Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:n (LUVY) HOLA Lake II -hanke järjestää “särkikalasta särvintä” -iltapäivän keskiviikkona 28.9. kello 16.30–20.30 Nummelanharjun koululla. Paikalle voi tulla opettelemaan, kuinka särkikaloista valmistetaan herkullista ruokaa. Tapahtuma on osa Kestävän Kehityksen viikkoa.
Illan aikana valmistetaan mm. säilykesärkeä, paistetaan suutaria, kokeillaan uunilahnaa ja opetellaan särkikalojen graavausta. Kalat käsitellään ennen valmistamista, joten samalla pääsee opettelemaan tai kertaamaan kalankäsittelytaitoja. Ohjaajana toimii Janne “Kalatalousministeri” Rautio Rymättylästä, jolla on pitkä kokemus niin särkikalojen kuin myös muiden kotimaisten villikalojen käytöstä.
Mukaan tarvitset sopivat vaatteet, noin 5–6 kpl puhtaita 400 g:n lasipurkkeja sekä oman fileointiveitsen, mikäli sellainen löytyy. Osallistuminen on maksutonta. Ilmoittautuminen etukäteen viimeistään pe 23.9. Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:n verkkosivuilla.
