Ajankohtaista

Harrastukset

Miten sinä hoidat omaa pihaasi?

Monet asuvat omakotitalossa siitä syystä, että se antaa asukkaille enemmän rauhaa kuin muut asumismuodot, mutta samalla se tuo enemmän tekemistä kuin esimerkiksi asuminen kerrostalossa. Kerrostalossa tai rivitaloyhtiössä voit aina soittaa huoltomiehelle, mutta omakotitalossa ongelmat pitää … Lue lisää

Lohjan pyöräilykauden avajaiset

Valtakunnallista pyöräilyviikkoa vietetään 6.5. – 15.5. Lohjan torilla juhlistetaan pyöräilykauden alkua lauantaina 7.5. mm. Lohja Trailsin järjestämillä ryhmälenkeillä. Lapsillekin on tarjolla Lohja Trailsin lastentaitoajorata. Tule siis mukaan koko perheen voimin. Päivän ohjelma klo 10 Lohjan … Lue lisää

Pidä huolta puhelimestasi

Oletko kuinka hyvä kadottamaan tavaroitasi? Kuinka usein saat kysellä muilta, missä eri tavarasi ovat tai että jätit taas avaimet kotiin. Näiden perusasioiden kanssa ei ole yleensä sen suurempaa ongelmaa, kun etsiminen ja välillä kenties sille … Lue lisää

Kesäksi uutta ilmettä itsellesi ja kaverillesi

Kevään tulo on ollut hidasta ja näin juuri ennen vappua olemme saaneet jälleen ympäri Suomen nauttia räntäsatesta ja jopa lumisateesta ja aamuisen liukkaista teistä – sillä autoissahan on jo kesärenkaat. Kesäksi uutta ilmettä itsellesi ja … Lue lisää

Karjalohjalla herätellään urheiluseuran toimintaa

Karjalohjan Urheilijoiden historia yltää vuoteen 1935 asti, joten kyseessä on varsin pitkät perinteet omaava yhdistys. Viimeisen kymmenen vuoden aikana yhdistys on kuitenkin nukkunut päiväunia. Nyt sitä herätellään uuteen loistoon. Karjalohjalta löytyy nimittäin aktiivisia ihmisiä, jotka … Lue lisää

Yleisurheilukesän avajaiset Harjulla ti 3.5.

Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden harjoitusryhmät siirtyvät kentälle ja avaavat kesäkauden kaikille avoimin harjoituksin tiistaina 3.5. 16.30 Kilparyhmät (6 v. ylöspäin – kokemusta lajista ennestään) 17.00 Yleisurheilukoulut (6-13 v.) 17.30 Liikuntaleikkikoulut (n. 2-6 v.) Tervetuloa tutustumaan toimintaan ja … Lue lisää

Huhtikuu tunnetaan myös stressitietoisuuteen keskittyvänä kuukautena

Stressitietoisuuskuukautta on vietetty joka huhtikuu vuodesta 1992 lähtien, ja sen tarkoituksena on lisätä tietoisuutta modernin stressiepidemian syistä ja parannuskeinoista. Jokainen kokee stressiä jollain tasolla jossain vaiheessa elämäänsä. Aikuisten lisäksi myös lapset voivat kärsiä stressistä, mutta … Lue lisää

Miten sinä huolehdit omasta kunnostasi?

Kevät on sitten vihdoista viimein tullut ja aurinko on paistanut jo lämmittävästi, ja monille on tullut mieleen jo tuleva kesä. Vaikka kesään on vielä hetki, niin tässä vaiheessa moni alkaa miettiä sitä ”rantakuntoa”. Talvi on … Lue lisää

LoU Basketin tytöille hopeaa Scania Cupista

LoU Basketin vuonna 2008–2009 syntyneet tytöt osallistuivat pääsiäisenä Södertäljessä Ruotsissa pelattuun Scania Cup -turnaukseen. Scania Cup on jokavuotinen turnaus, johon kutsutaan ikäluokan parhaat seurajoukkueet kaikista Pohjoismaista. Tyttöjen sarjaan osallistuivat Suomesta LoU Basketin lisäksi SM-sarjan alkulohkot … Lue lisää

Kuvislaisten lopputyönäyttely esillä pääkirjastossa

Lohjanseudun kuvataidekoulun perinteinen kevään huipennus on lopputyönäyttely. Tänä vuonna sen nimi on OMASKUPLAS ja se esittelee kuuden kuvataidekoululaisen upeat lopputyöt. Näyttely on esillä Lohjan pääkirjaston Pähkinä-salissa 26.4. asti. Lopputyönäyttelyyn kuuluu esittelytilaisuus, joka pidetään perjantaina 22.4. … Lue lisää

Venäläiset lähtivät Jokereista

Maailman tilanne viime päivinä, Euroopan ja maanosan itäosan tilanne, on koskettanut myös urheilua. Venäjän hallitsemassa Kontinental Hockey Leaguessa (KHL) pelaamasta kieltäytynyt suomalainen jääkiekkoseura Jokerit on menettänyt venäläisen omistajansa Norilsk Nickelin. Jokerit ilmoittivat 24.2.2022 kieltäytyvänsä pelaamasta … Lue lisää

Harrastamisen Lohjan malli hakee uusia palveluntuottajia

Harrastamisen Lohjan malli hakee uusia palveluntuottajia järjestämään harrastuskerhoja Lohjan kouluille ensi lukuvuonna 2022–2023. Valtakunnallisen Harrastamisen Suomen mallin tarkoitus on tarjota lapsille maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Tavoitteena on tarjota varsinkin ilman harrastusta jääneille lapsille harrastus. Lohjan … Lue lisää

Liikennesäännöt koskevat myös sähköpotkulautailijaa

Sähköpotkulaudalla noudatetaan samoja sääntöjä kuin polkupyörällä. Tämä tarkoittaa myös sitä, ettei sähköskuutilla ole jalkakäytäville asiaa. Liikenneturvan kyselyssä lähes joka toinen pitää aikuisen sähköpotkulautailua jalkakäytävällä vakavana liikennerikkomuksena. Kevään eteneminen käynnistää monella paikkakunnalla myös vuokrattavien sähköpotkulautojen kauden. … Lue lisää

Pusulanjärven kunnostettu lintutorni ”vihittiin” uudelleen käyttöön

Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki ry. järjesti lauantaina Pusulanjärven lintutornin avajaiset tornin peruskunnostuksen jälkeen. Somerontien varressa sijaitsevalle lintutornille oli saapunut yli kolmekymmentä lintuharrastuksen harrastajaa. Lauantainen sää oli erittäin epävakaista, kovaa ja kylmää tuulta, välillä aurinkokin pilkisti … Lue lisää

Pääsiäismarkkinat

Pääsiäisen aika on edessä ja kaupat ovat täynnä kaikkea pääsiäiseen liittyvää. Tämä artikkelimme pääsiäismarkkinoista ei itseasiassa liity millään tavalla pääsiäisen, kuin ajallisesti. Nimittäin vaikka edustamme kotisivujemme ja lehtemme sivuilla paikallisia hyviä yrityksiä, on netistäkin niiden … Lue lisää