ja meidän kaltaiseksemme. Kaikkivaltias Herra tulee ihmiseksi, lähelle meitä, yhdeksi meistä. ”Herramme Kristus teille nyt on tänään tänne syntynyt.” Jumala ei jää ”tuonne”, vaan hän on tullut ja tulee ”tänne”. Kristus on tullut ihmiseksi, jotta hän voisi auttaa, tukea ja armahtaa meitä.

Enkeli taivaan on iloinen virsi. Enkeli kertoo iloisesta uutisesta. ”Mä suuren ilon ilmoitan maan kansoille nyt tulevan.” Ilo syntyy siitä, että Kristus tulee lähelle meitä. Hänen läsnäolonsa on vahvempi kuin meidän yksinäisyytemme. ”Ah Herrani, mun Jeesuksein, tee asunnokses sydämein. Mua älä hylkää tuskassa, vaan vahvista ain uskossa.”

Tänä vuonna monet asiat ovat toisin. Omassa työssäni olen kovasti yrittänyt kertoa, ettei joulua ole peruttu. Niin, kaikesta huolimatta: monet tilaisuudet ovat. Se on pettymys, monille meistä.

Enkeli taivaan kuitenkin vakuuttaa yhtä tosiseikkaa: Ilouutista Vapahtajan syntymästä ei ole peruttu. Maailmanhistoriassa on ollut sotia ja kulkutauteja, siitä huolimatta joulua on vietetty. Tänä vuonna vietämme sitä eri tavalla.

Olisiko tänä jouluna mahdollista, että olemme jokainen osaltamme osa taivaallista sotajoukkoa ja enkeleitä? Otetaan puhelin käteen, soitetaan sellaiselle ihmiselle, jolle emme ole pitkään aikaa soittaneet. Toivotetaan Hyvää Joulua. Siunaustakin saa toivottaa. Näin saamme olla virren enkelin roolissa. Aivan jokainen.

Näin syntyy seurakunta: saamme olla jokainen myös seurakuntamme jäsenenä toivottamassa toinen toisillemme siunausrikasta joulua ja toivorikasta Uutta Vuotta!

Juhani Korte

kirkkoherra, Lohjan seurakunta